Viikonloppuna järjestetään perinteinen Suomi-Ruotsi maaottelu. Ei luulisi kiinnostavan vähmpää. Vastakkain on kaksi maailman huonompiin kuuluvaa yleisurheilumaata. Ei yhtään mitalia kummallekaan Deakussa. Vain yksi ruotsalainen mies kahdeksan parhaan joukossa, ei yhtään suomalaista. Ja yksi ruotslainen näinen kahdeksan parhaan joukossa myös.

Miksi ihmeessä kymmenet tuhannet suomalaiset haluavat viettää viikonloppunsa näitä sankareita seuraamassa. SUL markkinoi sitä tunnelmaltaan ainutlaatuisena kansanjuhlana.

En ole itse koskaan ollut paikalla enkä siis pysty arvioimaan tunnelmaa. Ajattelisin, että syyt maaottelun suosiolle tapahtumana ovat syvemmällä historiassa. Itse muistan vieläkin  hyvin 1950-luvun alusta Pekka Tiilikaisen radioselostuksia kuinka Voitto Hellsten kuroi kalkkiviivoilla umpeen Alf Pettersonin kaulan 4×400 metrin viestissä ja painoi ohi. Ja Suomi voitti maaottelun.

Kyse ei ollut tunnelmasta vaan raa’asti siitä, että köyhä Suomi hakkasi rikkaan Ruotsin. Tämän päivän ihmisen on mahdoton ymmärtää 1950-luvun naapuruutta. Me olimme sotineet ja hävinneet ja maksoimme sotakorvauksia. Ruotsalaiset eivä sotineet vaan lihottivat lompakkoaan ja keräsivät kansallisomaisuutta teräskaupalla.Se näyttää vielä tänäänkin riittävän kattamaan Saabin romahduksen.

Elintasoero oli mahtava. Ruotsin missit kulkivat silkkisukissa kun meillä daamit kiskoivat pässinpökkimiä säärtensä suojaksi. Kotitalossani tehtiin suuri remontti. Tiskipöydän teräspinta ja varmaan muutakin jollakin tavalla uitettiin Ruotsista. Näissä oloissa voitto Ruotsista maaottelussa oli kansakunnan ryhdin ja itsetunnon  kannalta valtavan tärkeätä. Oltiin hetki parempia kuin Ruotsi.

Juuri  viikonlopun maaottelun alla tuli tieto, että Ruotsi on maailman kolmanneksi kilpailukykyisin maa ja Suomi neljäs. Ruotsiottelu on siis voitettava, että kehtaa ruotsinlaivalla miehekkäästi ja selkä suorana hakea katkarapuvoileivän Pripps ölin kanssa ruotsalaisten pistävien katseiden alla.

Suomen Eurooppa -politiikasta ei nykyään suinkaan päätä maan hallitus vaan Timo Soini. Onkohan maassa ollut milloinkaan vastaavaa tilannetta. Ei ainakaan Kekkosen aikana kansakunnan keskeistä politiikkaa ohjannut Vennamon retoriikka !

Eritoten Jutta Urpilaisen valintoja ohjaa Timo Soinin retoriikka. Soini  on ylivertainen sutkauttaja, joka kiistämättä oivallisilla populistisilla heitoillaan, joissa ei ole juuri asian tynkääkään, ohjaa politiikkaa oppositiosta käsin.  Mutta sutkautukset uppoavat kansaan tai ainakin niin uskotaan kun vaihtoehtoisia perusteluita ole tarjolla.

Kuntavaalit ovat vuoden päästä ja varmasti Soinin lumo kestää joka tapauksessa sinne asti. Se tietenkin pelottaa Urpilaista, eduskuntavaalien häviäjää. Ehkä uhasta selvitään, jos noudatetaan politiikkaa, joka ei anna Soinille sytykettä sutkauksiin ja josta kansa tykkää Paasitornin liepeillä ajatellaan. Tässä tohinassa ei ole ajateltu, mitä vaikutuksia valitulla linjalla on Eurooppa -politiikkaan ja Suomen asemaan Euroopassa  ennen kuin reaktiot on saatu muista jäsenmaista.

Nyt toivoisi, että joku puhuisi ja kirjaisi myös  mitkä ovat Suomen Eurooppa -politiikan tavoitteet ja miksi Suomen kannattaisi olla mukana eurooppalaisissa hankkeissa ennemmin kuin ajaa omilla sisäpolittisesta tilanteesta tulevilla syillä seinään.

