Muutosten hetki
Puolan presidentin menehtyminen onnettomuudessa on nostanut maansurun, luonnollisesti. Tällainen tapahtuma riipaisee kansakuntaa syvältä ja saa unohtamaan henkilöön liittyvät poliittiset paatokset. Kovin puolalaiselta tuntuu ajatus, että Jumala halusi palauttaa kansan mieliin Katynin tragedian. Ajatus on kuin Vanhasta Testamentista.
Tapahtumalla on varmasti Puolassa suuria poliittisia vaikutuksia. Ei ole varmaan lioteltua sanoa, että presidentti Kaczynskillä oli kansallinen missio tai ainakin kansallinen projekti. Missiosta ei Puolassa suinkaan olla yksimielisiä. Kaczynskillä, tai pitäisikö sanoa Kaczynskeillä, se oli vahvasti historiapainotteinen. Missiossa haettiin selityksiä Puolan lähihistoriasta ja etsittiin painotuksia, ystäviä ja vihollisia tältä perustalta.
Saksa ja Venäjä eivät tässä tarkastelussa olleet parhaita Puolan ystäviä. Päinvastoin. Toisen maailmansodan muistot ja sosialismin aika ovat siinä keskeisiä tekijöitä. Yhtä lailla tärkeätä veljesten poliittisessa missiossa on ollut palauttaa kansan luottamus politiikkaan. 1990-luku ei ollut poliittisen vakauden tai poliitikkojen uskottavuuden mallikausi. Veljekset halusivat palauttaa puolalaisten uskon Puolaan. Osana sitä oli toimia tiukasti puolalaisten etujen vaalimiseksi. Tämä johti skismoihin EU:ssa, sanasotaan Venäjän ja Saksan kanssa.
Puolan kansa ei kuitenkaan tätä kunnianpalautuksen politiikkaa pitkään sietänyt. Vuoden 2007 vaaleissa valta siirtyi Donald Tuskille, pääministerille, jonka politiikassa puolalaisten kunnianpalautuksella ei enää ole ollut sijaa.
Puolassa on vaalit ensi vuonna. Tai pitäisi olla. Ehkä ne pidetäänkin tämän nyt etuajassa. Ne ovat tärkeät vaalit. Palaako Kaczynskin missio takaisin esityslistalle? Vai jatkuuko ”tuskilainen” vakauteen tähtäävä politiikka. Vai onko nyt vasemmiston vuoro?
Puolan politiikan linjauksella on suuri vaikutus koko Itämerelle. Donald Tuskin hallitus hyväksyi hiljaisesti kaasuputken ja paransi suhteita Venäjään ja Saksaan. Puolalaisten sopeutumisella kansakuntaa kohdanneeseen kriisiin on suora vaikutus meihin muihin alueen kansakuntiin. Siksi on tarpeen kuunnella herkällä korvalla, mitä puolalaiset lähiviikkoina puhuvat.
huhtikuu 12th, 2010 at 17:06
Järkyttävä onnettomuusuutinen toi mieleen myös ajatuksia median painotuksista. Aamulla teksti -tv kertoi: “Puolan presidentti menehtyi lento-onnettouudessa”. Kun klikkasi sivun auki, sai lukea kolmanteen kappaleeseen saakka ennen kuin kerrottiin, että myös 131 muuta ihmistä kuoli. Mietin, pitääkö olla presidentti ja kuinka ison maan presidentti ennen kuin kuolinuutisessa ohittaa 131 muuta. Riittäisikö Maltan pääministeri? Liberian keskuspankin johtaja ei varmaan enää pääsisi edes ingressiin.
Kohtalon kauheaa ivaa on sekin, että Stalin yritti Katynissa tappaa koko Puolan armeijan johdon – ja nyt tuho täydentyi venäläisvalmisteisen lentokoneen myötä.
huhtikuu 12th, 2010 at 19:12
Kunnianpalautuspolitiikka on vaikea asia kaikissa entisissä sosialistimaissa. Ymmärrettävästi pitäisi katsoa eteenpäin ja pyrkiä yhteistyöhön. Toisaalta on aiheellista kysyä, eikö vääryyksien esille tuominen ja tunnustusten vaatiminen ole oikeutettua. Historian vääryydet voidaan antaa anteeksi, mutta joukkomurhien uhreja ei saa unohtaa.
Tämä sama skisma on myös virolainen ilmiö. Esim. Res Publica ja Pro Patria -puolueet ovat kysymyksen suhteen eri linjoilla. Sofi Oksanenkin tuo tähän keskusteluun oman panoksensa.
Olimme runsas vuosi sitten Krakovassa. Tuomiokirkon kryptaan on haudattu kenraali Wladyslaw Sikorski, sodan aikainen Puolan pakolaishallituksen pääministeri. Sikorksin kone ammuttiin alas vuonna 1943 – viimeisimmän tiedon mukaan Neuvostoliiton toimesta. Puolan maanpakolaishallituksen ex-presidentti Ryszard Kaczorowski sai nyt surmansa Smolenskin onnettomuudessa. Kohtalon ivaa.
Suomella ja Puolalla on aina ollut kohtalonyhteytensä. Samaisessa Krakovan Wavelin tuomiokirkon hautaholvissa lepää Vaasa-suvun toinen haara. Jos en aivan väärin muista, myös yksi Kaarina Maununtyttären pojista. Kaarina itse on haudattu kauas pojastaan, Turun kaupungin Uninkankareelle.