Viisi EUn ulkopuolista keskuspankkia suunnittelee tukevansa Euroopan keskuspankkia velkakriisin hoidossa. Maailmantalouden suurimmat kehittyvät taloudet eli ns.BRICS -maat lupaavat tukea EU:ta  velkakriisin hoitamisessa tukemalla Euroopan Keskuspankkia.

Tämä ei kumminkaan olisi puhtaasti hyväntekeväisyyttä. Kaikille BRICS-maille EU on tärkeä yhteistyökumppani ja sen talouden vakaus tärkeätä. Euroopan vakaus ja talouden dynamiikka vaativat velkakriisin ratkaisua. Kiina on sanonut jokseenkin suoraan, että se haluaa vastapainoksi poliittista hyväksyntää ja helpompaa pääsyä EU:n markkinoille. Kohdelkaa meitä niinkuin suurvaltaa ja päästäkää meidät Euroopan markkinoille, on kiinalaisten viesti.

Yhdysvallat on niin ikään tukemassa dollareillaan eurooppalaisia pankkeja EKP:n kautta. Holhouksen elementti on ilmeinen. USA lähetti valtionvarainministeri Timothy Geitnerin peräti EU:n valtiovarainministereiden epäviralliseen kokoukseen Puolan Wroclawiin puhumaan kollegoilleen järkeä. On jokseenkin harvinaista, että kokous avataan ulkopuoliselle.

On kovin vaikeata arvioida näiden operaatioiden seurauksia . Tukijoiksi on ilmoittautunut joukko entisiä siirtomaita, Yhdysvallat etunenässä, Kylmän Sodan arkkivihollinen ja nykyinen lähinaapuri Venäjä ja vielä Kiina. Eurooppa voi olla tyytyväinen sentään siihen, että sitä pidetään maailmantaloudessa yhä niin merkittävänä tekijänä, että sen pelastamiseksi nähdään vaivaa. Mutta varmasti tullaan myös kysymään, minkälaisia kytkentöjä, julkituotuja tai vaiettuja, tukeen liittyy, ollaanko holhouksessa vai ei ja kuinka vahvasti.

Yksi ulottuvuus on erityisen kiintoisa: mikä vaikutus sillä on ns. transatlanttisiin suhteisiin, siis Euroopan ja Yhdysvaltain suhteisiin. Amerikkalaisittain kysyttynä, minkälaisia naruja tukeen liittyy?  Amerikkalaiset ovat valittaneet pitkin vuotta, että eurooppalaiset liittolaiset eivät riittävästi osallistu sotilaalliseen yhteistyöhön Naton raameissa esimerkiksi Libyassa eivätkä riittävästi pidä huolta omasta puolustuksestaankaa.Tuleeko euron tukemisesta väline atlanttisen liittosuhteen tiivistämiseen?

Yhtä lailla sopii kysyä, onko Venäjällä talouden vakauden lisäksi taka-ajatuksia ja minkä laisia?

Entäpä jos Geitner asettuikin tukemaan Suomen takuuvaatimuksia. Näkeekö Jutta Urpilainen silloin kytkentöjä?

Tänään julkaistun HS-raadin lausuntojen perusteella Paavo Arhinmäki ”ravistelee kulttuuripiirejä”. Taiteen, tieteen ja muun yhteiskuntaelämän edustajat tuntuvat olevan ihastuksissaan uuden kulttuuriministerin linjauksista. Erityisesti näyttää kiehtovan Arhinmäen ajatus, jonka mukaan kulttuurin kynnystä tulee madaltaa.

Kulttuuriministerimme tarkoittanee mm. sitä, että maksuttomia ja ainakin nykyistä edullisempia kulttuuritapahtumia tarjoamalla kynnystä saataisiin madallettua. Kannatettava ajatus. Nyt täytyy kuitenkin kysyä, onko Arhinmäki ollut laisinkaan läsnä hallituksen budjettiriihessä. Eilen kun uutisoitiin seuraavaa:

Hallituksen sadan miljoonan euron säästölista kurittaa rajusti opetus- ja kulttuuritoimintaa, kertoo Nelosen uutiset. Säästöjä otetaan lähes kaikilta hallinnonaloilta, mutta opetus- ja kulttuuriministeriön alaan kohdistuu lähes 40 prosenttia niistä.

Nelosen tietojen mukaan valtionavustuksia karsitaan muun muassa museoilta, teattereilta, orkestereilta ja poliittisilta kansanopistoilta.

Mitenkäs pääsylippujen hintoja tuolla tavoin lasketaan? Vai palkattako taiteilijat esiintyvät jatkossa?

Kynnyksen madaltamiseen liittyvillä puheilla taitaa olla toinen tarkoitus. Arhinmäkeä nolottaa toimia myös ns. korkeakulttuurista vastaavana ministerinä. Futis- ja graffitikaverit eivät tajua, että mitä ihmettä se Paavo oikein nykyisin touhuaa. Oopperaa ja kaikkea omituista!