Pääministeri on avainasemassa Eurooppa -politiikan linjaamisessa. Eipä ole J.Kataisesta paljon kuulunut. Sain kuitenkin kutsun  ensi viikolla pidettävään tilaisuuteen, jossa hänen pitäisi pitää linjapuhe Euroopasta.

Sitä odotellessa olisi syytä muistaa, että jos halutaan Soinin populistiheittoja torjua, tulisi pystyä tarjoamaan kansakunnalle asiallisia perusteita eikä sopeutua itse populistiseen agendaan, kuten että Suomi ei ikinä luovu takuuvaatimuksistaan.

Vuonna 1985 syyskuun lopulla sain kokemuksen hirmumyrskystä Yhdysvaltain Itärannikolla. Myrskyn nimi oli Gloria. Tämä muisto  on palannut mieleeni kun TV-uutiset näyttää tämänsyksyisen ensimmäisen hirmumyrskyn etenemistä Yhdysvaltain Itärannikolla.

Glorian eteneminen noudatti Irenen kaavaa. Se iski maihin suurin piirtein sinne, missä Irenekin iskee. Se pyöri sitten pitkin Itärannikkoa ylöspäin New Yorkin ohitse päiväkausien ajan ja siirtyi sisämaahan juuri siinä, missä asuimme, Milford Conneticut, kuollakseen sitten Uuden Englannin metsiin.

Oli se mieleen jäävä kokemus. Jo pari päivää ennen H-hetkeä meri nousi. Talomme oli Long Island Soundin rannalla ja meno oli melkoista. Talosta rantaan oli noin 100 metriä. Onneksi talo oli mäen rinteessä eikä vesi aivan noussut pihalle ja kellariin mutta myräkkä merellä oli melkoinen.

Erityisen mieleen jäänyt kokemus olivat ne minuutit, jolloin myrskyn keskus kulki talon yli. Tuuli pysähtyi, aurinko paistoi ja linnut visersivät. Mutta kohta mylläkkä alkoi taas. Myrskyn silmä on siis auvoinen hetki.

Vähemmän auvoisia olivat sen sijaan lähipäivät kun kaupat olivat kiinni, sähköt ja kaasu poikki. Tiet olivat poikki kaatuneitten puiden sulkemina ja monien naapureiden katot ties missä.

Mieleen jäänyt kokemus, jota ei kumminkaan haluaisi kokea välttämättä uudestaan.

Ennen vanhaan maailmassa järjestystä koittivat pitää Yhdysvallt, Venäjä,  Iso Britannia ja Ranska. Ne olivat suurvaltoja ja sallivat itselleen oikeuden omistaa ydinaseita. Ne myöskin yhdessä, erikseen ja YKta hyväksi käyttäen koittivat painostaa kriisien osapuolia sopimaan. Siihen aikaan vielä suurvaltoja kunnioitettiin ja niiden johtajuus hyväksyttiin laajasti.

Mutta nyt on toisin. Vaikka nämä vallat, Neuvostoliitto Venäjäksi muuttuneena, ja yhä useammin myös Kiina, pyrkivät täyttämään suurvalloille kuuluvan oikeuden ja velvollisuuden järjestyksen ylläpitoon, niitä ei enää kuunnella eikä niiden sotilaallinen voimakaan toimi, kuten Yhdysvaltain huono menestys kahdessa parhaillaan käymässään  sodassa osoittaa.

Samaten käsite “kansainvälinen yhteisö” on menettänyt merkityksensä kuten Libyan sota osoittaa. Ei myöskään Syyrian rauhoittamisessa vetoaminen kansainväliseen yhteisöön,  tuo painoa. Niinpä esille ovat nousseet uudet vallat. Turkin vedolla Intia, Brasilia ja Etelälä-Afrikka yrittävät puhua järkeä Assadin hallitukselle.

Tämä kuvaa uutta aikaa ja maailman muutosta. Uudet voimakeskukset nousevat esille. Niiden  johtahien kannattaisi lukea oppi-isäni englantilaisen Martin Wightin kirja Power Politics. Siinä Wight sanoo: suurvallat  ovat suurvaltoja vain niin pitkään kuin vähäisimmät vallat  tunnustavat niille sellaisen aseman. Loppupeleissä suurvaltana olenmminen on meidän käsissämme.

