Poliittisessa propagandassa on meneillään merkkien kierrätys. Kokoomus julistautui parit vaalit sitten työväenpuolueeksi ja aloitti menestyksellään aatesopan keiton. Jutta Urpilainen heitti äänionkensa perussuomalaisiin pohjamutiin “maassa maan tavalla” -heitollaan. Timo Soini määrittelee persut “työväenpuolueeksi ilman sosialismia”. Kristillisdemokraatit ovat vohkineet Kokoomuksen vanhan Koti – uskonto – isänmaa -sloganin ja viimeisimpänä Vihreät marssii vaaleihin käyttämällä kansallisseurojen logoa muistuttavaa leijonaa ja iskulausetta “uusi Suomi”. Uusi Suomi -lehden omistaja Niklas Herlin hirmustui enkä ihmettele.

Sinnemäellä ja kumppaneilla alkoi varmaan keittää yli kun Kokoomus otti viimekesäisen puoluekokouksensa teemaksi Vihreän sävyjä. Seuraavaksi varmaan perussuomalaiset ja keskusta sopivat vaaliyhteistyöstä ja alkavat käyttää siitä nimitystä vihreä liitto. Vihreiden käyttämien lakimiesten tulkinnan mukaanhan temppu ei olisi kielletty koska “ kyseessä ei ole erisnimi ja se kirjoitetaan pienellä kirjaimella”.

Puoluetoimistot ovat ulkoistaneet propagadan tuottamisen puoluetoimistoille. Aatteettomat arvojen kauppiaat näsäviisastelevat konttoreissaan sanaleikkejä ja käyvät välillä parvekkeella tupakalla, sitten lähtee lasku. Meidän äänestäjien tehtäväksi jää valita syntyneistä sattuvista sanonnoista tarttuvin jos bigrotheräänestysten ja tanssitähtien kannatuksen välissä kerkeämme.

Lippu liehuu kumminkin.

Kuumana päivänä janon kalvaessa kitalakea luin lehdestä, että Kaarinan panimon tiloihin suunnitellaan viihtymiskeskusta.  Toivoisi, että hankkeen toteutuessa mukaan mahtuisi jonkun sorttinen kolkka, missä esitellään Turun seudun panimoteollisuuden historiaa. Aura -oluesta on tulossa Turku 2011 -vuoden tunnusjuoma ja hyvä niin, vaikka monia vielä vihloo, että Turun nimikko-olut pannaan Salpausselän rinteillä. Vuoteen 1974 saakka Auraa tehtiin Auran rannalla (ei kylläkään Aurajoen vedestä) ja sen jälkeen Piispanristin panimotornissa.

Onneksi joitain jälkiä juomantekemisen osaamisesta jäi paikkakunnalle senkin jälkeen, kun Hartwall kärräsi pullotuslinjansa Lahteen. Muutamia Hartsun työttömäksi jääneitä  työntekijöitä koulutettiin työllisyyskursseilla panimoalan ammatteihin. Jukka Oksanen ja hyvä ystäväni Matti Silvennoinen perustivat saamansa opin turvin Panimomiehet Oy:n, joka teki pienissä erissä laatuolutta ja siideriä vuosikymmenen ajan. Tuorlan Föri -olutta osasi moni tulla tilaamaan Puutorin Vessan hanasta.

Miesten eläköityessä yhtiö myytiin Matin tyttärelle Jennille,  joka jatkaa Turun seudun juomaperinteitä nyt omenasiideriin keskittyen. Yhteistyökumppaneiksi löytyi sijoittamisen ja markkinoinnin ammattilaisia. Yhtiön nimi on nyt Ciderhouse ja ykköstuote kantaa ylpeästi yrittäjän omaa nimeä. Omena maistuu reilusti: tuote valmistetaan sataprosenttisesti suomalaisista omenoista. Jenni ei sentään käy saaveilla hakemassa ihmisten ylijäämäomppuja puutarhoista, mitä Matti-isä vielä muutama vuosi sitten teki (olin joskus joojoo -miehenä mukana).

On tietysti selvää, että suomalaisten suosikkijuomat näillä helteillä ovat “samanlainen” ja “yks iso”. Mutta kovin on mukavaa, että isojen ylikansallisten  juomatalojen lisäksi maassa elää monta pikkuruista yrittäjää, jotka tuovat omaa väriä ja vaihtoehtoja kulttuurin kentälle. Kun kulttuuria se on juomakulttuurikin.

