Belgialaisten kuningas Albert II lensi tänään Kongon itsenäisyyden 50. vuotisjuhliin. Täällä matka on pääuutinen, sillä nykyiselle kuninkaalle matka Kongoon on ensimmäinen. Tasan viisikymmentä vuotta sitten Albertin isoveli Baudouin nuorena kuninkaana matkusti lähes koko Belgian hallitus mukanaan itsenäistymisjuhliin. Nyt kuningas sai mukaansa ainoastaan maan virkaa tekevän pääministerin Yves Letermin.

Puoli vuosisataa sitten kuningas Baudouin sai ristiriitaisen vastaanoton itsenäistyvässä tasavallassa. Kuninkaalle buuattiin ja tälle tehtiin selväksi, että siteet entiseen emämaahan Belgiaan tulevat olemaan etäiset. Baudouin kannatti voimakkaasti Kongon itsenäisyyttä – Belgian hallitus tietysti oli asiassa neuvotteluosapuolena. Puoli vuotta tämän jälkeen Kongon ensimmäinen vaaleilla valittu pääministeri Patrice Lumumba murhattiin. Jälkikäteen on osoitettu, että belgialaiset olivat verityön osapuolina.

Belgian kuningas Leopold II alisti aikanaan Kongon omaisuudekseen, orjuutti, tapatti ja ryösti minkä ehti. Brysselin komeimmat asuinpalatsit ovat tuolta ajalta – ne on varastetuilla timanteilla, kumilla ja kullalla rakennettuja. Ei tarvitse ihmetellä, miksi kongolaiset eivät aina ole belgialaisten ylimpiä ystäviä.

Belgian puolustusministeri vieraili puoli vuotta sitten Kongossa ja esiintyi näyttävästi presidentti Joseph Kabilan seurassa – oluttakin hörpittiin lehtikuvissa. Nyt EU:n kauppakomissaariksi nimetty belgialainen Karel De Gucht antoi haastattelun, jossa hän tuomitsi jyrkästi puolustusministerin matkan. De Guchtin mukaan Kongolle ei pidä antaa senttiäkään kehitysyhteistyövaroja niin kauan, kuin se sortaa ihmisoikeuksia ja antaa korruption rehottaa. Lausunnon jälkeen De Gucht sai Kongon hallitukselta maahantulokiellon.

Asia on vaikea. Totta kai Kongon hallitusta tulee voida arvostella sen mädästä hallinnosta. Eri asia sitten, ovatko belgialaiset siihen sopivimpia. Hämmästyttäviin piirteisiin silti vieläkin törmää. Lapseni oppi täällä paikallisessa koulussa, että kuningas Baudouin antoi Kongolle itsenäisyyden. Eiköhän se ollut Kongo itse, joka päätti itsenäistyä!

Saa nähdä, millaisen vastaanoton Albert II ja Leterme Kinshasassa saavat. Kuningas ei ainakaan aio pitää tilaisuudessa puhetta.

Osallistuin eilen Centre for European Studies – ajatuspajan Itämeri-seminaariin täällä Brysselissä. Tilaisuudessa esiteltiin samalla Eskon ansiokas julkaisu Itämeren strategian haasteista.

Keskusteltaessa Venäjästä komission edustajalta pääsi (freudilainen?) lipsahdus. Virkamies puhui presidentti Putinista, jolloin paikalla ollut Venäjän lähetystön edustaja hymyillen korjasi: pääministeri, pääministeri…

Tämä tapaus tuli illalla mieleeni, kun sain ilahduttavan tiedon: kokoomusryhmä esittää yksimielisesti Randellin Aleksia uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana Aleksi on protokollassa kaupunginjohtajan yläpuolella. Kaupunginjohtaja kuitenkin on todellinen vallankäyttäjä. Aleksi siis tekee putinit! Kaupunginjohtajan ylivertainen asema perustuu tietysti koko virkakoneiston mukaan tuomaan valmistelu- ja toimeenpanovaltaan. Silti henkilöllä on merkitystä. Vahva ja luottamusta nauttiva henkilö vaikuttaa asioihin postista riippumatta. Ihan kuin Putin.

