Professori Martti Häikiö on tehnyt kulttuuriteon kirjoittamalla kaksiosaisen teoksen V.A. Koskenniemestä – suomalaisesta klassikosta. Turun yliopiston rehtori, kotimaisen ja yleisen kirjallisuustieteen professori, akateemikko sekä kirjailijaliiton puheenjohtaja oli monipuolinen ja käsittämättömän tuottelias kirjailija, toimittaja, runoilija, kansallisuusaktivisti ja kulttuurivaikuttaja. Koskenniemi oli myös kiistelty persoona, jonka yhteydet Natsi-Saksaan jakavat vieläkin voimakkaasti tutkijoiden ja taiteilijoiden mielipiteitä. Häikiö on Koskenniemeä kohtaan armollinen, ehkä liiankin ymmärtäväinen.

Turkulaiselle lukijalle teos tarjoaa elämyksiä. Kansalaisten lahjoitusten turvin perustetun Turun suomalaisen yliopiston professori muutti Turkuun, matkatavaroidensa joukossa ”Johdatus Goethen luentoihin”. Yliopiston auditorium maximumissa 29. kesäkuuta 1922 Koskenniemi piti ensimmäisen luentonsa. Silloinen opiskelija Lauri Viljanen kuvailee: ”Ensimmäinen luentosarja teki lumoavan vaikutuksen. Siinä liikuttiin ikään kuin runouden autonomisessa maailmassa, kerrassaan omaehtoisessa maailmassa, ja sitä yritettiin suuren runoilijapersoonallisuuden yhteydessä kuvata”. Luennoilla vallitsi Viljasen mukaan ”valoisa ja sytyttävä tunnelma, siihen sisältyi innokasta uteliaisuutta hengen mittaamatonta, salaperäistä maailmaa kohtaan”. ”Hiukan poikamaisen reippaasti ja aina miltei oscarwildemäisen huoliteltuna Koskenniemellä oli tapana harpata kateederiin”. ..”..joskus saattoi lyyrikon katse harhailla hiukan poissaolevana kirkkaissa ilmoissa Turun kauppatorin yllä”.   

20-luvun hiljaiseen Turkuun yliopiston perustaminen oli niin suuri asia, että sitä ei nykyturkulainen voi käsittää. Oma mumminikin sai tuolloin työpaikan – palkkauspäätös oli yliopiston toinen – ylikirjastonhoitaja Volter Kilven kanslistin pestistä oli kyse.

Turussa Koskenniemi koki toisinaan olonsa syrjäiseksi. 40-luvulla Hella Wuolijoki yritti kammeta Koskenniemeä sivuun kirjailijaliiton johdosta. HW tarjosi perusteeksi Porkkalanniemen vuoksi vaikeutunutta junamatkaa Turun ja Helsingin välillä. Voi voi, Hella ei tiennytkään vielä Pendolinoista mitään. Koskenniemi kuitenkin kiintyi Turkuun. Häikiön mukaan voi hyvin olla, että Koskenniemeä piti Turussa sama tunne kuin Goethea pienessä Weimarissa, josta hän ei lähtenyt maailmankaupunkiin Pariisiin edes itsensä Napoleonin kutsumana.

Vertaus Turusta Goethen Weimarina on mielestäni runollinen ja osuva!

Upea on teoksen kuvaus, kuinka antiikin suuri ihailija ja tutkija Koskenniemi lopulta pääsi matkustamaan 1927 Kreikkaan ja Akropolille: ”En ole koskaan kokenut mitään, joka olisi antanut sellaisen tunteen täydellisyydestä, aineettomuudesta ja ajattomuudesta kuin tämä ihmeellinen rakennusryhmä, jonka pikemminkin kuvittelee kerran valmiina, täydessä loistossaan syntyneeksi – niin kuin Ateenan suojelusjumalatar syntyi ylijumalan päästä – kuin ihmiskäden vähitellen, aikojen kuluessa muovailemaksi.”

Onkohan Olli Rehn saanut lainkaan tuntea vastaavaa viime kuukausina Ateenassa käydessään?

Koskenniemen puoliso Vieno toimi aktiivisesti järjestötoiminnassa, kuten Turun Kotiystävät ry:ssä. Kotiystävissä oma isoäitinikin oli vahvasti mukana. Olisiko jollain tietoa tai muistoja tästä lakkautetusta(?) yhdistyksestä?

Venyneen blogikirjoituksen lopuksi vielä yksi siteeraus Koskenniemeltä. Se sopii ohjeeksi niille, joilla on vaikeuksia pitää pää viileänä internetin keskustelupalstojen kirkuvassa maailmassa: ”En mielelläni kollaboreeraisi kirjallisten huligaanien ja ignoranttien kanssa”.