Kävin oikein Helsingissä asti juhlimassa 25-vuotiasta Suomen lukiolaisten liittoa. Meitä urisevia ukkoja ja akkoja, entisiä liiton puheenjohtajia ja muita aktiiveja istui juhlassa aika joukko. Alkuvuosinaan kiikun kaakun pystyssä pysynyt järjestö on nykyisin Suomen suurin vapaaehtoiseen jäsenyyteen perustuva opiskelijajärjestö. Nykylukiolaiset vilkuilivat meitä entisiä aktiiveja ja pohtivat, että vieläkö nuokin elävät! Muutama tuli juttelemaankin. Teitittelivät.

Tilaisuuden viihdyttävimmän puheen piti käsikirjoittaja Aleksi Bardy, jonka kanssa toimimme samoina vuosina liiton hallituksessa. Bardy muisteli, millaisia härdellejä liittokokoukset olivat. Jokainen jäsenmaksunsa maksanut oli äänivaltainen. Poliittiset nuorisojärjestöt roudasivat bussilasteittain lukiolaisilta näyttäviä jäseniään paikalle äänestämään. Kyse ei kuitenkaan ollut Teiniliitosta. Pikemminkin nuorisoliitot pyrkivät saamaan paikan päälle poliittisen kauhun tasapainon, jotta yksi suuntaus ei olisi saanut kaapattua koko liittoa itselleen. Se onnistui. Liittohallituksessa meitä oli laidasta laitaan ja me hitsauduimme yhteen ajamaan yksissä tuumin lukiolaisten asiaa. Liitto selvisi keskosvuosistaan ja kehittyi. Poliittiset nuorisojärjestöt alkoivat kuivua kasaan ja ne menettivät täysin otteensa lukiolaisten liitosta.

Aleksi Bardy muisteli myös liiton lehden Improbaturin ensimmäistä numeroa. Lehden nimi syntyi ylioppilaskirjoituskevääni tunnelmissa. Pääkirjoituksessa Bardy haukkui erään suuren mainostoimiston ja sen tekemän nuorisotutkimuksen. Punk-henkisen lehtemme päätoimittajalle ei ollut muistettu mainita, että juuri tuo mainostoimisto oli hankkinut ilmoitukset lehteemme. Seuraava lehti tehtiinkin puhdasotsaisesti tappiolla – ilman ainuttakaan maksullista ilmoitusta.  

Oli siellä Pikkuparlamentissa järjestetyssä päiväjuhlassa muitakin puhujia. Kuten tasavallan presidentti, pääministeri, opetusministeri, työministeri ja valtiovarainministeri. Viimeiseksi mainittu kertoi saaneensa sysäyksen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen juuri lukiolaisten liitosta. Se kuulemma tapahtui Petu Lahesmaan pitämillä oppilaskuntapäivillä Kuopiossa vuonna 1988. Mitä ihmettä olen mahtanut sielläkin puhua?

Naantalin tulipalon kuolonuhrit eivät päässeet talosta ulos, koska kolmikerros-lämpöikkunaa ei paniikkitilanteessa saatu tarpeeksi nopeasti rikotuksi. Palon tutkijat suosittelevat tuhansien samanlaisten ikkunoiden omistajia varautumaan hätätilanteeseen moukarein ja lyömään lasin rikki reunasta, ei keskeltä.

Autoradiossa kuulen lääkärin kertovan, miten sylilasten korvatulehdus on paras ehkäistä: vauvan ei pitäisi imeä maitoa äidin rinnasta tai tuttipullosta selällään, vaan pystyasennossa.

Hesarin kakkossivulla VTT:n tutkija kertoo, että Suomesta kyllä löytyy osaamista junien ja vaihteiden lämmittämiseen lumelta ja pakkaselta.

Jostain nettilehden pikkuartikkelista luen, että hammastahnan vaahtoa ei saa huuhdella suusta vedellä, jotta fluori suojaisi hampaita.

Eilen vietin vähiä hiuksiani nostattavan illan ruotsalaisen Svenska Dagbladetin journalistin ja menestyskirjailijan Mats-Eric Nilssonin kertoessa ruokateollisuuden elintarvikkeista, joiden monin tavoin vaarallisista lisä- ja korvikeaineista eivät aina edes ruoan tuottajat tiedä, myyjistä ja kuluttajista puhumattakaan.

