Naantalin tulipalon kuolonuhrit eivät päässeet talosta ulos, koska kolmikerros-lämpöikkunaa ei paniikkitilanteessa saatu tarpeeksi nopeasti rikotuksi. Palon tutkijat suosittelevat tuhansien samanlaisten ikkunoiden omistajia varautumaan hätätilanteeseen moukarein ja lyömään lasin rikki reunasta, ei keskeltä.

Autoradiossa kuulen lääkärin kertovan, miten sylilasten korvatulehdus on paras ehkäistä: vauvan ei pitäisi imeä maitoa äidin rinnasta tai tuttipullosta selällään, vaan pystyasennossa.

Hesarin kakkossivulla VTT:n tutkija kertoo, että Suomesta kyllä löytyy osaamista junien ja vaihteiden lämmittämiseen lumelta ja pakkaselta.

Jostain nettilehden pikkuartikkelista luen, että hammastahnan vaahtoa ei saa huuhdella suusta vedellä, jotta fluori suojaisi hampaita.

Eilen vietin vähiä hiuksiani nostattavan illan ruotsalaisen Svenska Dagbladetin journalistin ja menestyskirjailijan Mats-Eric Nilssonin kertoessa ruokateollisuuden elintarvikkeista, joiden monin tavoin vaarallisista lisä- ja korvikeaineista eivät aina edes ruoan tuottajat tiedä, myyjistä ja kuluttajista puhumattakaan.

Kuinka paljon arkipäivää helpottavia, elämäämme pidentäviä tai jopa kuolemaamme ehkäiseviä asioita pantataan, salataan, kielletään tai ei ymmärretä kertoa, jos kukaan ei huomaa tai osaa kysyä? Tarvitaanko vain harvoille itsestään selvien asioiden julki saattamiseen viiden nuoren kuolema tai journalisti, joka aurinkorannalla sattumalta tihruaa suosikkijäätelönsä E-numeroviritteisen tuoteselosteen? Mekö muka elämme informaatioyhteiskunnassa?

Kenen on vastuu? Kuka kertoisi meille?

Kertokaa, te Kannustelijat, lisää! Tiedättekö, mitä muut eivät tiedä? Tiedättekö, mitä haluaisitte tietää?

*****

Päivän uskomattomin uutinen: Mauri Antero Numminen täyttää ylihuomenna 70 vuotta!

Klassisen musiikin uraputkeni iloisimpia sivupolkuja on ollut tutustuminen tuohon mainioon taiteilijaan, joka sitä paitsi on mahdottoman mukava ja viisas ihminen. Apropos klassinen musiikki: M.A. kertoo Hesarin haastattelussa astelevansa nykyään mieluummin säveltäjänä tuolla omalla sivupolullaan: ”Hämmentävää tämä on minustakin, mutta nykyään oikeaa vastakulttuuria voi olla vain syvään yleissivistykseen perustuva korkeakulttuuri, jota ei tehdä minkään miellyttämiseksi. Ja sellaisesta on kova pula, sillä viihdyttäminen on ottanut vallan aivan kaikissa taiteissa.”

Dägä, Dägä, M.A.! Onnea!

P.S. Olisin laittanut juttuun Hesarin Ihmiset-osan haastattelusta nettilinkin, mutta en löytänyt – onko jollekulle sattunut silmään?

Kun aikoja sitten pyöritimme muutamia radioasemia, nousi niiden myötä paikallisiksi julkkiksiksi aika monta nuorta ihmistä. Yksi talon tavoista oli, että sellaiselle henkilölle yökerhon jonon ohittaminen tyylillä “ettekö tiedä kuka Minä olen?” oli suora irtisanomisperuste. Oli siis voimassa yleisohje, jonka mukaan omaa (vaikka sitten vähäistä) asemaa ei saanut käyttää yksityisen edun ajamiseen.

Jäin miettimään tätä Matti Vanhasen ajettua pääministerillisen tykistönsä asemiin sen tuloksena, että oman kaupan hyllystä ei löytynyt Valion kalliimpaa kotimaista maitoa vaan Arla-Ingmanin halvempaa kotimaista maitoa ja sen rinnalla vielä halvempaa ruotsalaista. Hokki- Elanto käänsi väliintulon johdosta maitojunansa ja Valio kiitti.

