Jonkinlainen suoja – yhteinen puolustus – meille eurokansalaisille pitäisi olla tarjolla. Niin kuin nyt esimerkiksi tänään, kun Ranskan Sarkozy ja Italian Berlusconi päästettiin pitämään kahdestaan huippukokousta. Vai voiko kuvitella, että siinä saavutettiin yhteistä eurooppalaista hyvää?

Hauskoja olivat päätelmät: Ranskan ja Italian johtajat katsoivat, että Schengen-sopimusta ei pidä lakkauttaa kokonaan, mutta siitä voidaan luistaa poikkeuksellisen tilanteen takia. Ranska ja Italia ovat satoja vuosia olleet mukana sotkemassa Pohjois-Afrikan asioita, aseilla ja ilman. Seurauksista on otettu vastuu aina silloin, kun ne ovat olleet mukavia. Nyt siirtolaisia pompotellaan Ranskan ja Italian rajalla ja huudetaan Frontexia apuun.

Meille suomalaisille ja monille muillekin yhdessä sovittujen sääntöjen noudattaminen on itsestäänselvyys. Emme ymmärrä ranskalaista ajattelutapaa, jossa “homme politique” – poliitikko – pyrkii jatkuvasti joustamaan sovituista säännöistä. Ranskalaisen ajattelun mukaan se on poliitikon tehtävä. Sääntöjä ei tehdä noudatettavaksi vaan tulkittavaksi ja sovellettavaksi!

Joustavaa, soveltavaa ja tulkitsevaa tapaa on jo nähty eurojärjestelmän takeeksi rakennetun kasvu- ja vakaussopimuksen noudattamisessa. Nyt on sis Schengenin vuoro, jos se on Sarkosta ja Silviosta kiinni. Jos pääsisi Sarkozyn pään sisään huomaisi pian, että Ranskan presidentin mielestä asia koituu koko Euroopan hyväksi. Päinvastainen olisi silkka mahdottomuus!

Mutta miksi Silvio suostui antamaan Sarkolle periksi? Eikö siirtolaisia saakaan enää tuupata naapurimaan puolelle. Ai niin, samaisen kokouksen yhteydessä Sarkozy ilmoitti , että Ranska tukee Italian keskuspankin johtajan Mario Draghin ehdokkuutta Euroopan keskuspankin EKP:n seuraavaksi pääjohtajaksi. Hyvä pojat!

Kokoomus

Pyrrhoksen voitto? Puolueesta tuli maan suurin ensimmäistä kertaa historiassaan. Sitä ei kuitenkaan puolueessa kyetä juhlimaan. Suuruutta elettiin mielikuvatasolla ennenaikaisesti. Katainen kohtaa ”mission impossiblen”. Paikkamäärä putosi roimasti. Tosin vanhan viisauden mukaan sopivan kokonainen eduskuntaryhmä on paras. Maahanmuuttovastaiset (kriittiset) Rydman (Hki) ja Pöntinen (Vaasa) eivät menneet läpi, mutta veivät puolueelta paljon ääniä. Ike Kanerva näytti jälleen, että mikään ei ole mahdotonta. Varsinais-Suomen Kokoomuksen äänipotti saattoi kuitenkin kärsiä Iken vaalikauden historiasta.

SDP

Näiden vaalien suurin yksilövoittaja oli Jutta Urpilainen. Kun melkein kaikki jättivät uppoavan laivan, oli kiinnostavaa nähdä kuinka kahden viimeisen viikon aikana demareiden maihinnousukortit yhtäkkiä kelpasivatkin. Hyvä Jutta! SDP puolueena ei voittoa ansainnut. Vaalipuheiden taustalla SDP on hinkunut kokoomuksen kanssa sinipunaan niin, että melkein on ulkopuolista nolottanut. Haluan olla paikalla, kun valtiovarainministeri Urpilainen tulee kertomaan näkemyksensä kriisirahastoista Portugalin pääministeri Sócratesille (sd) ja Kreikan Papandreoulle (sd).

Perussuomalaiset

Mannerlaatat liikkuivat. Mutta mitä persut tekevät vaalivoitollaan? Soini meni vakavaksi vaali-iltana ja pahat enteet realisoituivat, kun uusi kansanedustaja Jussi Niinistö – joka haluaa Itä-Karjalan Suomelle – kertoi suorassa lähetyksessä pyrkivänsä puolustusministeriksi. Soinihan kertoikin vaali-iltana, että menneet on menneitä, nyt tehdään enemmistöhallitusta. Näemme todennäköisesti suuren poliittisen joustavuuden ilmiön tänä keväänä.

Keskusta

Odotettua suurempi rökäletappio. En usko Portugal-teoriaan. Vaalirahasotku painoi niskassa. Sitä pahempi oli jääminen kokoomuksen varjoon. Kokoomushan oli äärimmäisen tyytyväinen sekä Vanhaseen että Kiviniemeen – niin kokoomuslaisia, niin kokoomuslaisia kumpainenkin. Kiviniemi sanoi vaali-iltana ihan oikein: nyt on aika uudistaa puolue. Älkää uskoko kepun kuolemaan. Ja ai niin, Antti Kaikkonen oli toinen henkilökohtainen voittaja tänä iltana – uskomaton suoritus.

Vasemmistoliitto

Arhinmäki on taitava ja osaava. Poliittinen vainunenä on omaa luokkaansa. Onnittelen Paavoa siitä, että kansa poisti stallarit vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä. Vasemmisto kärsi silti jälleen kerran lievän tappion. Laskusuunta seuraa jäsenistön kuolleisuutta. Hienoa, että Arhinmäki on johtajana nuori. Tehdäänhän hautaustoimistojenkin johdossa nuorennusleikkauksia.

