Armenian päivä
Tänään tulimme puolilta päivin kotia kohti elokuvakerhosta. Aloin lasten kanssa ihmetellä, että mikä kansanpaljous täällä meidän kotinurkillamme oikein on. Kyse oli Armenian kansanmurhan muistopäivän tilaisuudesta.
Arviolta pari tuhatta armenialaista oli kokoontunut korttelin päässä kodistamme sijaitsevalle muistomerkille. Tuon muistomerkin ohi kuljen päivittäin. Viime viikolla se oli jälleen töhritty ja armenialaiset olivat jo aamusta puhdistustöissä.
Tänään kunnioitettiin 95 vuoden takaisen tapahtuman muistoa. Tunnelma oli harras. Muistomerkin sijoituspaikka täällä Ixellesin kaupunginosassa on mielenkiintoinen. Sitä ei ole saatu pystyttää Turkin suurlähetystön edustalla sijaitsevaan puistikkoon, mutta kylläkin toiselle aukiolle, joka on vain viidensadan metrin päässä lähetystöstä. Turkin suurlähettilään on keskikaupungille ajaessaan käytettävä kiertoreittiä, jos haluaa välttyä muistomerkin jokapäiväiseltä näkemiseltä. Satojentuhansien, ehkä puolentoista miljoonan uhrin tragediaa ei saa unohtaa.
Ranskankielisissä maissa armenialaisten asia on aina koettu läheiseksi. Ranska, Belgia ja Luxembourg ovat tunnustaneet kansanmurhan tapahtuneeksi. Aivan vähäinen ei ole ollut yhden armenialaisperäisen herran panos: vanha kultakurkku ja vilkkusilmä Charles Aznavour on täällä kaikille rakas.
Kerrostalomme putkimies Vlad kertoi olevansa kotoisin Azerbaidžanista. Kun menin sanomaan häntä azeriksi, sain kuulla kunniani. Sain taas oppitunnin siitä, että synnyinmaa ei tarkoita samaa, kuin kansallisuus. Vlad on kansallisuudeltaan armeeni. Azerbaidžaniin hänellä ei ole mitään asiaa maiden välisen sodan jälkeen.
Tämä päivä oli muistutus siitä, että edelleenkin Euroopassa ja tässä tapauksessa Kaukaasiassa, naapurikansojen välinen ystävyys on hauraalla pohjalla. Ja siitä, kuinka herkkiä nämä kysymykset ovat. Viimeisimpänä kysymys Puolan ja Venäjän välejä hiertävästä Katynin joukkomurhasta, jonka osalta lopultakin ollaan pääsemässä tunnustamisen, anteeksipyytämisen ja -antamisen asteelle.
Ps 1. Belgian hallitus hajosi taas kerran. Asiasta ei sen enempää raportoitavaa. Samat syyt ja samat syylliset.
Ps 2. Kuntosalilla olisi tänään ollut kreikkalainen ilta. Sinivalkoiset liput liehuivat. Tarjolla pieniä terveellisiä makupaloja ja ainakin kreikkalaisen tanssin opetusta. En viitsinyt jäädä. Olen ensinnäkin maksanut tunnollisesti kuntosalimaksuni ja keneltäkään siellä en ole vipannut senttiäkään. Eli ei meikäläiselle sopiva teema. Täytyy ehdottaa toisenlaista sinivalkoista teemailtaa!
Jätä vastaus