Voidaan tietysti sanoa, että M.Vanhanen oli blogissaan yleisellä kuluttajan asialla. Väkisin hiipii mieleen, että olisi sittenkin kannattanut noudattaa varovaisuutta. Voin vain kuvitella, millainen meteli nyt nousee, jos ensi vaaleissa huomataankin Valion antaneen kannatusilmoituksia Keskustan tai Vanhasen julkaisuihin. Ei olisi uskonut Vanhasen antavan näin helppoja aseita vastustajien käsiin, vallankin kun kyseessä ei ole ihan mikään politiikan maitoparta.

”Kun nainen kieltäytyy silittämästä tai siivoamasta, voisi karrikoidusti sanoa, että suhde vetelee viimeisiään” ja ”Tasa-arvo ei minusta ole sitä, että kohdellaan toinen toistaan täysin samalla tavalla. Nainen on niin fyysisesti, psyykeltään kuin tunne-elämältään aivan erilainen kuin mies. Tämän vuoksi naiset pärjäävät usein huonommin myös johtaja-asemissa: he käyttävät tunteita vääränlaisissa tilanteissa, jolloin tunne menee usein järjen edelle.”
Esko Kiesi, 59v, Audi Finland

Ensinnä: harmittaa, etten kirjoittanut tätä jo viikko sitten.
Toiseksi: kyllä, seuraan aktiivisesti myös naistenlehtiä, kuten muutakin mediaa.

Sain viime viikolla käteeni tavallista ohuemman Anna-lehden. En huomannut siinä mitään kummallista. Kauniita ihmisiä kannessa ja ihan peruslayout.

Lukemaan ryhdyttyäni huomasin, että kyseessä onkin mainostoimiston ideoima erikois-Anna mainostajille, mainos- ja media-alan ihmisille. Jutut olivat Annan juttuja, mutta tehty alan ihmisistä. Niinpä sivuilla esiintyi kantta myöten mainostoimiston johtajaa, markkinointi- ja viestintäjohtajaa ynnä muuta väkeä. Ja Audin myyntijohtaja Esko Kiesi.

Nyt Esko Kiesin haastattelusta on noussut iso haloo, eikä suotta. Normaaliin journalismiin kuuluu, että jos jokin haastateltava on sovinistisika, hänestä kirjoitetaan juttu, jossa ominaisuus ilmenee. Nyt kyseessä oli mainos, jonka tavoitteena oli tietenkin se, että Audi käyttäisi Yhtyneiden kuvalehtien lehtiä mainosvälineenä, erityisesti tietenkin Annaa. Eikä ole epäilystä, etteikö haastateltava olisi hyväksynyt tekstiä.

Siksi myyntijohtajan lausunnot miten  hän käyttää naista, vertaa naista auton ominaisuuksiin ja kertoo mitä ei siedä naisessa saavat ihan tavallisilla arvoilla varustetun lukijan karvat nousemaan pystyyn. Siihen ei tarvita edes feministiä.

No, muu media on palkinnut myyntijohtaja Kiesin puheet tänään Hesaria, Yleä ja iltapäivälehtiä myöten. Mitenkähän VV-auto palkitsee Kiesin?

Olin pienellä lomanpätkällä pois maasta mikä näkyi myös Kannuvalimossa. Ei tullut tarinaa normaaliin tapaan. Nyt taas tulee.

Pieni poissaolo oli tuonut paitsi uskomattoman kesän vehreyden, eurovaaliehdokkaiden mainokset katukuvaan. Ehdokkaiden naamankuvat maksetuissa ulkomainostauluissa herättävät pohtimaan koko vaaliasetelmaa markkinoinnillisessa mielessä. Eurovaaleihin ei talkoomeininki eikä lyhtypylväisiin ja kaikkialle kiinnitettävät julisteet kuulu. Mainostetaan hillitysti ostetuilla mainospaikoilla ja sillä siisti.

Internetissä tietty ollaan sekä omilla naamoilla ja puolueina. Nettisivujen plaraaminen (myös YouTube), katukuva, päivälehdet. Niistä se kokonaiskuva nyt muodostuu. Kohta mukaan tulee täysillä myös tv.

Kaikesta tästä syntyy mielikuva. Ja se ei kovin kaksinen todellakaan ole, on kyse sitten ehdokkaista tai puolueista.