Miten sitten pormestarimalli? Mallin on pakko olla järjetön, sillä se on käytössä Tampereella. Muutoin mallista on sanottu, että se ei sovi Suomen oloihin. Miksi ei? Johtuuko se sääoloista ja pitkistä etäisyyksistä?

Varsinkin kuntajohtajat itse kertovat, että kaupungin johtamisessa tarvitaan niin syvällistä osaamista ja kunnallishallinnon tuntemusta, etteivät kaiken maailman pilipalipormestarit moiseen pysty. Mielenkiintoinen näkemys. Sehän tarkoittaa, että esim. siirtyessään kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta Helsingin kaupunginjohtajaksi Jussi Pajunen sai yhdessä yössä helluntain tapahtumiin verrattavan lahjan valtuustolta. Tapahtui ihmeellinen transformaatio, jossa ailahtelevaisesta luottamusmiehestä kuoriutui huippuosaava ammattilaiskaupunginjohtaja. Jos ja kun Aleksi valitaan valtuustossa syksyn alussa virkaan, haluan olla todistamassa tätä uudestisyntymisen ihmettä!

En ole toistaiseksi kuullut ainuttakaan relevanttia perustetta sille, miksi pormestarimalli ei sopisi Suomeen. Täällä päin Eurooppaa on itsestäänselvyys, että kaupunkeja ja kuntia johtaa kansanvaltaisesti valittu poliittinen henkilö. Niin tai näin, pormestarimallista kiistelemiseen ei tietenkään pitäisi uhrata liikaa energiaa. Kuntien ja erityisesti Turun kaupungin haasteet varsinkin palvelujen kehittämisen osalta ovat sitä luokkaa, että keskustelujen painopisteen tulee olla ihan muualla.

Joka tapauksessa, onnea ja menestystä Aleksi I:lle ja onnittelut Turulle!

Mikko Pukkinen otti ja lähtee EK:n johtajaksi. Nimitys on näkyvä ja valtakunnallinen joten ei tarvitse lähteä häntä koipien välissä. Todellisuudessa mies saattaa olla huojentunut. Näin matkan päästä on näyttänyt, että hän ei ole ihan täydestä sydämestään Turussa viihtynyt. Omassa esikunnassa on ollut hiertäviä kiviä ja turkulaisten perinteinen  itsetyytyväisyys on tökkinyt vaikka olisi sellaiseen luullut Pohjanmaalla jo tottuneen. Turkulaisetkaan eivät ole Pukkista oikein osanneet omakseen ottaa, syyttelyjä etäisyydestä ja näkymättömyydestä on kuultu. Ehkä huojentuneisuus siis on molemminpuolista.

Mutta nyt se vasta sähly alkaa.  Jostain pitäisi nopeasti löytää henkilö, joka ottaa vastatakseen talousvaikeuksissa kiemurtelevan kaupungin, jonka kaiken lisäksi pitäisi esiintyä Euroopan kulttuurin näköalapaikalla ensi vuonna. Talousnero ja kansainvälisissä vesissä liikkuva, Turkua rakastava  kokoomustaustainen kulttuuripersoona haussa. Onko semmoista sateentekijää olemassakaan?

Jos aletaan katsella kentällä jo liikkuvia tuttuja pelaajia, niin vaikealta näyttää.  Kanerva näpytteli ja poliisitutkitutti  itsensä epäpersoonaksi.  Kyttä ei tahtone reviiriään laajentaa. Leppä tahtoo muttei kelpaa kenellekään. Hartiala ei taida koskea kaupungintalon oveen enää kepilläkään.

Itälä kotiin Brysselistä?  Orpo kotiin eduskunnasta? Musta hevonen jostain?

Kyl nimpal kärssi saa.

P.S.  Aleksi Randell tietysti on aika hyvä veto, kuinka saatoin hänet unohtaa.

Lyhyt yhteenveto viikonvaihteen mediapeliottelusta Kepu-Kokoomus:

1. Kepu valitsee Mari Kiviniemen, joka esiintyy ällistyttävän tasapainoisesti.  1-0.

2. Kokoomus: oma maali. Kanervalta käsittämätön virhe.  (voi Ike perhana minkä taas teit) 2-0.

3. Kepu antaa potkut kelmi Korhoselle ja antaa Paavon pillittää pöntössä sääliä tuntematta. Vahingonilomaali kepulle 3 -0.