Eikö ole lohdullista! Kannattaisi muistaa myös Suomessa.

Elokuun 19. päivä lähestyy. Se on 20.vuosipäivä vallankaappauyritykselle Neuvostoliitossa. Eihän siitä kaappauksesta mitään tullut, mutta se joudutti Neuvostoliiton romahdusta. Ja monien mielestä se oli sellaisenaan hyvä asia. Epäonnistuminen avasi padot Suomen EU-jäsenyydelle, mikä sekin on monien mielestä hyvä asia.

Varmasti on myös ihmisiä, jotka eivät mielellään vuosipäivänä muistele lausuntojaan kaappauksen aikana. Hyvien aikojen uskottiin palaavan ja kaupan taas juoksevan kohta entiseen malliin. Oli suorastaan kilpailua siitä, kuka parhaiten tuntee uuden neuvostojohtajan G. Janajevin.

Presidenttivaalin lähestyessä Venäjällä kuplii jo Sitä paitsi vuoden 1991 jälkeinen uudstustyö on monelta osin jäänyt kesken. Kansainvälisissä kommenteissa pohditaan purkautuvatko jännitteet jotenkin kaappauksen vuosipäivänä. Masinoiko esimerkiksi pääministeri jonkinlaista hälinää tuottaakseen sitten järjestystä sen sammuttamisessa tai tekeekö presidentti näin?

Kun Jutta Urpilainen ja Jyrki Katainen nyt ovat saaneet suullisen lupauksen, että Suomelle koitetaan hankkia vakuuksia Kreikkalainoihin, olisi syytä ryhtyä keskustelemaan, mitä vaaditaan vakuuksiksi.Valtioneuvoston linnassa on ilmeisesti pohdittu, että Kreikan omaisuutta tietenkin.

Kaikkien jakelulistojen ulkpuolella olevan on vaikea saada selville mitä olisi tarjolla. Tietotoimisto Reuters on paremmin informoitu ja heidän mukaansa Kreikka aikoo myydä tai antaa vakuuksiksia tämän ja ensi vuoden aikana 15 miljardin euron edestä. Kaikkiaan vakuuksiksi ajteltua omaisuutta Kreikan valtiolla on ehkä 50 miljardia. En ole pystynyt selvittämään käytetäänkö varat vakuuksina vai lyhennetäänköl niillä myös valtion velkaa

On olemassa myös lista, josta sopii valita. siihen kuuluu esimerkiksi noin puolet Kreikan valtion rautatiden osakkeista. Rautatiyhtiö hakkaa tappiota miljardin vuodessa ja sillä on 10 miljardin euron velat. Kreikan rautateitä tuskin saa ihan äkkiä tuottamaan tulosta, niin että niitä vakuuksiakin kertyisi eikä vain velkaisia osakkeita.

Listalla on myös satamia. Kreikalla on 850 satamaa, jotka on tarkoitus niputtaa muutamaan yhtiöön, joista niitä vakuuksiksi  tarkoitettuja osuuksia voisi saada. Otetaan nyt vaikka tunnetuin eli Pireuksen satama vakuudeksi. Sitten on vielä pari lentokenttää, uusi ja vanha. Ja postilaitos.  Ja kaasu- ja vesilaitoksia. Ja onpa ollut puhetta turismibusineksestakin.

Tätä omaisuusmassaa hallinnoimaan on ajateltu perustaa yhtiö tai virasto vähän siihen tapaan kuin DDR:n omaisuuden lihoiksi panemista varten aikanaan perustettiin Treuhandsanstalt. Se hallitsi 8500 yhtiötä, Stasin ja Kansanarmeijan omaisuutta skä maata ja metsää muutaman miljoonan hehtaaria. Toimintaan liittyi valtava korruptio, niin idässää kuin lännessä. Mm Helmuth Kohl oli vähällä kaatua korruptiosyytöksiin. Itäisessä Saksassa nousi valtava kritiikki, jonka mukaan omaisuus jaettiin pilkkahinnalla. Mm. Treuhandanstaltin johtaja murhattiin. Nämä elementit ovat myös Kreikan tapauksessa kovin todennäköisiä.

Olisi varmaan kovin tarpeellista, että meidän hallituksemme kertoisi kansalaisille, miten näistä revitään ne uskottavat takuut.