Kaikessa näkyy vähäinen innostus. Mennään nämä nyt läpi ja katsotaan mihin se riittää, on homman henki, niin kuin muussakin suomalaisurheilussa kansainvälisillä kentillä.

Puolueiden ja ehdokkaiden nettisivut ovat ponnettomia ja/tai imagollisesti sopimattomia.  Mitään vastauksia järkevästi sieltä on turha hakea.

Ulkomainostolpat taas pyrkivät maalaamaan ehdokkaista kauniita ja innostavia. Naamalla myydään, ei viestillä eikä puolueen nimellä tai logolla. Nämä kaikki ovat kohtuullisen hyviä. Naama, numero ja yhdentekevä slogan. Siinä se on. Kunnallisvaali-ilmoituksia vähän nätimmillä pärstäkuvilla.

Ei liene yllätys kenellekään jos läpimenijät löytyvät kaikki tunnetuista poliitikoista. Jännittävää on vain menettääkö Keskusta yksi vai kaksi paikkaa. Veikkaan kahta, niin ponnetonta on kampanjointi.

Eikä se kovin aurinkoiselta näytä demareissakaan. Hyviä ehdokasnimiä on, mutta riittääkö se muuta kuin ensimmäiseen kaarteeseen?

Siinä missä ”vanhat puolueet” nojaavat maksettuun mainontaan, näyttää Soinin porukka keskittyvän median vesikelkassa vetämiseen. Ja hyvin näyttää kulkevan.

Kaiken tämän jälkeen pohdituttaa se mistä voi tai voisi tulla tarvittava vaali-innostus. Ei kai mistään?

Vaalikoneet junnaavat myös näissä vaaleissa. Olen taas pirruuksissani käynyt muutamassa arvioimassa tilannetta. Jossain parikin kertaa.

Tulokseni ovat olleet hämmentäviä. Mikään ajattelemastani ehdokkaasta ei ”matsaa” koneessa. Kärjessä ovat aivan muut ehdokkaat vääristä puolueista. Muissa vaaleissa kone on toiminut, nyt ei.

Mistä se kertoo? Entä minkälainen signaali on vaali-innostus?

Parin viikon päästä se nähdään

Huomasin eilisestä Hesarista mielenkiintoisen elintarvikeilmoituksen. Sen tekstissä luki: Sisältää 94% puhdasta perunaa ja 6% terveellistä rypsiöljyä. Eikä mitään muuta.

Tekstin perässä tähdellä* ohjattiin lukemaan: ei e-koodeja, ei säilöntäaineita, ei suolaa, ei kolesterolia, ei laktoosia, ei pähkinää, ei makeutusaineita, ei väriaineita eikä gluteenia.

Siinä mainostettiin pakastettuja Oolannin uunirapeita ranskalaisia. Mitä ihmettä! Ranskalaisethan ovat roskaruokaa, pahimmista pahinta. Pitäisikö pakkauksen kyljessä olla vielä rypsiöljyembleemin lisäksi toinen Pekka Puskan kuvalla varustettu lätkä, jossa lukee: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee?

Noh – ei yksi pääsky kesää tee, mutta oma arvonsa ilmiönä tuolla mainoksella on. Tuommoisia toivoisi näkevänsä enemmän. Yhä useammat kuluttajat seuraavat muiden pakkausmerkintöjen ohella tuoteselosteeseen kirjattuja lisäaineluetteloja. Ja se on hyvä asia. Harmillista taas, että se valtaisa joukko, joka yleensä hakee vain rasvaprosenttia, kevyt- tai light –merkintää, yleensä vähät välittää lisäaineluetteloista. Mistäkö muka sen tiedän? Siitä, että kevyttuotteiden keveys rakentuu halpojen lisäaineiden varaan. On halvempaa tehdä kevyttä kuin aitoa. Ja siitä saa paremman hinnan.

Valmisruokaa pidetään suomalaisena ilmiönä, peräti keksintönä. Suomessa syödään vähemmän pakasteita kuin muualla Euroopassa. Pakasteiden syömisessä olemme siis kehitysmaa. Vai olemmeko me kehittyneempiä kun syömme valmisruokaa? Vähemmillä lisäaineilla pääsisimme kun söisimme enemmän pakasteita.