HS-raadin jäsenten kansaa kosiskelevista kommenteista kiinnittyy huomio erityisesti kansanedustaja Anna Kontulaan: ”Arhinmäki lähestyy kulttuuria takuulla eri näkökulmasta kuin viimeaikaiset korkokenkäministerit”.

Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Minä en ole Stefan Wallinin nähnyt kulkevan kuin ihan tavallisissa läskipohjissa! Mikäli Kontula nyt kuitenkin tarkoittaa Steffiä edeltäneitä naispuolisia kulttuuriministereitä, niin jopas jotakin. Naisten asemaa, seksuaalisuutta sekä yhteiskunnan valtarakenteita kirjoissaan ja tutkimuksissaan käsitellyt Kontula näkee naispuolisen kulttuuriministerin varsinaisena stereotypiana. Anna Kontulan mukaan ”vasemmistolainen poliitikko korostaa ihmisten tasa-arvoista pääsyä yhteisesti rahoitetun kulttuurin piiriin”. Ensi vuoden budjetin luvut kertovat ihan jotain muuta. Mutta ne ovat vain lukuja. Kansanedustajanhan ei niistä tarvitse tietää mitään, kuten tamperelaisen kansan edustaja Kontula maanantain A-studiossa meille vakuutti.

Monet nimekkäät suomalaisetkin asiantuntijat todistelivat kaksoistornien tuhon jäälkeen, että maailma on totaalisesti muuttunut, että nyt on tullut mukaan uusi vihollinen, jota ei voi paikantaa niinkuin vihollisvaltion voi ja että maailma joutuu elämään alituisen terrorismihyökkäyksen uhan alla.

No näinhän ei sentään käynyt. Lännen valtiot ovat pystyssä, Amerikka pysynyt maailman johtavana valtiona kaikesta huolimatta eikä kasvoton terrorismi piinaa kansalaisten jokapäiväistä elämää, ellei satu olemaan todella aktiivinen lentomatkustaja tai asumaan Pakistanissa.

Mutta onhan sillä ollut suuria epäsuoria vaikutuksia, jotka leviävät ympäri maailmaa. Financial Timesiin kirjoittava Lionel Barber toteaa, että kuluneen kymmenen vuoden käytetyin  termi ei ole terrorismin vastainen sota, “war on terror”  vaan “made in China”. Maailmantalouden painopisteet ovat muuttuneet.2001 öljy maksoi 28$ tynnyriltä kun se nyt on noin 115 $. Yhdysvaltain budjettivaje on mielettömän suuri ja Yhdysvallat käy kahta kuluttavaa sotaa, Irakissa ja Afganistanissa ja on sitoutunut moniin pienempiin kriiseihin ympäri maailmaa. Tämä kaikki syö Yhdysvaltain uskottavuutta ja johtajuutta ja vie sen huomion pois maailmantalouden ja maailman finanssijärjestelmän kriisistä, jotka ovat lopultakin suurin uhka maan turvallisuudelle

Tavoitteeksi asetettu uusi Amerikan vuosista ei näytä toteutuvan. Enemmänkin puhutaan Amerikan talouden romahdusvaarasta eikä maa enää tarjoa menestyksen mallia muulle maailmalle. Yhdysvaltoja pidetään jopa sortuvana valtiona, vähän niinkuin Ukrainana.

Kokonaan oma kysymyksensä on 9.11. vaikutus kansalaisoikeuksiin ja yksilöiden asemaan. Nämä teemat olivat näkyästi esillä terrorismin vastaisen sodan alkuvaiheessa mutta nyt jo taka-alalla.Ne ovat kuitenkin vakavia kysymyksiä demokratialle ja oikeuksille. Järkyttävin oikeuksien hävittäminen on tietenkin Quantanamon vankileiri. Sivistyneet yhteiskunnat eivät toimi niin.

Mennyttä on myöskin liittolaisten solidarisuus, joka 9.11 jälkeen oli rikkumaton. Toki useat maat osallistuvat USA:n rinnalla “pyhään” sotaan Afganistanissa. Jopa liittoutumaton Suomi.

Mutta poislähtijöiden joukko kasvaa. Yhdysvallat itse on avoimen huolestunut Naton yhtenäisyydestä ja omasta johtajuudestaan. Natossa on monia, jotka yhteisissä operaatioissa tulevat toki kokouksiin kahville ja pullalle, mutta eivät  ole halukkaita osallistumaan itse toimintaan.

Viikonloppuna järjestetään perinteinen Suomi-Ruotsi maaottelu. Ei luulisi kiinnostavan vähmpää. Vastakkain on kaksi maailman huonompiin kuuluvaa yleisurheilumaata. Ei yhtään mitalia kummallekaan Deakussa. Vain yksi ruotsalainen mies kahdeksan parhaan joukossa, ei yhtään suomalaista. Ja yksi ruotslainen näinen kahdeksan parhaan joukossa myös.

