17.3.2010

Kulttuuriaalloilla!

Maanantaina 22.3. kulttuuri-Suomi palaa normaaliaikaan, kun YLE:n Radio ykkösen rinnalla aloittaa uusi klassisen musiikin ja kulttuurin kanava, Rondo FM. Kun Classic Radio lopetti viime vuonna, jotain olennaista on tuntunut puuttuvan: vaihtoehto. YLE:n musiikkitoimituskin tuntuu voivan paremmin, kun kintereillä on pirteä kirittäjä.

Seuraavana viikonloppuna minäkin saan tehdä come backin radioaalloille, kun alan juontaa Rondo FM:n lauantai- ja sunnuntaiaamun ohjelmaa.

Ensimmäinen oma radio-ohjelmani YLE:n musiikkitoimitukselle sai alkunsa epätavallisesti. Olin päässyt vuonna 1978 Kansallisoopperan lisäkuoroon laulamaan Aulis Sallisen toista oopperaa Punaista viivaa; Ratsumiestä olin esittänyt jo pari kesää Savonlinnan oopperajuhlakuorolaisena. Bulevardin vanhassa oopperapalatsissa kihisi, kun Kalle Holmberg ohjasi, Okko Kamu valmistautui johtamaan musiikin ja Kimmo Kaivanto viimeisteli lavastusta.

Talo väreili Suurta Tapahtumaa, jälleen uutta suomalaista kantaesitystä. Nuoren musiikkitieteen opiskelijan uutisvainu heräsi. Päätin tehdä Punaisen viivan ensimmäisestä vedosta radio-ohjelman. Lainasin musiikkitieteen laitokselta Nagra-kelanauhurin (sen klassisien, painavan!), ryhdyin tekemään haastatteluja ja keräämään paikallisväriä tehosteiksi. Olin kyllä jo kirjoitellut paljon, mutten koskaan tehnyt radio-ohjelmaa. Marssin kuitenkin rohkeasti Fabianinkadun vanhaan radiotaloon ja pyysin päästä toimituspäällikkö Paavo Helistön puheille. Oli mukava tutustua tuttuun radioääneen. Ilmeisesti esitin asiani vakuuttavasti, koska Paavo varasi oitis minulle studioajan. Ilman mitään ohjeita taimasin materiaalini ja tein käsikirjoituksen.

Ohjelmahan siitä tuli. Ja sitä ajettiin ulos muutamankin kerran, vieläpä silloin, kun olimme esittämässä Punaista Viivaa Lontoon Sadler’s Wells -oopperassa. Myöhemmin kuunneltuna tuntui, että puhuin vähän liian nopeasti, mutta ensiopukseksi se oli ihan kelvollinen.

Eikä mennyt montakaan viikkoa, kun – ihailluista radioäänistä puheen ollen – istuinkin jo studiossa juontamassa Sävel on vapaa -puhelintoivekonserttia, itsensä Meri Louhoksen kanssa. Muistan, että lähetys ei jännittänyt, mutta Merin ensitapaamisella muutama päivä aikaisemmin jalat vähän tutisivat.

Kolmisensataa radio-ohjelmaa taitaa olla kertynyt aikojen kuluessa, YLE:n musiikkiohjelmien lisäksi muutama uutistoimitukselle ja urheiluun sekä musiikkiohjelmia Lahdessa YLE:n alueradiolle sekä sen ajan molemmille kaupallisille, Ysiysiin ja Rytmiradioon. Ruotsin Radioonkin tein Tukholman-vuosina muutaman programmin suomalaisesta musiikista ja yhden Norjan NRK:lle; olinpa mukana yhtä BBC:nkin ohjelmaa tekemässä.

Turussa ei ole kukaan radiohommiin pyytänyt, mutta mukavahan se on matkustaa studioon Helsinkiinkin. Saan itse valita soittamani musiikin, joten luvassa on totutusta poikkeavaa omasta, pitkästä levyhyllystä – vähän niin kuin ne jokaviikkoiset erikoiset Turun Filharmonian vuosilta!

Tervetuloa aalloille!

Rondo FM kuuluu 22.3. alkaen näillä taajuuksilla:

Turku 106,8 MHz; Helsinki 92,9; Hämeenlinna 88,1; Jyväskylä 96,2; Kuopio 94,8; Lahti 107,4, Oulu 99,6; Porvoo 90,8; Raasepori 104,3; Savonlinna 100,0; Tampere 92,2.

14 kommenttia “Kulttuuriaalloilla!”

  1. Pena:

    Onneksi olkoon T-P uuden ohjelman johdosta. Onko kyseessä ehkä saman tyyppinen juttu kuin Ylen Radio 1:n “Riston valinta” ? Siinä Risto soittelee haluamiaan levyjä ja soittelee välillä erilaisille ihmisille. Soitti hiljattain mullekin ja juttelimme Slow Food liikkeestä.

