Patteriradion varassa
Hyvää Uutta Vuotta. Bloggailussa on ollut taukoa, kun aikaa on kulunut myrskytuhojen korjailussa. On itse asiassa tuntunut ihan mukavaltakin kiskoa Stihl käyntiin ja pilkkoa tuulenkaatamia ikikuusia pölleiksi. Kymmenen kilometrin päässä kauppatorilta oltiin pari päivää ilman sähköä. Se riitti muistuttamaan, että suurin osa päivittäisistä askareista on sähkön varassa. Käsi kävi turhaan katkaisijoilla tosi usein. Tapaninpäivän ilta kynttilää poltellen ja patteriradiota kuunnellen oli pitkä. Kännykästä katosi kenttä, sitten hyytyi akku.
Kun viime vuoden päätteeksi saatiin aikaan päätös yhteisestä yle-verosta, päätöstä perusteltiin julkisen palvelun autuudella. Patteriradiosta ei sitä palvelua kuulunut. Alueen toimitus oli ansaitulla joululomalla. Ajattelin, että maksaisin yle -veroa paljon auliimmin, jos olisi olemassa hälyjärjestelmä: tarpeeksi merkittävän paikallisen tapahtuman vuoksi vetäisi päivystysvuorossa oleva pikku porukka (juontaja ja pari repparia) takin niskaan, alkaisi nostaa tuplatuntipalkkaa ja välittää tietoa siitä, mistä saa vettä, koska linjankorjaaja saapuu, miksi hätäkeskus ei vastaa…