Paras vaihtoehto on aito tuore ruoka. Semmoistakin kaupasta löytyy, helpoimmin vihannes-, liha- ja leipäosastoilta. Mutta tarkkana niilläkin on oltava.

Mediassa on tänään revitelty taas vaalien rahoitusilmoituksien satoa. Nehän piti jättää maanantain kuluessa. Varsinaisia mainosguruja nämä kaupunginvaltuutetut! Tekevät n. 10.000 eurolla uskomattoman laajoja kampanjoita. Kaikilla on nettisivut, kaikki painattavat esitteen, teettävät videoklippejä ja valokuvauksia, ostavat ulkomainontaa, liikennevälinemainontaa, päivälehtimainontaa. Ja teettävät työn vielä mainostoimistossa.

Uskomattoman tehokasta työtä, hinta/laatusuhde on paikallaan. Kannattaisi palkita jollain mainosalan pystillä!?

Vai olisiko kyse toimivaksi todetusta politiikan konstista, valehtelusta?

Kuukausi sitten ihmettelin, etten ole nähnyt tuota sensaatiomaista vesipulloa kaupassa. Keskustelupalstalla tulin opastetuksi: sitä löytyy joistain S-kaupoista.

Eilen S-kauppa tuli ulos asiassa: Plup on ollut suuri pettymys.

– Se on ollut meille valtava pettymys. Jos se olisi minusta kiinni, heittäisin tuotteen heti pois, toteaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Jukka Ojapelto eilen ilmestyneessä Markkinointi&Mainonnassa. Ja jatkoa seuraa:  –Voidaan kysyä auttaako se 10 senttiä Itämerta ja toisaalta roskataan järvi-Suomea. Markkinointijippo se Itämeri on.

Rankkaa puhetta. Ja ymmärrettävää. Pullojen palautuskelvottomuus, vaikkapa, on käsittämätön asia.

Plup-vettä on myyty kahdessa kuukaudessa 20 000 pulloa. Itämeren suojelu on parantunut siis 2000 eurolla.

Mutta elintarvikelanseerausten konkari Stefan Lindfors rauhoittelee Hesarille:
“Aivan kummallista läppää. Tämä juttu tuotiin markkinoille kaksi kuukautta sitten. Ei vielä voi arvioida menestystä. Katsotaan vuoden kuluttua.”

Useinhan käy niin, että tuote lähtee rajuun kiriin kaksi kuukautta mainospanostuksen loppumisen jälkeen, vai mitä?

”Aloita mukavampi elämä ja vaihda mokkulaan. Mokkulalla mokkuloit itsesi nettiin jotakuinkin missä vain, ilman ikäviä piuhoja. Tuikkaat vain Mokkulan kiinni tietokoneeseesi ja vot, olet netissä. Näppärää, eikös vain. Ja halpaakin vielä.”

Näin kauniisti lupaa aina niin nokkelan mukavan kiva DNA-operaattori. Mokkula on DNA:n brändi, jonka se aikoo vimmalla pitää itsellään melko lailla vastaavalla varmuudella kuin aikanaan Nokia termin kännykkä.

Joskus aikanaan harhaanjohtava mainonta oli ihan kansainvälisillä määräyksillä kiellettyä. Nyt ilmoitustilaa voi ostaa suuren päivälehden etusivulta ja löperrellä mitä hyvänsä.

DNA antaa kuluttajalle vaikutelman, jolla 9,80 euron kuukausimaksulla surffaillaan netissä melkein missä vain. Ja ilman johtoja. Tottahan se on, nopeudella 384 kb/s homma onnistuu lähes kaikkialla Suomessa. Tosin tuskin kukaan haluaa liikkua netissä tuolla nopeudella. Ja jos enemmän maksaa ja valitsee vaikkapa 2Mt/s yhteyden. Ei yhteys toimi tuolla nopeudella kuin siellä täällä, vaan mainitulla 384-nopeudella. Eikä ainakaan liikekannalla ollen.

Netti ei ole valmis sillä, että lykkää mokkulan kylkeen, vaan kun on osannut ladata tarvittavat ohjelmat ja tehdä asetukset. Ja kun on ladannut asetukset, voi aina jännittää, tunnistaako kone kivan mokkulan ja pääseekö sillä nettiin.

