Jos uskollisuutta olisi olemassa, ei Suomessa ensi viikolla olisi paikalla juuri ketään suuriin ikäluokkiin lukeutuvaa poliittista päättäjää. Kaikki olisivat Moskovassa Gennadi Janajevin hautajaisissa. Janajev oli 70-luvulla Neuvostoliiton kommunistisen puolueen nuorisojärjestön Komsomolin johtaja ja se ovi, jonka kautta suomalainen  nuorisopoliitikko saattoi marssia ulkopoliittiseen uskottavuuteen ja kohti aikuisten oikeita tehtäviä.

Suomen ulkoministereistä Janajevin kanssa ovat olleet oikein hyvää pataa ainakin Kanerva, Väyrynen ja Tuomioja, jotka olivat aikanaan innokkaita Janajevin kättelyjonossa. Halosesta en tiedä, mutta tuskinpa Suomen Ylioppilaskuntien Liiton järjestösihteeri välttyi kilistelemästä shampanskoje igristoje -laseja Janajevin kanssa. Esko Aho ainakin kuului Janajevin tuttavapiiriin. Aikanaan saatettiin nuorisojärjestöjen yhteisillä kumarrusmatkoilla tapella melkein käsirysyyn saakka siitä, kuka kelpaa esittämään järjestön kunnioituksen “Janatuiselle”. Jaakko Laaksolla on varmaan vieläkin Gennadin kuva yöpöydällään.

Epähenkilöksi Janajev muuttui vuonna 1991, kun hän varapresidenttinä suostui vallankaappausta ja Neuvostoliiton palautusta yrittäneen juntan keulamieheksi. Kansa ei poistunut kaduilta, armeijan komentajat eivät suostuneet ampumaan aseettomia mielenosoittajia ja Boris Jeltsin sai hetken näyttäytyä kansallissankarina. Joidenkin lähteiden mukaan Janajev oli noina vaaran päivinä jokseenkin samassa jamassa kuin nuorisopoliitikkona. Eli tuhannen humalassa.

Taitaapa olla niin, että Gennadi Janajev haudataan hiljaisin menoin, arkun äärellä ei kyyneleitä tiputtele kuin lähin suku. Olisi kiintoisaa, jos Kannun lukijoista löytyisi joku, joka voisi kirjoittaa pienen henkilökohtaisen muistopuheen. Löytyisikö Jartilta pakinaa pohjalta “jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin”?

Usko on ollut välillä koetuksella, kun tästä läheltä on Euroopan unionia yksitoista vuotta katsellut. Nyt huomaa, että kriisit tekevät EU:lle hyvää. Talouskriisi pakotti unionin ja sen jäsenmaiden johtajat samaan pöytään rutistamaan kasaan kovia päätöksiä, joiden seurauksena katastrofilta vältyttiin. Sivutuotteena saatiin osoitettua, että EU on tosipaikan tullen toimintakykyinen ja tarpeellinen.

Eilisessä huippukokouksessa nähtiin kummia. Sarkozy ja Barroso ottivat yhteen niin, että nyrkkitappelu oli lähellä. Illallisella oli kuulemma ollut hyytävä tunnelma. Kyse oli romanien kohtelusta Ranskassa.

Asia ei ole aivan yksinkertainen, mutta selvältä tuntuu, että Ranskan hallitukselta on harkintakyky pettänyt pahasti. Romanien karkotukset ovat tahranneet Ranskan maineen. Suurempi kysymys on aiheutettu inhimillinen kärsimys.

Jäsenmaat saavat myös tutkiskella itseään. Romanien tukemiseen tarkoitettuja rakennerahaston varoja on käytetty vääriin tarkoituksiin. Milloin tämä EU-tukien kanssa porsastelu loppuu?!

Olen iloinen, että periaatteellisuus on voittanut puolueuskollisuuden. EPP-puolueen Barroso ja Viviane Reding ovat antaneet palaa täysillä. Saman puolueperheen musta lammas Sarkozy on huomannut jääneensä yksin. Perusoikeuskomissaari Reding viittasi epäsuorasti juutalaisten kohteluun 30- ja 40-luvun Saksassa. Kovaa tekstiä. Holokaustiin vertaaminen on kuitenkin vaarallista. Kannattaisi miettiä aina aika monta kertaa, ennen kuin käyttää juutalaisten joukkotuhoamista vertauskuvana politiikan kielessä.

***

Sarkozylla ei mene muutenkaan kovin mukavasti. Ensi torstaina ranskalaiset menevät yleislakkoon. Viime viikolla olin Strasbourgissa todistamassa joukkomielenosoitusta. Huuto oli kamala, sillä hallitus päätti nostaa eläkeiän 60 vuodesta 62 vuoteen. Ajattelin mennä marssille mukaan, tosin tukemaan Ranskan hallitusta. 62 vuotta tuntuu nimittäin oikein mukavalta eläköitymisiältä!