Vihreät

Puolue jäi täydellisesti julkisuuspaitsioon ja vuosi myös vasemmistoliitton. Sinnemäellä on pitämistä puoluejohtajan pallistaan. Jäsenistö on johtajiaan huomattavasti radikaalimpaa. Kova oppositiotaival edessä, mikä on valitettavaa, koska Cronberg, Brax ja Sinnemäki tekivät hyvää työtä.

RKP

Plus miinus nolla, mitä muuta odotettiin? Olen onnellinen, että monta kertaa yksin jätetty, urhea Astrid Thors uusi paikkansa. Suomen kaksikielisys ei ole ollut yhtä uhattuna vuosikymmeniin. Jos maahan tulee kok-sd-persu –hallitus, tarvitsisi kokoomus RKP:n henkiseksi tuekseen, mutta samalla kokoomus joutuisi antamaan yhden ministeripaikkansa Steffi Wallinille. Ehkä liian kova paikka siitä huolimatta, että Wallin on täysin kokoomuslainen.

Kristillisdemokraatit

Voisin kuvitella, että eduskunnan vapaaehtoisesti jättänyt Bjaerne Kallis pistää pystyyn operaation, jolla Päivi-Taleban Räsänen syrjäytetään.

Tässä ensitunnelmat. Lisää seuraa.

Nuorten varjovaaleissa ykköseksi nousi Kokoomus ja aivan rinnalle kakkoseksi Vihreät. Ei ole yllätys, että vihreät on nuorison suosikkipuolue. Kokoomus on sen sijaan palannut takaisin nuorten ykköspuolueeksi. Etumatka muihin puolueisiin oli näillä kahdella tuntuva.

Kävin viime viikonloppuna Turussa haistelemassa vaalitunnelmia. En tykännyt. Ilmapiiri on kireä. Huono käytös on noussut arvoonsa. Se ei ole ”vanhojen puolueiden” syy.

Yksi puolue vaikutti muita hämmentyneemmältä, nimittäin vihreät. Nuorisokannatus, toimittajakunnan vihreys, myötäsukainen julkisuus ja uudehko puolueen johto eivät olekaan nostaneet vihreitä sinne uuteen kannatushuippuun, jonka piti olla käsillä. Puheenjohtaja Anni Sinnemäen piti olla vähintäänkin nero ja komeetta, ainakin jos Hesaria oli uskominen.

Sinnemäki ja Brax ovat jääneet alakynteen. Vihreät puolustaa nykyhallitusta vähintään yhtä urhoollisesti kuin Jyrki Katainen. Se on kunnioitettavaa ja samalla takaa sen, että vihreitä ei hallituksen istuntosalin tapetista meinaa erottaa.

Sunnuntain vaalituloksen jälkeen alkaa Säätytalolla hikiset neuvottelut uuden hallituksen kokoonpanosta ja ohjelmasta. Vaalien jälkeen nähdään myös, keiden puoluejohtajien päitä vaaditaan pölkylle. Puoluejohtajan asemastaan ei tarvitse Kiviniemen, Kataisen, Soinin, Arhinmäen ja Wallinin olla huolissaan.

Urpilaiselle on povattu karmeaa kohtaloa, mutta saapas nähdä. Demarit tuntuvat lähteneen lievään nousuun. Vaikka turpiin tulisi, Juttaa on vaikea korvata. Ei ole ketään tilalle. Päivi Räsäsenä olisin hyvin huolestunut asemastani puolueen puheenjohtajana. Ja vaikka asiasta on vähän puhuttu, ihmettelen jos Sinnemäki valitaan pulinoitta jatkoon. Siinä määrin on Vihreiden väri haalistunut.

Ei me tämmöiseen olla totuttu. Äänestäjä päättää näissä vaaleissa muustakin kuin siitä, ketkä jatkavat samaa vanhaa tuttua politiikkaa. Portugalin tyhjentynyt rahapussi ja avunhuuto tarkoittaa käytännössä sitä, että suomalainen äänioikeutettu ratkaisee, ollaanko me mukana Euroopan menossa vai ajellaanko pikku hiljaa jonnekin pois valtavirrasta, peruutetaanko.  Nämä ovat sen kokoluokan asioita, että oikein hirvittää, voiko tämmöinen tavallinen kansa ne päättää.

Demokratialla tarkoitetaan  kansan valtaa. Olisi turvallisempi olla, jos tietäisi, että kansa on aina oikeassa. Todellisuudessa historia on täynnä tapauksia, joissa kansa on tehnyt tosi pahoja virhearviointeja.  Huomatkaa, että en vedä mitään yhtäläisyysmerkkejä tämän päivän Suomeen, kun muistelen, että Saksan kansa äänesti erään itävaltalaisen korpraalin puoluetta vuoden 1933 vaaleissa liki 44 prosentin voimalla.

Mielestäni vuonna 1994 kansa päätti viisaasti, että Suomi kuuluu osaksi Euroopan yhteisöä, läntistä aatemaailmaa ja yhtenevää taloudellista järjestelmää. Samalla katkaistiin enemmän tai vähemmän näkymätön liekanaru, jolla olimme olleet köytettyinä itäkarhun  kivijalkaan. Puudeli karkasi. Näissä vaaleissa tarjotaan mahdollisuutta hiippailla takaisin.

Voi tietysti olla niinkin, että tuttu suomalainen meno jatkuu vaalituloksesta huolimatta. Vaalitaistelun aikana luotu uho niellään pikku hiljaa ja lukuisten kompromissien kautta löytyy hallitus,  joka vaihtuneista nimistä ja puolueistakin huolimatta pelaa sitä vanhaa tuttua ja harmaata Suomea.  Melkein toivon niin.