    Lycka till

  2. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Haa, tämä on oiva tapa aloittaa paluumuutto… toivottavati senkin päivän näemma. Onnea paluulle musiikkibusineksen pariin.
    Punkun päivistä on tosiaankin aika kauan, “Oi te vanhat hongat”. Varmaan YLE joku päivä julkaisee ensiohjelmasi YLE:n arkistossa, historiallisten äänitteiden osiossa, olethan jo sen verran iäkäskin.

    Olen tuota Rondo FM:ää kuunnellut nyt joinan aamuina. Parina aamuna tuli lähes samaan aikaan (n. 7:36) Parsifalin jumalaista musiikkia, ja luulinkin, että heillä sama nauha menee aina samaan aikaan. Eilen ei tullut vaan jotain poikkeavaa, jonkun levyhyllystä…
    Toivottavasti Rondo FM:stä tulisi Ylenaikaselle vastine, jossa olisi aamulla mukavan letkeätä höpötystä, liikennetiedotuksia jne., mitä aamuliikenteessä kaipaa – mutta musiikki olisi toisenlaista.
    Tosin, en kyllä aamulla(kaan) kuuntele mitään poikkeavaa klassista, tai muuta epämääräistä, vaan sitten kyllä käännän takaisn Ylenaikaisen puolelle.

  3. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Hoidappa TP sitten, että Rondo FM kuuluu koko matkan Mäntyharjulle ja Puumalaan (terveisiä vain sinnekin).

  4. heikkilä:

    Onnea pitää toivottaa Rondolle. Kun yhdessä Väisäsen, Ahdon ja Mäkisen kanssa perustimme Classic Radion 20 vuotta sitten, uskoimme, että liikeidea on erinomainen. Laskeskeltiin, että kulut ovat pienet kun Beethoven ei varmaan tule kamalasti kinuamaan tekijänoikeusmaksuja. Musiikki soitettiin toiselta automaatilta, valmiiksi luetut juonnot tulivat toiselta. Koko tekninen komeus mahtui Bulevardilla sijainneen toimiston vaatehuoneeseen. Myös uskoimme, että mainostajat rientävät kilvan ostamaan musiikin lomasta aikaa; olihan nyt mahdollisuus esittäytyä vaativalle ja maksukykyiselle yleisölle. Ainakin Rolexia ja Lexusta kannattaisi siinä yhteydessä markkinoida, ajattelimme. Lähtö oli komea, Hänen Hirmuisuutensa Heikinheimo antoi Hesarissa ylistystä kahdella palstalla sivun ylälaidasta alalaitaan. Realiteetit tulivat vastaan aika pian. Beethoven ei tullut käsi ojossa osingoille, mutta levy-yhtiöt ja muusikot kyllä halusivat rahansa. Mainostajat kannattivat ja kannustivat auliisti, mutta eivät juuri ostaneet sekunteja. Pari vuotta kävi niin, että sen minkä Matti ja Teppo meille Turussa tienasivat, kannoimme “kirkonkylään” missä Grieg ja Chopin sen tuhlasivat. Onneksi löytyi sivistynyt harrastaja, prinssi Philipin hyvä ystävä, joka halusi saada gloriaa klassisen radiokanavan omistajana. Saimme omamme pois ja pikkuisen yrittäjäpalkkaakin. Sen jälkeen on klassinen kanava seikkaillut monenlaisissa käsissä, viimeisimmät vaiheet olivat kai aika surullisiakin. Toivoa sopii, että mainostaja tällä kertaa ymmärtää, että Tenorin ja TeePeen tapaiset kuuntelijat ovat kiinnostavia myös kuluttajina.

  5. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Kyllä me olemme. Kaikki menee….

  6. yy:

    Haa! Onneks olkoon, TeePee, uuden juontajapestin saatuas. Kyllä täällä on jonkun aikaa kuulunut tuolta vanhalta Classic-kanavalta soittoa, mutta en ole tiennyt kuka sitä soittelee. Äskön vaihdoin puhelimeni radioon oikean nimen kohtaan 3, joka oli aiemmin se Classic. Toivotaan menestystä Sulle ja koko kanavalle. Onko se jokin nuorukaisena perustamasi lehden jatke?

    Ja koita sitten vaikuttaa siihen, että valtatie viiden käyttäjille vähintään välillä Helsinki-Mikkeli Rondosi on kuultavissa. Tulevana kesänä siellä istutaan paljon ruuhkissa Lusin ja Huruslammen välillä ja silloinhan hyvä musiikki pitää ihmisen hyvällä tuulella.

    No nyt siellä miellyttävä naisääni jo kertoikin, että kuuntelen Rondo FM:n koelähetystä. Ei vaan kertonut mitä äskön joku soitti eikä mitä ja kuka nyt musisoi. Toivottavasti saamme myös hyvät kuulutukset ja sitten myös sellaiset sivistyneet kappaleitten loput, ettei heti viimeisen äänen tauottua tai jo vähän sitä ennen joku mainoshömppä pääse pilaamaan nautintoa

  7. Heikkilä:

    yy hyvä,

    luulenpa, että viimeinen lauseesi kuvastaa juuri sitä tiedossaolevaa klassisen musiikin kuuntelijakohderyhmän asennetta, minkä takia moni mainostaja on vierastanut sekuntien ostamista kanavalta. Jos kuulijoiden arvellaan saavan inhon väristyksiä mainonnasta, niin hankalaa on heille mainontaa tarjoilla.

