Kummastuttava juttu
Maakuntamatkoillani pysähdyin ilosanoman levityksessä myös Oulussa ja Torniossa. Tulipa käytyä Ikean pihassa Ruotsin puolella jalan. Onhan se turkulaiselle kokemus päästä kävelten Ruotsiin. Mieleen jäävää oli kuulla ja nähdä Haparandan ja Tornion kaupunginjohtajien yhteisesitys alueensa tulevaisuudesta. Toinen esitti ensimmäisen power point dian, toinen seuraavan ja niin edelleen. Suomen kielellä.
Koskahan saamme nähdä sen diaesityksen, jossa Turun, Kaarinan, Raision ja Naantalin kaupunginjohtajat samalla metodilla kuvailevat tämän alueen yhteisiä saavutuksia kuten yhteistä asemakaavaa ja hahmottavat yhteistä kaupunkien rajoista piittaamatonta tulevaisuuden visiota! Yhteisesti sovittuja ja konkreettisiin toimiin johtavia, joihin myös valtuustot ovat sitoutuneita. Ei mitään maakuntakaavoja.
Tilaisuus tuli tänään mieleeni, kun Barents Observer (www.barentsobserver.com) kertoi, että Norjan rautatiet ajavat ratahanketta Rovaniemeltä Kirkenesiin. Nykyään Suomen rautatieliikenne toppaa Rovaniemelle 500 kilometriä Jäämeren rannasta. Onhan sekin jotenkin hupaisaa, että Suomen rautatiet yltävät Sallaan, mutta siitä eteenpäin. Venäjän Kantalehteen ei vaan saada rataa tehtyä.
Asiassa on kirpaiseva paradoksi. Yhtäältä toitotetaan puheissa arktisten alueiden luonnonvarojen merkitystä tulevaisuudessa. Väitetään esimerkiksi, että siellä on 13 prosenttia maapallon öljyvaroista ja 30 prosenttia kaasusta. Mutta toisaalta ei saada aikaan julkilausumia enempää pohjoisten alueiden infrastruktuurin kehittämiseksi. Missä ovat karvalakkilähetystöt? Tuskinpa ne kumminkaan suurta vauhtia saisivat asialle. Nythän kaikki kulkevat vaan biteissä!
Vähän tuntuu turhanaikaiselta katsella pohjoisen aluepomojen hienoja karttoja, joissa Eurooppa näytetään arktinen alue keskipisteenä. Kyllähän ne vakuuttavat etelän miehenkin siitä, että Oulun ja Tornion kauttahan ne raaka-aineet ja jalosteet vallan hienosti pääsisivät Itämerta pitkin Euroopan keskiosiin.
Mutta kun ei ole ratoja eikä teitä. Onneksi nyt norjalaiset rakentavat.

Jätä vastaus