                                                                 ***

Lopuksi vielä turkulaisvitseihin. On ilmiselvää, että vain turkulaiset itse kykenevät vääntämään hyvää huumoria turkulaisuudesta. Kunniamaininnan saa Mike Pohjola, joka kirjoitti kommenttina tälle palstalle seuraavan: Turkulaiselta kysyttiin lähtisikö hän mieluummin lehmipojan luokse vai shoppailemaan.

Hän vastasi: – No kaupoil tiätty.

Junassa Oulusta Tampereen kautta Turkuun. Kuulutus sanoi hetki sitten: Tämä on InterCity -juna Turkuun. Seuraava pysähdys Pasila. Onneksi kuulutukset on hoidettu tietokoneitse, niin vältytään inhimillisiltä virheiltä.

Olen saanut olla mukana levittämässä Turun kulttuuripääkaupungin ilosanomaa viime viikolla Rovaniemellä, tällä viikolla Oulussa. Matka raiteilla eestaas halki syysmaiseman on taas kerran opettanut, että Suomi on pitkä maa. Kellastuvia koivuja ja männynkräkejä on tosi paljon. Tuli mieleen, että kun olet pakotettu olemaan paikallasi (mitä nyt välillä unohtumaton lihapulla-annos ravintolavaunussa), alkaa mieli väistämättä hakea keskittymiskohteita. Siksi varmaan Kannuvalimossakin on niin usein puhuttu VR:n tai lentoyhtiöiden palveluista. Pienetkin asiat (niin kuin virheellinen kuulutus ja puolen tunnin myöhästyminen) alkavat helposti potuttaa, kun on aikaa kiinnittää niihin huomiota.

Teen tässä päätöstä, että kun kerran matkustaminen antaa aikaa pään käyttämiseen muuhunkin kuin normaalista arkirutiinista suoriutumiseen, yritän miettiä avartavia ja onnellistuttavia asioita. Niitä tarinan aiheita, idean poikasia, mukavan tekemisen suunnitelmia, joita aina on mielen pohjalla odottamassa, mutta joiden työstämisen aina tulee lykänneeksi parempaan aikaan. Olisko just nyt, tässä kolkkaavassa vaunussa, se parempi aika.
Voisi olla, ellei toi tyyppi tossa penkissä pari riviä edempänä mesoisi ja kiroilisi kännykkäänsä raivostuttavasti

Kiinnittyi eilen huomio kahteen aivan erilaiseen uutiseen kahdesta eri mediasta. Tarkempi lukeminen paljasti, että samasta asiasta uutisoitiin, nimittäin kansallisesta mediatutkimuksesta.

Helsingin Sanomat kertoi, että suomalaiset haluavat edelleen lehtensä paperisena. Sanoma-konserniin kuuluvan Ilta-Sanomien kerrottiin lisänneen lukijamääriä verkossa. Vielä häveliäästi kirjoitettiin, että Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat purjehtivat sanomalehtien listan kärjessä. Eihän omakehu haise. Sivulauseen tyylisesti HS vielä mainitsi, että iltapäivälehdet menettivät hiukan lukijoita

Verkkouutiset kertoikin jotain muuta: Ilta-Sanomien lukijat ovat vähentyneet kahdessa vuodessa 56 000:lla ja Iltalehden 49 000:lla. Suurimmat maakuntalehdet ovat menettäneet lukijoita huomattavasti vähemmän: Aamulehti 2 000, Turun Sanomat ei lainkaan ja Kaleva 3 000.

Maan suurimman, valtakunnallisen sanomalehden Helsingin Sanomien lukijamäärä on vähentynyt samassa ajassa 30 000:lla.

Siis HS:n mielestä iltapäivälehdet menettivät hieman lukijoita! Lukijamäärien romahdukset HS mukaan lukien ovat tuntuvia. Iltapäivälehtien alamäki on pelkästään hyvä uutinen. Hesarin pudotuksen yksi syy lienee sama kuin iltapäivälehdilläkin – lukijat ovat siirtyneet verkkoon. Uskon myös, että HS:n journalistisen tason jatkuva alamäki on syynä lukijakatoon.

Tasaisesta hyvästä laadusta ja uutisoinnin luotettavuudesta kantavat maakuntalehdet yhä suurempaa vastuuta. Sirpaloituneessa internetissä perinteinen uutistarjoaja ei menesty laskeutumalla keltaisen lehdistön tasolle. Ei myöskään pelkästään kopioimalla valikoidut uutiset painetusta lehdestä verkkoon. Uutistoiminta internetissä vaatii erityisosaamista. Helsingin Sanomilla on toki oma verkkotoimituksensa.

TURKU-VITSEITÄ

Runsaan viikon olen odottanut tälle palstalle ehdotuksia hyvistä turkulaisvitseistä. Heikko on loppusaldo. Heikkilän Markun juttua ei lasketa, koska kyseessä on Turun OMA vitsiauktoriteetti. Aamulehden Matti ja Teppo – vitsien palsta saa minulta pienoisen hyväksyvän nyökytyksen. Harvoin sentään kyetään toimittamaan laadukasta sanomalehteä olosuhteissa, joissa ainoa kuviteltavissa oleva painotuote on värityskirja. Mutta kaiken kaikkiaan, turkulaisista ei siis saa väännettyä hyviä vitsejä!