Lyhyt yhteenveto viikonvaihteen mediapeliottelusta Kepu-Kokoomus:

1. Kepu valitsee Mari Kiviniemen, joka esiintyy ällistyttävän tasapainoisesti.  1-0.

2. Kokoomus: oma maali. Kanervalta käsittämätön virhe.  (voi Ike perhana minkä taas teit) 2-0.

3. Kepu antaa potkut kelmi Korhoselle ja antaa Paavon pillittää pöntössä sääliä tuntematta. Vahingonilomaali kepulle 3 -0.

4. Kokoomus sählää omassa päässä: vastustaa pakkoruotsia ja kannattaa pakkoruotsia. Ruotsinkielisten  porvarien joukkopako uhkaa eikä temppu varmaan tuo persuista juntteja tilalle .  4-0.

5. Kepu valitsee puoluesihteeriksi Timo Laanisen,  joka  osaa ammatikseen pelata median kanssa.  Vähän niin kuin maalaisvihreä Virmavirta. 5-0.

6. Yleisön häirintä sekoittaa Kokoomuksen peliä: Greenpeacen pölvästit onnistuvat antamaan vaikutelman, että meneillään on jonkin sortin ympäristörikollisten kokous. 6-0.

Kepu voitti suvereenisti ja aloitti kuherruskuukauden etelän median kanssa. Saas kattoa, riittääkö nostetta vaaleihinkin.  Ai että oliks rkp:llakin joku kokous jossain?  En huomannut.

Tapasin viime viikolla roomalaisen laulajan Roberto Loretin. Hän esiintyi Turku Touringin järjestämässä illallistilaisuudessa perin arvovaltaiselle kutsuvierasjoukolle, minä sain juontaa ja haastatella.  Signor Loreti tuli paremmin tunnetuksi  nimellä Robertino. Kysyitkö, että kuka ihmeen Robertino? Jos niin, voit onnitella itseäsi: kuulut nuoreen sukupolveen. Jos vastaat, että Jee! niin voin pahoitella: olet niin sanottu vanha käpy. Niin kertoo pettämätön Robertino -indeksi. Testailin ennen keikkaa ja sen jälkeen indeksin toimivuutta ja hämmästyttävän hyvin toimi. Itseni ikäiset ja vanhemmat muistivat Robertinon, minua nuoremmat eivät olleet kuulleet juttuakaan.

Vuonna 1961 Robertino  oli Suomen ylivoimaisesti suosituin artisti. Väräjävällä äänellä italialaissävelmiä tulkinneen poikasen levyt  valtasivat vuoden top 10 -listalla kolme ensimmäistä sijaa. Elvis, Paul Anka ja Humppa-Veikot jäivät taakse. Turussa nuoret puuhamiehet Pekka Harismaa ja Heikki Löyttyniemi ottivat elämänsä riskin ja pestasivat Robertinon Turun Messujen  tähdeksi. Jussi Björlingiäkin oli ajateltu, mutta hän sai väistyä Suosikin jättilakanassa joka tytön hetekan yllä hymyilleen tummasilmän  tieltä.

Esiintyjävalinta osui enemmän kuin nappiin. Robertino aiheutti 60-luvun alun Turussa valtavan villityksen.  5000 hengen jättiteltta täyttyi viitenä iltana ääriään myöten hurjasti kiljuvista faneista. Pekka Harismaan Volvo oli moneen otteeseen kaatua, kun hurmoksessa hilluvat turkulaistytöt yrittivät tunkea lähemmäksi idoliaan. Hulinan nähneet sanovat, että äskeinen David Beckhamin käynti Turussa oli pieni kipenä verrattuna Robertino -ilmiön roihuun.

Tänään Robertino on 64 -vuotias  lava-artisti, jolla yhä piisaa keikkaa ympäri maailmaa. Enimmäkseen senioriyleisölle. Toscanalaissikaria käryttävä, pyylevyyttä olemukseensa vuosien varrella kerännyt, hauskasti jutteleva miekkonen ei tarvinnut Marinassa turvamiehiä. Lehdistötilaisuuteen saapui kaksi toimittajaa. Plus Markku Veijalainen. joka innokkaasti kuvasi materiaalia 55 Plus -ohjelmaansa. Mutta hänhän onkin jo vanha käpy Robertino -indeksillä mitaten.