Olemme saaneet uuden jäsenen kansojen perheeseen. Kai pitäisi onnitella, mutta ei taida olla paljon aihetta. Etelä-Sudan, mikä on tämän kansakunnan nimi, on väkiluvultaan Ruotsin kokoinen ja kooltaan Pyreneitten niemimaan kokoa.  Maan vitsauksena ovat mm. karjavarkaat, jotka vievät kansalta elinmahdollisuudet. Heti aluksi YK on perustanut  noin 10 000 rauhanturvaajajoukon järjestystä pitämään.

Ei auta vaikka joidenkin tietojen mukaan yli 90 prosenttia kansantulosta tulee öljystä, kun se pitää kuljettaa naapurimaan eli Sudanin läpi. Siellä taas haluttaisiin pitää öljyvarat  emämaassa.Sudanissa on käyty sisällissotaa vuodesta 1956 lähtien, jolloin emämaa Sudan itsenäistyi. Viimeiset vuodet otsikoissa on ollut Darfurin humanitaarinen kriisi.Sudan on yksi pahiten sortuneista yhteiskunnista.

Suomalaisena olisi pakko antaa tukea kansojen itsemääräämisoikeudelle. Mutta onko tämmöisten valtioiden perustamisessa mitään järkeä? Voisiko kansan itsemääräämisen toteuttaa jollakin muullakin tavalla kuin perustamalla valtio? Valtiosuvereenisuuden periaatteet, siis valtioiden oikeudet ja valvoitteet on sovittu ns. Montevideon konventiossa jo 1930-luvulla ja myöhemmin tuotu osaksi kansainvälistä oikeutta.

Valtiolla on oma alue, territorio, jolla on rajat, joiden koskemattomuutta on oikeus valvoa ja joiden sisällä valtiolla on oikeus järjestää sisäiset olonsa. Rajojen valvontaa varten tarvitaan tietenkin sotaväki, jota tarvitaa myös sisäisen järjestyksen ylläpitämiseen. Jos joku loukkaa rajaa, niitä on oikeus puolustaa. Rajan loukkaajia voivat olla tietenkin muut valtiot tai vaikka pakolaiset. Olemme  tottuneet ajattelemaan niin vuosisatojen ajan. Tuntuu vain olevan aika vaikeata pitää käsissä jopa demokratian kotimaata eli Kreikkaa, puhumattakaan muinaista siirtomaavaltaa Belgiaa. Kuinka mahtaa Etelä-Sudan selviytyä velvoitteistaan? Meillä on nyt käsissämme uusi huollettava ja uusia kriisien aineksia.

Montevideossa sovittiin myös, että paikan perheessä saa siten, että muut suvereenit tunnustavat uuden tulokkaan ja sen suvereenisuuden. YK:n jäsenyys on niin ikään tärkeä askel. Lieneekö Suomen hallitus jo tunnustanut tulokkaan?

Maailmasta kertoo paljon, että Berliinissä vuonna 1884–85 pöydän ääressä vedetyt Afrikan maiden rajat ovat yhä pyhiä. Ne eivät kunnioita etnisiä tai historiallisia olosuhteita eikä niiden vaikutuksia kysytty paikallisilta. Sellaista oli kolonialismi. Rajat ovat kovin vaikeasti muutettavissa muuten kuin sisällis- ym sotien kautta. Ja niitä on riittänyt ja ikävä kyllä uusin perhhenjäsenemmekin on saanut ja varmaan tulee saamaan osansa. Maailmanpolitiikassa puuttuvat rauhanomaisen muutoksen menetelmät.

Mahtaako kohta Etelä-Sudanin asia olla myös kohta meidän asiamme. Kataisen hallituksen ohjelma pitää sisällään runsain mitoin kauniita periaatteita kuten kansainvälisen vakauden, turvallisuuden, rauhan, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen vahvistaminen. Näitä luvataan maailmassa edistää ja Etelä-Sudanissa on tähän kaikkeen on huutava tarve. Ja kun vielä alkamassa on istuvan presidentin viimeinen lukukausi ja kun hän varmaan haluaa jättää jälkensä kansakunnan sieluun ja kun nämä periaatteet erityisesti elähdyttävät häntä, voi  melkein odottaa  että syksyn aikana hyödynnetään avoimena olevan mahdollisuuden ikkunan tarjoamat  mahdollisuudet ja palautetaan Suomi rauhanturvaamisen suurvallaksi, jos vain rahat riittävät. Lisäksi se saattaa auttaa saavuttamaan tavoitteeksi asetetun YK:n Turvallisuusneuvoston vaihtuvan paikan. Afrikassa on monta äänestäjää siinä vaalissa.