4. Kokoomus sählää omassa päässä: vastustaa pakkoruotsia ja kannattaa pakkoruotsia. Ruotsinkielisten  porvarien joukkopako uhkaa eikä temppu varmaan tuo persuista juntteja tilalle .  4-0.

5. Kepu valitsee puoluesihteeriksi Timo Laanisen,  joka  osaa ammatikseen pelata median kanssa.  Vähän niin kuin maalaisvihreä Virmavirta. 5-0.

6. Yleisön häirintä sekoittaa Kokoomuksen peliä: Greenpeacen pölvästit onnistuvat antamaan vaikutelman, että meneillään on jonkin sortin ympäristörikollisten kokous. 6-0.

Kepu voitti suvereenisti ja aloitti kuherruskuukauden etelän median kanssa. Saas kattoa, riittääkö nostetta vaaleihinkin.  Ai että oliks rkp:llakin joku kokous jossain?  En huomannut.

Hollannisa pidettiin vaalit. Tulos jatkaa siitä, mihin Tsekin Tasavallassa ja Unkarissa päästiin. Kansallismielinen ja maahanmuuttovastainen poliittinen linja vahvistuu Euroopassa. Sama suunta jatkunee viikonloppuna Belgian vaaleissa.

Poliittinen valta on ollut jo muutaman vuoden vahvasti keskustaoikeistolla useimmissa EU:n jäsenmaissa. Nyt se liukuu yhä enemmän kansallismieliseen ja oikeistolaiseen suuntaan. Euron kriisi vain vahvistaa kehitystä. Äkkipäätä luulisi, että keskusta-oikeistolaisten hallitusten talouspolitiikka ruokkisi vasemmistoa.

 Mutta ei. Se ruokkii ihan muita voimia. Lisäksi se hajottaa poliittista kenttää.  Suuret blokit, vasemmisto ja oikeisto, hajoavat pienempiin osiin. Hallitseminen tulee vaikeaksi. Hollannissa esimerkiksi suurin poliittinen ryhmittymä on nyt sosialistit, joilla on 31 paikka 150:n edustajan parlamentissa. Hallitsevan koalition rakentaminen, onpa sitten vasemmalle tai oikealle suuntautunut, on vaikeata ja vielä vaikeampaa sillä on hallita.

 Ja hallitsemista nyt tarvitaan. Kaikki hallitukset EU:ssa leikkaavat nyt kilvan julkisia menoja. Leikkauspolitiikan toteuttaminen ja uskottavuuden palauttaminen vaatii vahvaa hallitusta. Sellaisia on vaikea rakentaa näissä oloissa.

 Tästä tulee olemaan kyse myös Suomessa ensi keväänä. On turha pohtia etukäteen sitä, kuka kolmesta suuresta tällä kertaa jää ulos. Kysymys on siitä, millaisella koalitiolla kyetään niin vahvaan yhteistyöhön, että koalition sopimia talouspoliittisia toimenpiteitä voidaan saada läpi ja vielä toteuttaa.

 Kun nyt katselee ympärilleen Euroopassa, on hallitseva halu leikata, leikata ja leikata. Mahtaako joku uskoa, että Suomessa tehtäisiin toisin! Maahanmuuttokin nousee Suomessakin vaalien suureksi teemaksi. Nyt kannattaa tosi tarkoin analysoida juuri Belgian ja Hollannin tilannetta. Niissä asia on ollut poliittisena kysymyksenä jo pitkään. Jotain voisimme oppia vielä, ennen kuin tilanne ajautuu samaan pisteeseen.

 Kyse on ihan muusta kuin isoäideistä.

Turkkilaisilla on tapana todistaa, että suomalaiset ja he ovat sukulaiskansoja. Kannattaisi varmaan harkita tarjousta.  Turkki nimittäin nostaa kohinalla asemaansa vähintäänkin alueellisena suurvaltana. Ja suurvaltojen kanssa kannattaa olla väleissä.