Miksi ihmeessä kymmenet tuhannet suomalaiset haluavat viettää viikonloppunsa näitä sankareita seuraamassa. SUL markkinoi sitä tunnelmaltaan ainutlaatuisena kansanjuhlana.

En ole itse koskaan ollut paikalla enkä siis pysty arvioimaan tunnelmaa. Ajattelisin, että syyt maaottelun suosiolle tapahtumana ovat syvemmällä historiassa. Itse muistan vieläkin  hyvin 1950-luvun alusta Pekka Tiilikaisen radioselostuksia kuinka Voitto Hellsten kuroi kalkkiviivoilla umpeen Alf Pettersonin kaulan 4×400 metrin viestissä ja painoi ohi. Ja Suomi voitti maaottelun.

Kyse ei ollut tunnelmasta vaan raa’asti siitä, että köyhä Suomi hakkasi rikkaan Ruotsin. Tämän päivän ihmisen on mahdoton ymmärtää 1950-luvun naapuruutta. Me olimme sotineet ja hävinneet ja maksoimme sotakorvauksia. Ruotsalaiset eivä sotineet vaan lihottivat lompakkoaan ja keräsivät kansallisomaisuutta teräskaupalla.Se näyttää vielä tänäänkin riittävän kattamaan Saabin romahduksen.

Elintasoero oli mahtava. Ruotsin missit kulkivat silkkisukissa kun meillä daamit kiskoivat pässinpökkimiä säärtensä suojaksi. Kotitalossani tehtiin suuri remontti. Tiskipöydän teräspinta ja varmaan muutakin jollakin tavalla uitettiin Ruotsista. Näissä oloissa voitto Ruotsista maaottelussa oli kansakunnan ryhdin ja itsetunnon  kannalta valtavan tärkeätä. Oltiin hetki parempia kuin Ruotsi.

Juuri  viikonlopun maaottelun alla tuli tieto, että Ruotsi on maailman kolmanneksi kilpailukykyisin maa ja Suomi neljäs. Ruotsiottelu on siis voitettava, että kehtaa ruotsinlaivalla miehekkäästi ja selkä suorana hakea katkarapuvoileivän Pripps ölin kanssa ruotsalaisten pistävien katseiden alla.

Suomen Eurooppa -politiikasta ei nykyään suinkaan päätä maan hallitus vaan Timo Soini. Onkohan maassa ollut milloinkaan vastaavaa tilannetta. Ei ainakaan Kekkosen aikana kansakunnan keskeistä politiikkaa ohjannut Vennamon retoriikka !

Eritoten Jutta Urpilaisen valintoja ohjaa Timo Soinin retoriikka. Soini  on ylivertainen sutkauttaja, joka kiistämättä oivallisilla populistisilla heitoillaan, joissa ei ole juuri asian tynkääkään, ohjaa politiikkaa oppositiosta käsin.  Mutta sutkautukset uppoavat kansaan tai ainakin niin uskotaan kun vaihtoehtoisia perusteluita ole tarjolla.

Kuntavaalit ovat vuoden päästä ja varmasti Soinin lumo kestää joka tapauksessa sinne asti. Se tietenkin pelottaa Urpilaista, eduskuntavaalien häviäjää. Ehkä uhasta selvitään, jos noudatetaan politiikkaa, joka ei anna Soinille sytykettä sutkauksiin ja josta kansa tykkää Paasitornin liepeillä ajatellaan. Tässä tohinassa ei ole ajateltu, mitä vaikutuksia valitulla linjalla on Eurooppa -politiikkaan ja Suomen asemaan Euroopassa  ennen kuin reaktiot on saatu muista jäsenmaista.

Nyt toivoisi, että joku puhuisi ja kirjaisi myös  mitkä ovat Suomen Eurooppa -politiikan tavoitteet ja miksi Suomen kannattaisi olla mukana eurooppalaisissa hankkeissa ennemmin kuin ajaa omilla sisäpolittisesta tilanteesta tulevilla syillä seinään.

Pääministeri on avainasemassa Eurooppa -politiikan linjaamisessa. Eipä ole J.Kataisesta paljon kuulunut. Sain kuitenkin kutsun  ensi viikolla pidettävään tilaisuuteen, jossa hänen pitäisi pitää linjapuhe Euroopasta.

Sitä odotellessa olisi syytä muistaa, että jos halutaan Soinin populistiheittoja torjua, tulisi pystyä tarjoamaan kansakunnalle asiallisia perusteita eikä sopeutua itse populistiseen agendaan, kuten että Suomi ei ikinä luovu takuuvaatimuksistaan.