Laitan oheen kuvan vuoden 1961 Robertinosta. Fanit saavat näin pitää muistonsa.

Terveiset Mäntästä. Kulttuuripääkaupunki 2011 tekee itseään tykö esittäytymällä muilla statusta hakeneilla suomalaisilla paikkakunnilla. Kiertue alkoi Serlachiuksen vanhan pääkonttorin helteisellä pihanurmella, jonne Turkua humoristisesti ja kekseliäästi esittelevät kontit oli roudattu. Förin äijä veti linjaan istuvasti pönäkämpien avajaispuheiden päälle oman pikku shownsa.

Serlachiuksen pääkonttori toimii nykyään Gustaf -museona ja ansiokkaasti toimiikin. En muista montaa kertaa saaneeni irti museokäynnistä niin paljon elämyksiä kuin nyt sain. Kolme näyttelyä, kaikki mielikuvituksen juhlaa. Perusnäyttelyssä esiteltiin tehtaan ja tehtaalaisten elämää massakärräristä pääjohtajaan yhtä arvostavasti. Veteraanit -näyttelyssä oli veteraanipariskunnan koti sisustettu paitsi vuosikymmenten rekvisiitalla, myös vavahduttavilla muistoilla, jotka vyöryivät esiin kuvina, ääninä ja yllättävinä esineinä. Modernin vessan vaatekoukussa riippui lääkintämiehen ensiapulaukku. Alakerrassa esiteltiin lapsuuden tarinoita; niin kovin tuttuja monet.

Gösta -museona toimivassa Joenniemen kartanossakin käytiin katsomassa edustavaa turkulaisen taiteen kavalkadia. Monet työt olivat tuttuja omasta taidemuseostamme. Näin, erikseen esiteltyinä, teokset herättivät kotiseutuylpeyttä ja muistuttivat, että tosiaan: Turku voi esitellä kansainvälisen tason taiteen tekijöitä pidemmällä kaarella kuin yksikään muu kaupunki maassamme.

Mäntän päätös hakea Euroopan kulttuuripääkaupungiksi oli hieno veto. Tarkoituksena oli saada julkisuutta määrätietoiselle profiloitumiselle pienenä suurena kulttuurikaupunkina. Mäntän tyylikkäisiin ja rakkaudella hoidettuihin kulttuurilaitoksiin ihastuneena tokaisin isännille, että tehän olisitte voineet vaikka saada sen nimityksen. “Se meitä itseäkin alkoi loppuvaiheessa hirvittää” sanoivat isännät. Siis vähän niin kuin Islannissa pelätään, että tipahtaisi Eurovision laulukilpailujen voitto: ei siihen olisi millään varaa.

Tero-Pekka,
nimesi mainittiin avajaisten yhteydessä muutamaan kertaan. Oli katseltu telkkaria ja kuunneltu radiota. Arveltiin, että haluat profiloitua puolivirallisena vastajännärinä, joka toivoo, että vuosi menisi mönkään niin että pääsisit ilkkumaan jälkeenpäin: sitähän mää just sanosin. Erinomaisen perusturkulainen asenne, mistä onnittelen.

 Parhaillaan televisiossa menee huippujännittävä ja kiinnostava jääkiekko-ottelu Norja-Sveitsi. Myöhemmin illalla onkin sitten ankara valinta: katsonko Täydellisiä naisia vai Valko-Venäjä-Tanska –ottelua. Vahinko, että äärimmäisen kiintoisa Tsekki – Latvia –ottelua ei voi nähdä!

Ihan oikein.  Mikä ihmeen järki on näyttää kaikkea mahdollista pelaamista julkisen palvelun TV-kanavalla. Minusta on oikein hyvä, että nämä pelit siirtyvät maikkarille. Olen jokseenkin varma, että Valko-Venäjä – Tanska tai Norja-Sveitsi siirtyvät maksullisille kanaville. Niistä maksaisiovat siis ne, joita asia oikeasti kiinnostaa. Minulle, ja uskoakseni aika monelle muullekin suomalaiselle riittäisi, jos näytettäisiin Suomen pelit. Ja loppuottelu siinäkin tapauksessa että Suomi jostain syystä ei olisi siinä osapuolena.  

