2.6.2010

Käytöskoulutusta!

Tulin illalla Vilnasta, Riian kautta Air Balticin lennolla. Minulla ei ole sanotun yhtiön palveluista minkäänlaista huomauttamista, päinvastoin. Tuntuu aika kummalta, että esimerkiksi sellainen yhtiö kuin Finnair ei ole koskaan saanut päähänsä ajatusta, että voisi lähteä aamulla Oulusta, kerätä porukkaa Turusta samaan koneeseen ja viedä koko sakin (=tällä kertaa täysi ja palatessa lähes täysi koneellinen)  johonkin Eurooppaan, vaikka Frankfurtiin tai muualle, mistä pääsee eteenpäin. Ja halvalla.

Latvian pojat tekevät sen. He vievät kotikentälleen Riiaan, josta toimittavat sinut melkein mihin vaan, itään ja länteen. Tällä reissulla kumpaankiin suuntaan kuljettaessa oli minulla koneen vaihto Riiassa. Kummassakin tapauksessa kävelin koneesta toiseen, ilman odotuksia.

Mutta kun kymmeniä ihmisiä tupsahtaa Turun lentoasemalle niin seuraa matkan kohokohta. Laukkuja perässään vetävät matkustajat  näkevät taksijonon, jonka pää on siellä parkkialueella.  Jäävätkö he odottamaan näkemästään rauhoittuneen taksimerkin kohdalle odottelemaan, kunnes ensimmäinen vapaa taksi saapuu jonossa ensimmäisenä olevan kohdalle jne.

Eivät. He kiirehtivät toisiaan ohitellen kohti sitä ensimmäistä vapaata taksia, jonka edessä oleva taksijono täyttää itseään ja lähtee matkaan. Ne ovat varmaan valmiit raahaamaan matkalaukkuaan vaikka Turkuun asti, jos vain taksin valon näkee  vilkkuvan! Mikä tässä on? Miksi? Miksi on mahdotonta ymmärtää, että sen taksijonon kulloinkin ensimmäinen vapaa taksi poimisi kyllä ensimmäisenä jonossa olevan matkaajan taksimerkin kohdalta?

Huvitan itseäni jäämällä aina tolpalle. (huvinsa kullakin) Eipä aikaakaan, kun sieltä joku taksi kaartaa ulkokautta ja ottaa asiakkaan sieltä, missä taksia odotellaan. Nykyään en enää kolmen aikoihin lauantai-iltana jonota taksia kauppatorilla. Mutta tämänpäiväinen kuski kertoi, että tilanne on kuvaamani kaltainen ja että juuri tässä ryntäilyssä Kauppiaskadun yläpäästä tulevaa taksia kohti ne kuuluisat tappelutkin syntyvät.

Ehdotan, että peruskoulun oppimäärään lisätään käyttäytymistapa-koulutusta. Tämä taksijonottaminen olisi yksi tieteenala. Toinen on tietenkin kännykkäkulttuuri. Ja kolmas on ehdottomasti selkäreppukulttuuri. Kuinka monta kertaa olenkaan saanut palleaan tai ylävartaloon selkäreppuilijan töyssyn kantakaupassani, jossa on kapeat tilat. Peruskoulutusvaiheen jälkeen perustakaa vaikka huomaavaiset selkäreppuilijat –yhdistys itsesäätelyä varten!

Aihe: : Kommentit (5) : Esko


5 kommenttia “Käytöskoulutusta!”

  1. heikkilä:

    Riika -yhteys on todella kätevä. Lensimme viime syksynä sitä kautta Istanbuliin ja edelleen Kyproksen pohjoisosaan. Kaikki pelasi nakutetusti. Meiltä on kymmenen minuutin matka Turun kentälle ja jo puolitoista tuntia sen jälkeen kun olimme painaneet kotioven kiinni, siemailimme Riga Balsamia Riian kotoisan kokoisessa terminaalissa. Vaihtoehtona olisi ollut kahvikuppi Teboil Kivihovissa puolivälissä Itä-Suomen kentälle.
    Kielikorvani on ollut vaikeuksissa tuon Riian kanssa. Siis että pitäisikö taivuttaa Riian vai Riikan. Molempi parempi, mutta Riian vielä parempi, sanoo ylin kielivartija:

    “Vieraisiin nimiin ei yleensä sovelleta astevaihtelua, vaan taivutetaan esim. Hjerppe : Hjerppen. Vanhat, suomen kieleen sopeutuneet vierasperäiset erisnimet ovat kuitenkin yleensä astevaihtelun alaisia, esim. Riika : Riian.”

  2. yy:

    Päivää pitkästä aikaa. Joensuun lentokentästä en tiedä mitään, mutta ylipäätään lentäkää vähemmän ja taksiajelun sijaan kävelkää enemmän. Turkusessahan ei ole pitkä matka minnekään. Pysytte paremmassa kunnossa ja paremmalla tuulella.

  3. heikkilä:

    yy,

    annoit päivän hupaisimman mielikuvan. Tohtori Antola kävelee Turun lentoasemalta kohti keskustaa ysitien piennarta pitkin, vetäen perässään pyörillä varustettua matkalaukkuaan. Aamu sarastaa. Ja Antola hymyilee suu korviin saakkka, koska on kävelyn ansiosta mahdottoman hyvällä tuulella…

  4. Lyrisch Tragisch Tenor:

    Terve sielu ei liikuntaa kaipaa!

  5. yy:

    Miksi tohtori Antola oli siellä lentoasemalla? Sitäpaitsi hän on ihan mukavan näköinen hymyillessään!

Jätä vastaus