Kuinka paljon arkipäivää helpottavia, elämäämme pidentäviä tai jopa kuolemaamme ehkäiseviä asioita pantataan, salataan, kielletään tai ei ymmärretä kertoa, jos kukaan ei huomaa tai osaa kysyä? Tarvitaanko vain harvoille itsestään selvien asioiden julki saattamiseen viiden nuoren kuolema tai journalisti, joka aurinkorannalla sattumalta tihruaa suosikkijäätelönsä E-numeroviritteisen tuoteselosteen? Mekö muka elämme informaatioyhteiskunnassa?

Kenen on vastuu? Kuka kertoisi meille?

Kertokaa, te Kannustelijat, lisää! Tiedättekö, mitä muut eivät tiedä? Tiedättekö, mitä haluaisitte tietää?

*****

Päivän uskomattomin uutinen: Mauri Antero Numminen täyttää ylihuomenna 70 vuotta!

Klassisen musiikin uraputkeni iloisimpia sivupolkuja on ollut tutustuminen tuohon mainioon taiteilijaan, joka sitä paitsi on mahdottoman mukava ja viisas ihminen. Apropos klassinen musiikki: M.A. kertoo Hesarin haastattelussa astelevansa nykyään mieluummin säveltäjänä tuolla omalla sivupolullaan: ”Hämmentävää tämä on minustakin, mutta nykyään oikeaa vastakulttuuria voi olla vain syvään yleissivistykseen perustuva korkeakulttuuri, jota ei tehdä minkään miellyttämiseksi. Ja sellaisesta on kova pula, sillä viihdyttäminen on ottanut vallan aivan kaikissa taiteissa.”

Dägä, Dägä, M.A.! Onnea!

P.S. Olisin laittanut juttuun Hesarin Ihmiset-osan haastattelusta nettilinkin, mutta en löytänyt – onko jollekulle sattunut silmään?

Kun aikoja sitten pyöritimme muutamia radioasemia, nousi niiden myötä paikallisiksi julkkiksiksi aika monta nuorta ihmistä. Yksi talon tavoista oli, että sellaiselle henkilölle yökerhon jonon ohittaminen tyylillä “ettekö tiedä kuka Minä olen?” oli suora irtisanomisperuste. Oli siis voimassa yleisohje, jonka mukaan omaa (vaikka sitten vähäistä) asemaa ei saanut käyttää yksityisen edun ajamiseen.

Jäin miettimään tätä Matti Vanhasen ajettua pääministerillisen tykistönsä asemiin sen tuloksena, että oman kaupan hyllystä ei löytynyt Valion kalliimpaa kotimaista maitoa vaan Arla-Ingmanin halvempaa kotimaista maitoa ja sen rinnalla vielä halvempaa ruotsalaista. Hokki- Elanto käänsi väliintulon johdosta maitojunansa ja Valio kiitti.

Voidaan tietysti sanoa, että M.Vanhanen oli blogissaan yleisellä kuluttajan asialla. Väkisin hiipii mieleen, että olisi sittenkin kannattanut noudattaa varovaisuutta. Voin vain kuvitella, millainen meteli nyt nousee, jos ensi vaaleissa huomataankin Valion antaneen kannatusilmoituksia Keskustan tai Vanhasen julkaisuihin. Ei olisi uskonut Vanhasen antavan näin helppoja aseita vastustajien käsiin, vallankin kun kyseessä ei ole ihan mikään politiikan maitoparta.

”Kun nainen kieltäytyy silittämästä tai siivoamasta, voisi karrikoidusti sanoa, että suhde vetelee viimeisiään” ja ”Tasa-arvo ei minusta ole sitä, että kohdellaan toinen toistaan täysin samalla tavalla. Nainen on niin fyysisesti, psyykeltään kuin tunne-elämältään aivan erilainen kuin mies. Tämän vuoksi naiset pärjäävät usein huonommin myös johtaja-asemissa: he käyttävät tunteita vääränlaisissa tilanteissa, jolloin tunne menee usein järjen edelle.”
Esko Kiesi, 59v, Audi Finland

Ensinnä: harmittaa, etten kirjoittanut tätä jo viikko sitten.
Toiseksi: kyllä, seuraan aktiivisesti myös naistenlehtiä, kuten muutakin mediaa.

Sain viime viikolla käteeni tavallista ohuemman Anna-lehden. En huomannut siinä mitään kummallista. Kauniita ihmisiä kannessa ja ihan peruslayout.

Lukemaan ryhdyttyäni huomasin, että kyseessä onkin mainostoimiston ideoima erikois-Anna mainostajille, mainos- ja media-alan ihmisille. Jutut olivat Annan juttuja, mutta tehty alan ihmisistä. Niinpä sivuilla esiintyi kantta myöten mainostoimiston johtajaa, markkinointi- ja viestintäjohtajaa ynnä muuta väkeä. Ja Audin myyntijohtaja Esko Kiesi.

