Lukiolaisten juhlassa
Kävin oikein Helsingissä asti juhlimassa 25-vuotiasta Suomen lukiolaisten liittoa. Meitä urisevia ukkoja ja akkoja, entisiä liiton puheenjohtajia ja muita aktiiveja istui juhlassa aika joukko. Alkuvuosinaan kiikun kaakun pystyssä pysynyt järjestö on nykyisin Suomen suurin vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva opiskelijajärjestö. Nykylukiolaiset vilkuilivat meitä entisiä aktiiveja ja pohtivat, että vieläkö nuokin elävät! Muutama tuli juttelemaankin. Teitittelivät.
Tilaisuuden viihdyttävimmän puheen piti käsikirjoittaja Aleksi Bardy, jonka kanssa toimimme samoina vuosina liiton hallituksessa. Bardy muisteli, millaisia härdellejä liittokokoukset olivat. Jokainen jäsenmaksunsa maksanut oli äänivaltainen. Poliittiset nuorisojärjestöt roudasivat bussilasteittain lukiolaisilta näyttäviä jäseniään paikalle äänestämään. Kyse ei kuitenkaan ollut Teiniliitosta. Pikemminkin nuorisoliitot pyrkivät saamaan paikan päälle poliittisen kauhun tasapainon, jotta yksi suuntaus ei olisi saanut kaapattua koko liittoa itselleen. Se onnistui. Liittohallituksessa meitä oli laidasta laitaan ja me hitsauduimme yhteen ajamaan yksissä tuumin lukiolaisten asiaa. Liitto selvisi keskosvuosistaan ja kehittyi. Poliittiset nuorisojärjestöt alkoivat kuivua kasaan ja ne menettivät täysin otteensa lukiolaisten liitosta.
Aleksi Bardy muisteli myös liiton lehden Improbaturin ensimmäistä numeroa. Lehden nimi syntyi ylioppilaskirjoituskevääni tunnelmissa. Pääkirjoituksessa Bardy haukkui erään suuren mainostoimiston ja sen tekemän nuorisotutkimuksen. Punk-henkisen lehtemme päätoimittajalle ei ollut muistettu mainita, että juuri tuo mainostoimisto oli hankkinut ilmoitukset lehteemme. Seuraava lehti tehtiinkin puhdasotsaisesti tappiolla – ilman ainuttakaan maksullista ilmoitusta.
Oli siellä Pikkuparlamentissa järjestetyssä päiväjuhlassa muitakin puhujia. Kuten tasavallan presidentti, pääministeri, opetusministeri, työministeri ja valtiovarainministeri. Viimeiseksi mainittu kertoi saaneensa sysäyksen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen juuri lukiolaisten liitosta. Se kuulemma tapahtui Petu Lahesmaan pitämillä oppilaskuntapäivillä Kuopiossa vuonna 1988. Mitä ihmettä olen mahtanut sielläkin puhua?
huhtikuu 13th, 2010 at 19:49
Mitä lienettekin siellä Kuopiossa puhunut, niin nyt puhutte kuitenkin ihan pehmosia. ” Meitä urisevia ukkoja…”! Ei Teillä mielestäni vielä voi olla oikeutta tuollaisen arvonimen käyttöön!
huhtikuu 18th, 2010 at 11:03
Poliittinen broileri muistelemassa toisia poliittisia broilereita. Uskomattoman kiinnostava lukukokemus. Ja voitteko uskoa, joku uskalsi tehdä jotain hassua!
Kannuvalimon osalta homma oli tässä. Tack o’ adjö.