Olen vuosia vastannut kysymykseen, koska Turkista tulee EU:n jäsen, että luultavasti ei tule. Ei sen takia, että EU ei hyväksy Turkkia vaan koska maa ei lopultakaan halua sitä. Nyt tämä skanaario näyttää vahvasti toteutuvan.

Kirjoitin Kannussa joku aika sitten, että Turkki ja Brasilia ovat rikkoneet yhden tabun ja menneet alueelle, johon vain yhdinaseita omistavan luokan on sallittua astua. Ne taivuttelivat Iranin jonkinlaiseen yhtiestyöhön ydinohjelmassaan.

Nyt vauhti on kovaa. Ensin Turkki irtaantui Israelin kumppanuudesta. Se auttaa toimimaan tuolla alueella huomattavasti. Nyt Vladimir Putin ja Irananin presidentti Mahmoud Ahmadinejad tulivat Istanbuliin kokoustamaan pääministeri Erdoganin kanssa. Iranin ydinohjelma oli taas asialistalla.

Turkki, tuo Naton jäsen ja siis Yhdysvaltain läheinen liittolainen, pelaa kovaa peliä. Se pani välit poikki Yhdysvaltain suojeleman Israelin kanssa ja nyt haastaa avoimesti Yhdysvaltoja Iran-politiikallaan.

Turkin nousu on hämmentävää ja politiikka taitavaa. Gazan tapahtumien jälkeen vei vain 24 tuntia, kun YK jo tuomitsi Israelin toimet. Se on kova saavutus. Turkin nousu on ollut vähittäistä eikä kovin meluisaa. Se on tehnyt itsestään alueellista suurvaltaa, mutta pehmeästi. Se osaa olla myös kova niinkuin Gazan tapauksen jälkivaiheet osoittavat.

Paljon puhutaan myös, että Turkki on yhä selkeämmin alkanut tunnustaa islamilaista perintöään. Tässäkin on mahdollisuuden ikkuna. Muslimimaailma on vailla johtajaa. Turkki voisi olla sellainen ja luultavasti maltillinen sellainen.

EU-jäsenyys ei nyt kiinnosta. Turkin geopoliittinen asema on niin vahva, että sen vaikutusvalta Euroopassa on kasvava ilman sitäkin. Kaikki etelästä kulkevat kaasu- ym. putket kulkevat Turkin kautta. Lähestyminen Venäjää on mitä luontevinta tässä katsannossa.

Bryssel ei ole pystynyt politiikkaan. Eiköhän muuteta EU:n ulkopolitiikan ja vaikutusvallan korostamista vähän realistisempaan suuntaan, Alexander Stubb. Ehkä sitten kun ehkä joulukuussa saadaan se ulkoasiainhallinto pystyyn!

D-Day on toisen maailmansodan käännekohdasta käytetty nimitys.  D-Day ei ilmeisestikään tarkoita mitään muuta kuin että se on jonkin operaation käynnistymispäivälle annettu koodinimi. Samalla tavalla kuin H-hetki.

Mutta D-Day kesäkuun kuudes vuonna 1944 on kaikista D-päivistä tunnetuin, kaikkien D-päivien äiti. Operaatioon, siis Normandian maihinnousuun osallistui 156 000 sotilasta ja toistakymmentä tuhatta lentokonetta. Sitä juhlitaan sotilaallisin menoin etenkin Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Iso-Britanniassa mutta myös Ranskassa. Päivään liittyy myös lukemattomia puhtaasti siviililuonteisia tapahtumia.

Bedfordin kaupunki Virginiassa on kantanut kortensa juhlien kekoon. Kaupunki on perustanut puiston, johon on pystytetty liittoutuneiden johtajien pystit.  Hieno tapa muistuttaa atlanttisesta yhteenkuuluvuudesta. Puistossa ovat presidentit Roosevelt ja Truman sekä pääministeri  Churchill. Mutta siellä on myös generalissimus Josef Stalinin rintakuva.

Stalin Bedfordissa, Virginiassa

Ihan  perustellusti. D-Dayn aikaan Stalinin Neuvostoliitto oli liittolainen ja vieläpä tärkeä sellainen. Puiston suunnittelijat ovat olleet johdonmukaisia.

