Radan vai joen varteen?
Turku sai vuonna 1952 göteborgilaislahjana Suomen ensimmäisen konserttitalon. Pari vuotta myöhemmin tuli perässä Lahti. Molemmat talot suunniteltiin sen ajan taidon ja tiedon sekä vähäisen kunnalliskulttuurillisen kokemuksen perusteella. Sodan jälkeisessä taloustilanteessa ei tohdittu visioida kaukaiseen tulevaisuuteen ja talot rakennettiin turhan pieniksi. Mutta hyvä kun rakennettiin!
Teen tässä rankan oletuksen, että Kannuvalimon vakiolukijat ovat valveutuneita kulttuuri-ihmisiä, joten ei liene tarpeen pohtia, tarvitaanko maassamme ylipäätään kymmeniä konserttitaloja. Näitä kahta vanhaa lukuunottamatta pytingit ovat melko nuoria, uuden sukupolven klassikko Kuopion Musiikkikeskus täyttää tänä vuonna 25 vuotta.
Monet Suomen kaupungit ovat viime vuosikymmeninä onnistuneet rakennuttamaan hyvän konserttitalon, kaikki eivät. Pahiten on ajan saatossa epäonnistunut nykyinen pääkaupunki Helsinki. Huonon suunnittelun ja poliittisen pelin monumenteiksi kohosi kaksi arkkitehtuurillista nähtävyyttä ja akustista sutta, Alvar Aallon suunnittelemat Kultuuritalo ja Finlandia-talo. Ehkä on toisaalta hyvä, että ihan oikeaa musiikkitaloa rakennetaan vasta nyt, kun voidaan ottaa oppia eri puolille maailmaa pystytettyjen surkeasti soivien salien virheistä ja kun alan parhaan asiantuntemuksen voi ostaa mahdollisimman kaukaa Suomesta.
Turun tuore musiikkikeskuskeskustelu ei ole suoranaisesti ryöpsähtänyt käyntiin, mutta onpa kuitenkin käynnistynyt. Joku ilmeisesti huomasi, että runsaan yhdeksän kuukauden kuluttua Turusta tulee Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja että hakemuksessa luvattua uutta musiikkipalatsia ei ollakaan vielä viimeistelemässä.
Keskustelu on nyt viisi vuotta myöhässä kuten niin moni juhlavuoden hanke. Se on turkulaista kulttuuria – kun kaiken voi mitata lähes kahdeksan vuosisadan aikajänteellä, yksi tavallisen kaupungin vuosi vie Turussa viisi vuotta. Valitettavasti kaupunkinisät eivät ottaneet vakavasti yksityisestä aloitteesta ponnahtanutta Hämähäkkitontin musiikkitaloa, joka sijainniltaan ja konseptiltaan olisi vallan erinomainen. Koska liike-elämän nimimiesten suunnitelmaan olisi kuulunut myös vastaaminen rakentamisen kustannuksista, kalliotalo voisi olla jo valmis. Mutta ei: muuan kaupungin virkamies totesi päätöksenteon pitkityttyä, että eihän taloa tarvitse tuollaista vuotta varten rakentaa, sillä tuleehan niitä muitakin vuosia.
Kun muutama juhlavuoden tärkeimmistä produktioista tarvitsee suurta, akustista sisätilaa, aikaa pohdintaan ei ole oikeastaan lainkaan. Mikko Heiniön turkulaisoopperaa varten tarvitaan akustisesti erinomainen, näyttämöteknisesti toimiva, suuri sali. Laulajien äänen voi vahvistaa sähköisesti – niin häpeälliseltä kuin se kuulostaakin – mutta suurta sinfoniaorkesteria ei voi. Sali tulee siis voida muokata akustiikan lakien mukaiseksi, mikä tarkoittaa tiettyä leveyttä ja pituutta ja erityisesti korkeutta. Äänen heijastukset, akustiikan perusasian, voi onneksi suunnitella tietokoneella. Konserttisalin akustiikkaa ei voi jättää sattuman varaan.
Olen viime vuonna tutustunut kaupungin kaikkiin suuriin tiloihin, jonne voisi ajatella rakennuttaa konserttisalin. Nyt keskusteltavissa tilavaihtoehdossa on molemmissa omat ongelmansa, mutta myös vahvuutensa. Sekä vanhat junahallit että Wärtsilän tehdas ovat hankalien yhteyksien takana, kun Turussa kaiken pitää olla keskustassa. Molemmissa on ainesta Turun kulttuurin Kaapelitehtaaksi. Wärtsilän joenpuoleiseen jättihalliin voisi ajan kanssa rakentaa sisään aivan mahtavan kokonaisen konserttitalon. Mutta tilaa on nykyisellään vaikea rajoittaa akustisesti. Keskimmäisen junahallin mittasuhteet ovat ongelmalliset, mutta Hartelassahan tuo rakentaminen osataan – ja varmaan huippuakustikko on jo palkkalistoilla.
Kun aikoinaan ideoin – kunnallispoliitikkojen pelossa yksityishenkilönä, en orkesterin intendenttinä – Lahden uuden konserttitalon rakentamisen Vesijärven rannan vanhoihin tehtaisiin, ei hankkeella ollut aikarajaa. Muuttaessani Tukholmaan kirjasin suunnitelman testamenttiini Helsingin Sanomien haastattelussa. Seuraajani voittivat poliittisen taiston, ja muutaman vuoden jälkeen Sibeliustalo kohosi osaksi vanhaa tehdasmiljöötä.
Jos hanke on onnistunut Lahdessa, se onnistuu myös Turussa. Mutta Turulla on nyt kiire. Onko kaupungilla rohkeutta kutsua pikavauhdilla kokoon suomalaisten ja kansaivälisten huippuasiantuntijoiden pieni joukko, joka katsastaisi kaikki vaihtoehdot ja tuottaisi kaupungille valmiin suunnitelman? Jos valmistelu tehdään kerrankin hyvin, ei ole mahdotonta ratkaista yhdellä kertaa, nopeasti ja edullisesti, sekä kevyen musiikin suurten konserttien että Turun filharmonisen orkesterin tilaongelmaa.
maaliskuu 4th, 2010 at 2:09
Hotsittaisi kovasti tietää mikä on EU:n kulttuuripääkaupunkivastaavien kaunistelematon kanta 2011 tilanteeseen. Koetaanko ongelmana, vai annetaanko mennä läpi kun muutakaan ei voi. Vai onko ongelmaa olemassakaan? Sekä Turku että Tallinna tulevat kuitenkin ymmärtääkseni alittamaan riman hakuprosessissa esitettyihin tavoitteisiin nähden. Virossa hyytyi rahat ja Suomen Turussa rahojen lisäksi projektin kokonaishallinta. Ei tule sitä, ei tule tätä. Produktiot ovat pääosin ulkoa tuotettuja, pitkäkestoisia hankkeita ei kauheasti ole näköpiirissä, kenties Logomo-hanketta lukuunottamatta. Vielä 9 kk ennen starttia ei oikein ole selvillä mitä on tapahtumassa.
maaliskuu 7th, 2010 at 0:05
Harmillista, ettette saaneet kulttuurivuoden varjolla uutta taloa. Olisi edes ollut jotain hyötyä moisesta touhusta. Eipä “vuoden kulttuurikaupunki” -nimityksellä ole tosielämässä mitään virkaa. Tuskinpa euroopassa on suuria joukkoja, jotka juoksevat vuosittain eripuolilla kulttuurikaupunki titteln omaavien perässä.