  8. Antti Vahtera:

    yy hyvä,

    kun siellä ratissa nautiskelet, muista ohjata, aina välillä!

  9. Lyrisch Tragisch Tenor:

    En usko, että Yy vastusti mainoksia, vaan sitä, että se alkaa heti suoraan viimeisen äänen jälkeen. Aiemmin Classic radiosoittibiisejänsäilmanmitäänkatkojajolloinniitäoliraivostuttavaakuunnella.

  10. yy:

    Hyvä Heikkilä, Tenori on oikeassa arvellessaan, etten mainoksia sinänsä vastusta,vaikka tosin hömpäksi mainitsin, vaan juuri sitäettänetuliainasuoraanarvokkaittenmusiikkikappaleittenperään ilman minkäänlaista paussia. Jotkut mainokset ovat kyllä saaneet niskakarvat nousemaan pystyyn kun eivät ole kovin laadukkaita olleet, mutta hyvin tehdyt pätkät eivät toki häiritse. Eikä Classic-radion musiikista aina tiennyt mitä se milloinkin oli kun ei ollut kuulutuksia välissä.

    Ja Vahteran huomautus on kyllä ihan paikallaan. Joskus autoillessa saattaa nopeus tippua ihan hiipiväksi tai vastaavasti kiihtyä kaameaksi ihan huomaamatta kun musiikki ottaa viedäkseen. Varovainen pitää aina olla ja autoa ohjata vaikka joskus tekis mieli leikkiä kapellimestaria :)

  11. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Tänään lauantaina meillä on soinut tuo Rondo-FM lähes koko aamupäivän. Hohhoijaa… kyllä siinä mainoksia tuli ikävä, oli se niin korkeata taidetta. Parasta varmaan olla tällä populistiosastolla myös klassisessa musiikissa… Frouva voisi sitten vähän katsoa sitä TeePeen levyvalikoimaa, ennen kuin päästää hänet suureen maailmaan ja soitattaa niitä rahvaalle.

  12. TP:

    Hei, Heikkilä! En tiennytkään, että sinulla on hämärä menneisyys (myös) klassisen radioviihteen puolella! Alkuperäisen Klassisen Bulevardin studio oli mahtavalla paikalla. Eikä Pasilakaan oikeastaan ole mitään Fabbariin verrattuna, ainakaan miljöönä – vaikka Kasarmitori onkin niitä pilatuimpia Helsingissä.

    Turussa teimme Filharmonian alkuvuosinani muutaman radiomainoksen paikalliseen kuuluvuuteen. Ja saatiin mahtavaa palautetta – tehtiin kunnolla, orkan omat muusikot heittäytyivät näyttelijöiksi! Jospa Rondo FM:ssä mainostajat malttaisivat pysähtyä hetkeksi miettimään, niin mainoksia oikein odotettaisiin kuten meille kävi.

    Herra Lyyris-traagiselle ja muille klassiskuuntelijoille: vasta huomenna maanantaina alkavat Rondo FM:n oikeat lähetykset, nyt on ollut eetterissä vain teknistä kokeilua, liekö sitä kuuluisaa ohjelmasiirtoketjun mittausta?

    Kiitos eläväisestä keskustelusta!

  13. Heikkilä:

    Juu, TP, kaikkea pitää kerran kokeilla paitsi kansantansseja, niinhän sitä sanotaan. Olen sanonnan kanssa eri mieltä, koska olen kokeillut myös kansantansseja. Classic Radion avajaisista jäi mieleen, miten me turkulaiset radioyrittäjät yrittelimme asiantuntevasti pitää pikkusormea ojossa sherrylasin jalassa seurustellessamme pääkaupungin kulttuurikerman kanssa. Kansainvälisesti tunnettu äskettäin edesmennyt kuoronjohtaja vaihtoi kanssamme muutamia sanoja ja Väisänen esitteli miehen Mäkiselle: tässä on Pohjola -kuoron johtaja Erkki Tapiola. Erkki Pohjola mutisi mennessään, että ei hän ainakaan mikään mäkihyppääjä ole…

  14. Lyrisch Tragisch Tenor:

    No niin, tänään se aukeni. Ei siellä ainakaan tänään ollut sellaista ylenaikaisenmukavaa höpinää töihin ajaessa liikennetiedotuksin yms., kovin oli kultivoitunutta selostelua, sen mitä kuuntelin. Sitten kun ylenaikaiselta alkoi renkutus, käänsin takaisin ja kun klassiselta alkoi puhe, käänsin ylenaikaiselle :) .
    Mutta vastahan se on alussa, annamme heille aikaa petrata…
    Onnea toivotamma heille ja pitkää ikää.

Jätä vastaus