Mutta aika on nyt toinen ja ratkaisu on ymmärrettävästi poikinut melkoisia vastaväitteitä. Bedfordin kansalaiset ovat olleet suunniltaan ja tyrmistyneitä.

Mutta patsashankkeen vetäjä pysyy kannassaan. Stalin oli osa liittoutumaa Hitlerin kukistamiseksi. Hän on historiallinen tosiasia, sanoo herra McIntosh, patsaspuistosäätiön puheenjohtaja. Historian tosiasiaa ei sovi unohtaa vain sen vuoksi, että hän oli myös tyranni.

Amerikan ulkopolitiikalla on ollut ja on yhä taipumus tehdä yhteistyötä tyrannien ja diktaattoreiden kanssa. Joku heidän johtajistaan kerran tokaisi jostakin liittolaisesta, että olkoon vaan diktaattori, mutta hän on meidän diktaattori!

Tietenkin Stalin oli tyranni ja kerta kaikkiaan vastenmielinen sellainen suomalaisestakin näkökulmasta. Mutta hänen panoksensa Hitlerin kaatamisessa oli suuri. Eikö se pitäisi hyväksyä ja tunnustaa? Jokaisen kansakunnan historiassa on suuresti asioihin vaikuttaneita persoonia, jotka halutaan unohtaa. Vaatii suurta kypsyyttä suhtautua heihin tunnustamalla heidän saavutuksensa, jotka jäävät kielteisiä ”saavutuksia” vähäisemmiksi.

Jos Turussa vielä olisi voimissaan patsaspuisto-hanke (luulen, että se on haudattu!) saisi Virginian suunnalta varmaan kohta halvalla Stalinin pystin! Leninhän meillä jo onkin.

Tulin illalla Vilnasta, Riian kautta Air Balticin lennolla. Minulla ei ole sanotun yhtiön palveluista minkäänlaista huomauttamista, päinvastoin. Tuntuu aika kummalta, että esimerkiksi sellainen yhtiö kuin Finnair ei ole koskaan saanut päähänsä ajatusta, että voisi lähteä aamulla Oulusta, kerätä porukkaa Turusta samaan koneeseen ja viedä koko sakin (=tällä kertaa täysi ja palatessa lähes täysi koneellinen)  johonkin Eurooppaan, vaikka Frankfurtiin tai muualle, mistä pääsee eteenpäin. Ja halvalla.

Latvian pojat tekevät sen. He vievät kotikentälleen Riiaan, josta toimittavat sinut melkein mihin vaan, itään ja länteen. Tällä reissulla kumpaankiin suuntaan kuljettaessa oli minulla koneen vaihto Riiassa. Kummassakin tapauksessa kävelin koneesta toiseen, ilman odotuksia.

Mutta kun kymmeniä ihmisiä tupsahtaa Turun lentoasemalle niin seuraa matkan kohokohta. Laukkuja perässään vetävät matkustajat  näkevät taksijonon, jonka pää on siellä parkkialueella.  Jäävätkö he odottamaan näkemästään rauhoittuneen taksimerkin kohdalle odottelemaan, kunnes ensimmäinen vapaa taksi saapuu jonossa ensimmäisenä olevan kohdalle jne.

Eivät. He kiirehtivät toisiaan ohitellen kohti sitä ensimmäistä vapaata taksia, jonka edessä oleva taksijono täyttää itseään ja lähtee matkaan. Ne ovat varmaan valmiit raahaamaan matkalaukkuaan vaikka Turkuun asti, jos vain taksin valon näkee  vilkkuvan! Mikä tässä on? Miksi? Miksi on mahdotonta ymmärtää, että sen taksijonon kulloinkin ensimmäinen vapaa taksi poimisi kyllä ensimmäisenä jonossa olevan matkaajan taksimerkin kohdalta?

Huvitan itseäni jäämällä aina tolpalle. (huvinsa kullakin) Eipä aikaakaan, kun sieltä joku taksi kaartaa ulkokautta ja ottaa asiakkaan sieltä, missä taksia odotellaan. Nykyään en enää kolmen aikoihin lauantai-iltana jonota taksia kauppatorilla. Mutta tämänpäiväinen kuski kertoi, että tilanne on kuvaamani kaltainen ja että juuri tässä ryntäilyssä Kauppiaskadun yläpäästä tulevaa taksia kohti ne kuuluisat tappelutkin syntyvät.