Onnea kumminkin uudelle valtiolle! Ja Suomelle.

Varatuomari Sauli Niinistö tuli sitten ulos komerosta ja ilmottautui. Tämä  saa aikaan vipinää monella taholla.  Varmaan myös kokoomuksen sisällä. Voisinpa melkein väittää, että jotakuta  ottaa Niinistön ilmoitus ns. pattiin. Nimeämättä ketään erityisesti. Myös siellä Varpaisjärven suunnalla aiheuttanee säpinää.

Herra Huntsmanin ongelmaa N iinistöllä ei ole. Kun tälle Petun “perhetutulle” kasattiin avustajakuntaa oli alku hankalaa. Avustajat eivät osanneet kirjoittaa hänen nimeään vaan lisäsivät teen ja ässän väliin h-kirjaimen. tunnettavuus ei ole siis valtaisa  Niinistön ei tarvitse tavailla nimeään hotelliin kirjautuessaan kampaniamatkoilla. Spell it, Please, on aika tavallinen tervetulotervehdys Amerikassa paitsi jo nimenä on esim. Antola. Hitaasti lausuttuna se yleensä menee jakeluun ensimmäisellä kerralla.

Nyt sitten jännitetään, mitä Olli Rehn tekee. Ja löytyykö yhteinen porvariiehdokas loppupeleissä ja päättyykö pitkään kestänyt demarivalta Tasavallan ykköspostilla.Tuskinpa tämä sixpack kumminkaan löytää yhteistä ehdokasta. Tuntuu vaikealta nähdä Annika Lapintie kampnioimassa Sauli  Niinistön puolesta Turun torilla tammikuun tuiskuissa. Mutta mistäs senkään tietää. Kovin lämpimästi hän keskiviikkoaamuna puolusti hallituksen ohjelman kirjauksia Aamu TV:ssä.

Suomessa järjestetään presidentinvaalit tamikuun lopulla ensi vuonna, siis puolen vuoden päästä. Tähän mennessä on kaksi asetettua ehdokasta, lisäksi yksi itsensä asettama ja yksi savolaisten demarien asettama ehdokas-ehdokasja yksi puolittain asetettu . Kun maassa nyt on uusi hallitus voisivat puolueet oikeasti ryhtyä esittelemään ja hakemaan meille ehdokkaita.

Ensi vuonna on kolmet merkittävät presidentinvaalit: Suomessa, Venäjällä ja Amerikassa, tässä järjestyksessä. Amerikassa ehdokas-ehdokasasettelu on pääsemässä vauhtiin. Pari viikkoa sitten käytiin ensimmäinen republikaanien väittely, johon osallistui seitsemän kääpiötä, kuten amerikkalaisessa mediassa todettiin. Tällä ei kuvata heidän fyysisiä ominaisuuksiaan vaan republikaaniehdokas-ehdokkaiden henkisiä mittoja. Ja toden totta. Lähes ainoa teema keskustelussa oli haukkua istuvaa presidenttiä. Kannuvalimon suosikkiehdokas Sarah Palin ei vielä ole päättänyt, lähteekö kisaan.

Kolme vahvana pidettyä ehdokasta on ilmoittautunut. Ensimmäisenä Michele Bachmann ja Mitt Romney.Myös entinen Utahin kuvernööri John  Huntsman on mukana .Yhdysvalloissa julkaistiin mielipidetiedustelu, jonka mukaan äänestäjät vierastavat mormoonitaustaisia kandidaatteja. 22 prosenttia äänestäjistä sanoo ei äänestävänsä sellaista. Siis noita tummapukuisia, joita Turunkin kaduilla liikkuu ja joita Romney ja Huntsman ovat. Vain homot ja ateistit kohtaavat enemmän vastustusta. Eipä siis ihme, että  monet republikaanitkin tuntuvat olevan valmiita antamaan Obamalle mahdollisuuden toiseen kauteen

Suomenkin politiikassa mormoni -käsite on tuttu.  Kokoomusministereiden avustajia on leikkisesti sanottu Kokoomuksen mormooneiksi, koska he mieluusti pukeutuvat tummiin pukuihin. Hallitusneuvotteluiden kiihkeinä hetkinä Eero Heinäluoma, todennäköinen demariehdokas, puhui korrektisti Kokoomuksen mittatilauspukumiehistä.