Mutta halpaa on, kunhan ei aukaise konetta ulkomailla, sillä kaikkialla maailmassa siirtoyhteydestä saa pulittaa joko 10,99e/Mt tai 7,99e/Mt. Siinä sitä voi mokkuloida itsensä nettiin ihan missä vain.

Kusetusta ilmassa. Ja silti DNA:lla on tyytyväisimmät asiakkaat. Tutkimuksen mukaan…

PS. Ilmoituksessa todetaan: Tiedonsiirto ulkomailla erillisen hinnaston mukaisesti. Entäpä jos siinä lukisi: Tiedonsiirto ulkomailla 7,99 tai 10.99 e/Mt. Ilmoituksen tekstimassa vähenisi muutamalla merkillä. Samalla peittely vaihtuisi rehellisyyteen. Haloo: onko Suomessa kuluttajaviranomaisia?

Nykymaailmassa monia asioita selitetään tarinoiden kautta. Menestyneillä tuotteilla on oma tarinansa, yrityksillä on tarinansa. Usein tarina on tosi, vähän ehkä väritetty. Joskus taas keksitty, mutta hauska. Masentavaa on kohdata tarina, joka on keksitty ja huono. Kohtasin sellaisen kun ruokailin Turun keskustassa avatussa Frank Benelli’s –ravintolassa.

Italialais-amerikkalainen (!) ravintola on yksi osa paikallisen osuuskauppiaan 4000:n ravintolapaikan kokonaisuutta. Pari viikkoa sitten siinä avattiin Frank Benelli’s ja joukko muita ravintoloita kun H&M vaihtoi paikkaa kadun toiselle puolelle.

Ravintola näyttää ketjupizzerialta, ruokalista samalta kuin kaikissa maailman muissa ketjuravintoloissa ja tarina loppuhuipennuksessaan tältä:

”New Yorkissa Frank oli myös tavannut ravintolassaan asiakkaana olleen suomalaisen herrasmiehen, joka paljastui lähes legendaariseksi Hamburger Börsin hovimestariksi Matti Puhakaiseksi. Frank ja Matti vaalivat ystävyyttään halki vuosien, tavatenkin aina välillä niin New Yorkissa, Las Vegasissa kuin Euroopassakin. Matti Puhakainen on vuosikymmenien aikana palvellut muun muassa kaikkia Suomen presidenttejä Presidentinlinnassa ja Kultarannassa, ja samalla tehnyt pitkän ja kunniakkaan uran Hamburger Börsissä. Myöhemmin selvisi myös että Matin kautta Frank oli tavannut jo vuosia sitten myös ravintolan nykyisen päällikön Susanna Lehtelän. Hamburger Börsin päälliköt olivat olleet opintomatkalla Euroopassa, ja samalla matkalla myös tavanneet vanhalla mantereella lomailleen Frankin.

Corrado Landin otettua yhteyttä Frankiin Suomen ja Turun ravintolamaailman puutteista, Frank soitti ystävälleen Matille kyselläkseen asiasta tarkemmin. Lopputuloksena näistä keskusteluista on avattu Suomen ensimmäinen Frank Benelli’s.”

Kun taustalla on näin vahva tarina, ruoka ei voi olla muuta kuin aidoimmastakin aidompaa! Hovimestari Puhakaisen kirjaa ”Kaikkien Suomen presidenttien palvelija” odotellessa jännitän konseptin menestystä.

Jotenkin jäi sellainen tunne, että Frank olisi voinut jättää Matin kanssa järjestelemättä Turun  ravintolamaailmaa…

Lounaalta palattuani tietokoneeni ruudulla odotti uutinen Igglon tarinan uudesta käänteestä. Tositarinat ovat julmia.

Kirjoitin tovi sitten tälle palstalle Plup-veden lanseerauksesta, hieman kummastellen.

Kummastelen lisää:
Nyt on kuukausi kulunut, enkä vielä ole nähnyt kyseessä olevaa tuotetta kaupan hyllyllä!

Lanseerausstrategia oli erikoinen. Hesarin etusivulla kerrottiin kerran esitettävästä televisiomainoksesta. Sitten se esitettiin, eikä ole muuta kuulunut.

Ehkä tuote viedään kauppoihin kun kuluttajat ovat varmasti unohtaneet mainoksen.

Voi olla parempi niin?

PS. Onko joku nähnyt? Tai peräti ostanut?