Ehdotan, että peruskoulun oppimäärään lisätään käyttäytymistapa-koulutusta. Tämä taksijonottaminen olisi yksi tieteenala. Toinen on tietenkin kännykkäkulttuuri. Ja kolmas on ehdottomasti selkäreppukulttuuri. Kuinka monta kertaa olenkaan saanut palleaan tai ylävartaloon selkäreppuilijan töyssyn kantakaupassani, jossa on kapeat tilat. Peruskoulutusvaiheen jälkeen perustakaa vaikka huomaavaiset selkäreppuilijat –yhdistys itsesäätelyä varten!

Työlki ellää joo joo ja niin edelleen. Mutta ei nyt viisuista. Käsiini sattui esite, jossa erityisesti nuoria kannustetaan täällä Brysselissä perustamaan kauppa www.opensoon.be .  Siis ihan oikea, liikehuoneistossa toimiva myymälä. Projekti tähtää kauppojen perustamiseen ydinkeskustan luoteispuolelle, joka hienosti sanottuna on kaupunkisosiologisesti haastavaa aluetta.

Kaupan perustamiskustannuksiin, remonttiin ja sisustukseen luvataan jopa puolet avustusta. Ehdokkaan on esitettävä uskottava liikeidea. Valintalautakunnan kanssa haetaan liikepaikka ja sovitaan kustannuksista, jos idea vaikuttaa toimivalta.

Toimisiko Turussa? Ehkä jo toimiikin. Yrittäjyyttä tukevia palveluita on tarjolla runsaasti. On Turun seudun kehittämiskeskuksen yrityspalvelut, on yrityspalvelukeskus Potkuri, on yrittäjien omat palvelut ja paljon muuta.

Yrittäjäksi kannustamiseen panostetaan Suomessa paljon ja ihan aiheellisesti. IT-alan tai muun huipputeknologian yrittäjiksi eivät kuitenkaan kaikki voi ryhtyä. Palveluiden puolella kysyntää luulisi riittävän loppumattomiin, varsinkin hoivapuolella. Mutta entäs kauppa, ihan sellainen puoti eli myymälä?

Keskikaupungin elävöittämiseen ei riitä toriparkki. Tarvitaan kauppoja. Vapaavuoren ristiretki kaupan megayksikköjä vastaan on tervetullut. Silti tarvitaan oikeita kauppojen perustajia ja ylläpitäjiä. Vai onko liian myöhäistä? Siirtyykö kauppa niin voimakkaasti nettiin, että pienen erikoismyymälän perustaminen on järjetöntä? Ainakin EU:n komissio on luvannut tehdä kaikknsa, jotta sähköinen kauppa kannattaisi ja kasvaisi. Vaimoni sisar pyörittää muun työnsä ohella vaatteisiin erikoistunutta nettikauppaa, vaimon vanhemmat perustivat pari vuotta sitten antiikkimyymälän tyhjään liikehuoneistoon.

Muuttuvatko kaikki keskikaupungin tyhjenevät liikehuoneistot kaljakuppiloiksi ja kirpputoreiksi siten, että lopulta ne kunnostetaan toimisto- ja asuintiloiksi?  Onko vielä mahdollista kääntää kehityksen suuntaa? 60-luvun Turku –kuvakirjassa Humalistonkatu esitellään kaupungin yhtenä vilkkaimmista kauppakaduista!

90 vuotta sitten isovanhempani pohtivat, miten rahoittaa elämänsä, kun mies aloitti farmasian opintonsa. Päättivät perustaa kemikalioliikkeen. Rea-kemikalioon palkattiin kaksi kauppa-apulaista ja niin akuutein toimeentuloa koskenut huoli oli hoidettu. Ei toimisi enää, mutta vieläkö putiikin perustaminen Turussa kannattaisi? Voisiko tätä brysseliläistä kampanjaideaa kokeilla Turussa?