Pukeutuminen on viestintää. Iäkkäämmät meistä muistavat kuinka SKDL:n edustajat esiintyivät  ensimmäisissä TV-keskusteluissa 1960-luvulla rudullisissa työmiehen paidoissa, toki kravatti kaulassa. Nykyään vain iäkkäimmät meistä tietävät edes mikä se SKDL oli.

Venäjän ehdokasasettelu on auki. Lienee viisasta olla kommentoimatta sitä tällä hetkellä, vaikka  lopputuloksen vaikutus Suomeen on melkoinen. Monet asioita seuraavat maailmalla tuntuvat olevan sitä mieltä, että kun elokuussa tulee 20 vuotta vallankaappausyrityksestä Neuvostoliitossa, olisi aika vähän suuremmalle remontille Venäjällä. Ei vain aika vaan myös tarve ja paineita siihen on

En liioin koe tarvetta kommentoida Ruotsin monarkian tilannetta. Mutta Alexander Stubbin edessä on mielenkiintoinen vuosi. Meille on kerrottu, että Kokoomus saa seuraavaksi Suomen EU komissaarin postin, joka kuulemma on Alexin tavoite. Mutta jos Niinistö ei asetu ehdokkaaksi ,Kokoomus kääntyy Stubbin puoleen. Niinistön kieltäytyessä Olli Rehniä varmaan kiinnostaa vaaleihin meno  eikä ilman mahdollisuutta tulla valituksi. Mitä Alex tekee? Odottaako Rehnin voittoa ja on jo tähän aikaan ensi vuonna komission jäsen vai haastaako Rehnin vaalissa ja heikentää tämän mahdollisuuksi mutta ei tule itsekään valituksi. Molempien ongelma on, että Eurooppa -tausta ei oikein ole äänestäjäkunnan mieleen näinä päivinä.

Kullakin meistä on omat pulmamme mietittävänä.

.

Amerikassa, niinkuin Suomessa, viritellään pressavaaleja. Molemmissa maissa tuntuu olevan pulaa halukkaista ehdokkaista. Onhan meillä sentään Paavo ja Lasse. Amertikassa republikaani toisensa jälkeen on ilmoittanut jäävänsä syrjään. Mutta spekulaatiot jatkuvat. Demokraattien suosikkiehdokas Obamaa vastaan olisi Sarah Palin. Hän on ollut jokseenkin hiljaa eikä vieläkään ole ilmoittanut mukaan lähdöstä.

Sen sijaan hän on viime viikonlopun tutustunut maansa historiaan Yksi Kansakunta -bussireissulla Washingtonista Uuteen Englantiin. Hän pysähtyi Philadelfiaan taputtelemaan Liberty Belliä, vieraili Gettysburgin taistelukentällä  ja George Washingtonin talossa Mount Vernonilla. Hänen tarkoituksensa on jatkaa pitkin Itärannikkoa. On kiinnitetty huomiota, että yksi kohde on New Hampshire, joka ei ole historiallinen paikka mutta jossa yleensä järjestetään ensimmäisenä esivaalit Kun häneltä on toistuvasti matkan aikana kysytty, miksi retki oli järjestetty, vastaus oli että, jokaisen on tärkeä tuntea kansakuntansa historian käännekohdat.

Olen itse kiertänyt samat paikat ja onhan ne hienosti esille pantu. Mieleeni jäi erityisesti Gettysburgin taistelun informaatiokeskuksen panoraamaesitys, jonka aluksi juontaja kutsui taistelua ihmiskunnan historian tärkeimmäksi taisteluksi! Euroopassa saatetaan olla vähän eri mieltäkin aika monessa maassa.

Sarah pysähtyi New Yorkissakin ja kävi  pizzalla Donald Trumpin ja tämän vaimon kanssa Times Squarella, jossa  löytyi epäilemättä hiljainen pitzzapaikka. Seurue jakoi keskenään pepperonipitzzan ja  makkaraversion. Tapaaminen oli ilman mitään poliittisia taka-ajatuksia  todistivat molemmat.

Jotenkin tuntuu siltä, että Palin ei tätä retkeä tehnyt ihan opintomatkana. Saanemme odottaa seuraavaa askelta.