Nyt Esko Kiesin haastattelusta on noussut iso haloo, eikä suotta. Normaaliin journalismiin kuuluu, että jos jokin haastateltava on sovinistisika, hänestä kirjoitetaan juttu, jossa ominaisuus ilmenee. Nyt kyseessä oli mainos, jonka tavoitteena oli tietenkin se, että Audi käyttäisi Yhtyneiden kuvalehtien lehtiä mainosvälineenä, erityisesti tietenkin Annaa. Eikä ole epäilystä, etteikö haastateltava olisi hyväksynyt tekstiä.

Siksi myyntijohtajan lausunnot miten  hän käyttää naista, vertaa naista auton ominaisuuksiin ja kertoo mitä ei siedä naisessa saavat ihan tavallisilla arvoilla varustetun lukijan karvat nousemaan pystyyn. Siihen ei tarvita edes feministiä.

No, muu media on palkinnut myyntijohtaja Kiesin puheet tänään Hesaria, Yleä ja iltapäivälehtiä myöten. Mitenkähän VV-auto palkitsee Kiesin?

Olin pienellä lomanpätkällä pois maasta mikä näkyi myös Kannuvalimossa. Ei tullut tarinaa normaaliin tapaan. Nyt taas tulee.

Pieni poissaolo oli tuonut paitsi uskomattoman kesän vehreyden, eurovaaliehdokkaiden mainokset katukuvaan. Ehdokkaiden naamankuvat maksetuissa ulkomainostauluissa herättävät pohtimaan koko vaaliasetelmaa markkinoinnillisessa mielessä. Eurovaaleihin ei talkoomeininki eikä lyhtypylväisiin ja kaikkialle kiinnitettävät julisteet kuulu. Mainostetaan hillitysti ostetuilla mainospaikoilla ja sillä siisti.

Internetissä tietty ollaan sekä omilla naamoilla ja puolueina. Nettisivujen plaraaminen (myös YouTube), katukuva, päivälehdet. Niistä se kokonaiskuva nyt muodostuu. Kohta mukaan tulee täysillä myös tv.

Kaikesta tästä syntyy mielikuva. Ja se ei kovin kaksinen todellakaan ole, on kyse sitten ehdokkaista tai puolueista.

Kaikessa näkyy vähäinen innostus. Mennään nämä nyt läpi ja katsotaan mihin se riittää, on homman henki, niin kuin muussakin suomalaisurheilussa kansainvälisillä kentillä.

Puolueiden ja ehdokkaiden nettisivut ovat ponnettomia ja/tai imagollisesti sopimattomia.  Mitään vastauksia järkevästi sieltä on turha hakea.

Ulkomainostolpat taas pyrkivät maalaamaan ehdokkaista kauniita ja innostavia. Naamalla myydään, ei viestillä eikä puolueen nimellä tai logolla. Nämä kaikki ovat kohtuullisen hyviä. Naama, numero ja yhdentekevä slogan. Siinä se on. Kunnallisvaali-ilmoituksia vähän nätimmillä pärstäkuvilla.

Ei liene yllätys kenellekään jos läpimenijät löytyvät kaikki tunnetuista poliitikoista. Jännittävää on vain menettääkö Keskusta yksi vai kaksi paikkaa. Veikkaan kahta, niin ponnetonta on kampanjointi.

Eikä se kovin aurinkoiselta näytä demareissakaan. Hyviä ehdokasnimiä on, mutta riittääkö se muuta kuin ensimmäiseen kaarteeseen?

Siinä missä ”vanhat puolueet” nojaavat maksettuun mainontaan, näyttää Soinin porukka keskittyvän median vesikelkassa vetämiseen. Ja hyvin näyttää kulkevan.

Kaiken tämän jälkeen pohdituttaa se mistä voi tai voisi tulla tarvittava vaali-innostus. Ei kai mistään?

Vaalikoneet junnaavat myös näissä vaaleissa. Olen taas pirruuksissani käynyt muutamassa arvioimassa tilannetta. Jossain parikin kertaa.

Tulokseni ovat olleet hämmentäviä. Mikään ajattelemastani ehdokkaasta ei ”matsaa” koneessa. Kärjessä ovat aivan muut ehdokkaat vääristä puolueista. Muissa vaaleissa kone on toiminut, nyt ei.

Mistä se kertoo? Entä minkälainen signaali on vaali-innostus?

