Suomessa järjestetään presidentinvaalit tamikuun lopulla ensi vuonna, siis puolen vuoden päästä. Tähän mennessä on kaksi asetettua ehdokasta, lisäksi yksi itsensä asettama ja yksi savolaisten demarien asettama ehdokas-ehdokasja yksi puolittain asetettu . Kun maassa nyt on uusi hallitus voisivat puolueet oikeasti ryhtyä esittelemään ja hakemaan meille ehdokkaita.
Ensi vuonna on kolmet merkittävät presidentinvaalit: Suomessa, Venäjällä ja Amerikassa, tässä järjestyksessä. Amerikassa ehdokas-ehdokasasettelu on pääsemässä vauhtiin. Pari viikkoa sitten käytiin ensimmäinen republikaanien väittely, johon osallistui seitsemän kääpiötä, kuten amerikkalaisessa mediassa todettiin. Tällä ei kuvata heidän fyysisiä ominaisuuksiaan vaan republikaaniehdokas-ehdokkaiden henkisiä mittoja. Ja toden totta. Lähes ainoa teema keskustelussa oli haukkua istuvaa presidenttiä. Kannuvalimon suosikkiehdokas Sarah Palin ei vielä ole päättänyt, lähteekö kisaan.
Kolme vahvana pidettyä ehdokasta on ilmoittautunut. Ensimmäisenä Michele Bachmann ja Mitt Romney.Myös entinen Utahin kuvernööri John Huntsman on mukana .Yhdysvalloissa julkaistiin mielipidetiedustelu, jonka mukaan äänestäjät vierastavat mormoonitaustaisia kandidaatteja. 22 prosenttia äänestäjistä sanoo ei äänestävänsä sellaista. Siis noita tummapukuisia, joita Turunkin kaduilla liikkuu ja joita Romney ja Huntsman ovat. Vain homot ja ateistit kohtaavat enemmän vastustusta. Eipä siis ihme, että monet republikaanitkin tuntuvat olevan valmiita antamaan Obamalle mahdollisuuden toiseen kauteen
Suomenkin politiikassa mormoni -käsite on tuttu. Kokoomusministereiden avustajia on leikkisesti sanottu Kokoomuksen mormooneiksi, koska he mieluusti pukeutuvat tummiin pukuihin. Hallitusneuvotteluiden kiihkeinä hetkinä Eero Heinäluoma, todennäköinen demariehdokas, puhui korrektisti Kokoomuksen mittatilauspukumiehistä.
Pukeutuminen on viestintää. Iäkkäämmät meistä muistavat kuinka SKDL:n edustajat esiintyivät ensimmäisissä TV-keskusteluissa 1960-luvulla rudullisissa työmiehen paidoissa, toki kravatti kaulassa. Nykyään vain iäkkäimmät meistä tietävät edes mikä se SKDL oli.
Venäjän ehdokasasettelu on auki. Lienee viisasta olla kommentoimatta sitä tällä hetkellä, vaikka lopputuloksen vaikutus Suomeen on melkoinen. Monet asioita seuraavat maailmalla tuntuvat olevan sitä mieltä, että kun elokuussa tulee 20 vuotta vallankaappausyrityksestä Neuvostoliitossa, olisi aika vähän suuremmalle remontille Venäjällä. Ei vain aika vaan myös tarve ja paineita siihen on
En liioin koe tarvetta kommentoida Ruotsin monarkian tilannetta. Mutta Alexander Stubbin edessä on mielenkiintoinen vuosi. Meille on kerrottu, että Kokoomus saa seuraavaksi Suomen EU komissaarin postin, joka kuulemma on Alexin tavoite. Mutta jos Niinistö ei asetu ehdokkaaksi ,Kokoomus kääntyy Stubbin puoleen. Niinistön kieltäytyessä Olli Rehniä varmaan kiinnostaa vaaleihin meno eikä ilman mahdollisuutta tulla valituksi. Mitä Alex tekee? Odottaako Rehnin voittoa ja on jo tähän aikaan ensi vuonna komission jäsen vai haastaako Rehnin vaalissa ja heikentää tämän mahdollisuuksi mutta ei tule itsekään valituksi. Molempien ongelma on, että Eurooppa -tausta ei oikein ole äänestäjäkunnan mieleen näinä päivinä.
Kullakin meistä on omat pulmamme mietittävänä.
.