Parin viikon päästä se nähdään

Huomasin eilisestä Hesarista mielenkiintoisen elintarvikeilmoituksen. Sen tekstissä luki: Sisältää 94% puhdasta perunaa ja 6% terveellistä rypsiöljyä. Eikä mitään muuta.

Tekstin perässä tähdellä* ohjattiin lukemaan: ei e-koodeja, ei säilöntäaineita, ei suolaa, ei kolesterolia, ei laktoosia, ei pähkinää, ei makeutusaineita, ei väriaineita eikä gluteenia.

Siinä mainostettiin pakastettuja Oolannin uunirapeita ranskalaisia. Mitä ihmettä! Ranskalaisethan ovat roskaruokaa, pahimmista pahinta. Pitäisikö pakkauksen kyljessä olla vielä rypsiöljyembleemin lisäksi toinen Pekka Puskan kuvalla varustettu lätkä, jossa lukee: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee?

Noh – ei yksi pääsky kesää tee, mutta oma arvonsa ilmiönä tuolla mainoksella on. Tuommoisia toivoisi näkevänsä enemmän. Yhä useammat kuluttajat seuraavat muiden pakkausmerkintöjen ohella tuoteselosteeseen kirjattuja lisäaineluetteloja. Ja se on hyvä asia. Harmillista taas, että se valtaisa joukko, joka yleensä hakee vain rasvaprosenttia, kevyt- tai light –merkintää, yleensä vähät välittää lisäaineluetteloista. Mistäkö muka sen tiedän? Siitä, että kevyttuotteiden keveys rakentuu halpojen lisäaineiden varaan. On halvempaa tehdä kevyttä kuin aitoa. Ja siitä saa paremman hinnan.

Valmisruokaa pidetään suomalaisena ilmiönä, peräti keksintönä. Suomessa syödään vähemmän pakasteita kuin muualla Euroopassa. Pakasteiden syömisessä olemme siis kehitysmaa. Vai olemmeko me kehittyneempiä kun syömme valmisruokaa? Vähemmillä lisäaineilla pääsisimme kun söisimme enemmän pakasteita.

Paras vaihtoehto on aito tuore ruoka. Semmoistakin kaupasta löytyy, helpoimmin vihannes-, liha- ja leipäosastoilta. Mutta tarkkana niilläkin on oltava.

Mediassa on tänään revitelty taas vaalien rahoitusilmoituksien satoa. Nehän piti jättää maanantain kuluessa. Varsinaisia mainosguruja nämä kaupunginvaltuutetut! Tekevät n. 10.000 eurolla uskomattoman laajoja kampanjoita. Kaikilla on nettisivut, kaikki painattavat esitteen, teettävät videoklippejä ja valokuvauksia, ostavat ulkomainontaa, liikennevälinemainontaa, päivälehtimainontaa. Ja teettävät työn vielä mainostoimistossa.

Uskomattoman tehokasta työtä, hinta/laatusuhde on paikallaan. Kannattaisi palkita jollain mainosalan pystillä!?

Vai olisiko kyse toimivaksi todetusta politiikan konstista, valehtelusta?

Kuukausi sitten ihmettelin, etten ole nähnyt tuota sensaatiomaista vesipulloa kaupassa. Keskustelupalstalla tulin opastetuksi: sitä löytyy joistain S-kaupoista.

Eilen S-kauppa tuli ulos asiassa: Plup on ollut suuri pettymys.

– Se on ollut meille valtava pettymys. Jos se olisi minusta kiinni, heittäisin tuotteen heti pois, toteaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto eilen ilmestyneessä Markkinointi&Mainonnassa. Ja jatkoa seuraa:  –Voidaan kysyä auttaako se 10 senttiä Itämerta ja toisaalta roskataan järvi-Suomea. Markkinointijippo se Itämeri on.

Rankkaa puhetta. Ja ymmärrettävää. Pullojen palautuskelvottomuus, vaikkapa, on käsittämätön asia.

Plup-vettä on myyty kahdessa kuukaudessa 20 000 pulloa. Itämeren suojelu on parantunut siis 2000 eurolla.

Mutta elintarvikelanseerausten konkari Stefan Lindfors rauhoittelee Hesarille:
“Aivan kummallista läppää. Tämä juttu tuotiin markkinoille kaksi kuukautta sitten. Ei vielä voi arvioida menestystä. Katsotaan vuoden kuluttua.”

Useinhan käy niin, että tuote lähtee rajuun kiriin kaksi kuukautta mainospanostuksen loppumisen jälkeen, vai mitä?