Valintani tänä iltana on Täydelliset naiset, joka olisi valintani  mitä tahansa ohjelmaa vastaan. Onkohan oikein tutkittu, miksi nämä kaikki pelit täytyy näyttää! Ymmärrän toki, että on ostettu koko paketti ja saatu varmaan könttäalennusta. Kauhean vaikea on kuvitella, ketä nämä kaikki pelit voivat kiinnostaa, kun ulkona paukkuu hellerajat.  Tässä taisi Jungerilla jäädä asian miettiminen kesken.

Väärinkäsitysten korjaamiseksi tunnustan, että olen suuri sohvaurheilun ystävä, mutta rajansa kaikella. En kyllä jaksaisi katsoa Kreikan talouskriisin puintiakaan suomalaisten poliitikkojen toimesta kovin intensiivisesti.

Sain melkoisen opetuksen lauantaina, kun lupasin esittää kommentin Timo Soinin haastatteluohjelmassa. Koin olevani samalla tavalla väärässä paikassa väärään aikaan kuin presidentti Koivisto, kun hän osallistui laivan vesillelaskuun Sydänten Prinsessan varjossa.

Meikäläisen retoriikka ja Soinin retoriikka eivät vaan kohtaa. Tulihan sekin opittua, mutta pitikö se oppi hankkia satojen tuhansien televisionkatsojien läsnä ollessa.

Kaksi kuukautta on rummutettu lähes selvyytenä, että Mauri Pekkarinen valitaan keskustan johtoon ja sitä myötä pätkäpääministeriksi. Valtakunnan virallinen ennustaja Jari Tervokin näki asian menevän näin. Keskusta osaa kuitenkin aina yllättää ulkopuoliset tarkkailijat, mutta ei itseään. Yllättävinä pidetyt henkilövalinnat ovat keskustassa itse asiassa aina olleet tarkkaan punnittuja päätöksiä.

Kuka ihmeen Esko Aho, kysyttiin Väyrysen seuraajasta. Miten kepu saattoi jättää tilanteen käyttämättä ja olla valitsematta Eeva Kuuskoskea? Keskustaväelle Aho oli tuttu ja luotettu. Ahon myötä puolue teki pesäeron Väyryseen ja aloitti uuden ajan. Aivan samoin tapahtui Turun puoluekokouksessa vuonna 1980. Virolaisen vaihtuminen Väyryseen oli yksi merkittävimpiä taitekohtia puolueen historiassa.

Yksikään mediakonsultti ei olisi kyennyt samaan, kuin keskusta vuonna 2002. Kepu alkoi nuukahtaa Ahon Harvard-poukkoilun myötä ja oppostiopolitiikasta puuttui terä. Jäätteenmäen valinta vei puolueen uuteen nousuun ja kenttäväen innostukseen. Täydellisesti laadittu ja toteutettu strategia.

MTV3:n tutkimuksen mukaan Mari Kiviniemi on noussut selkeäksi keskustaväen suosikiksi, reippaasti ohi Pekkarisen. Oikeastaan tämäkin on täysin johdonmukaista. Keskustalaiset katsovat jälleen, että väliaikaisratkaisuilla ei mennä vaaleihin eikä varsinkaan siitä eteenpäin. On aika tehdä punnittu ja kauskantoinen valinta.

Itse muistan Kiviniemen aika hissukkana keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana 90-luvun alussa. Keskustanuorten oraakkelimaisen puheenjohtajan Olli Rehnin ja tätä seuranneen älykkään ja karismaattisen Anu Vehviläisen rinnalla Kiviniemi jäi varjoon. Kiviniemellä on ollut aikaa ja kärsivällisyyttä odottaa vuoroaan, kuten aikanaan Aholla. Nyt se ilmeisesti palkitaan.

Ei-keskustalaisena minua ovat aina kiehtoneet keskustan puoluekokoukset. Kysehän on maailman toiseksi suurimmasta puoluekokouksesta Kiinan kommunistisen puolueen jälkeen. Voi juku sitä kansallispukujen, maakuntalaulujen ja grillimakkaroiden määrää! Lahdessa kesäkuun toisena viikonloppuna on paikalla myös koko Suomen media. Vilttiketjun toimittajat saavat komennuksen samaan aikaan Jyväskylässä kokoontuvaan Kokoomuksen puoluekokoukseen.

Otin lehtitelineestä neljännesvuosittain Brysselissä ilmestyvän englanninkielisen kaupunkilehden, Shift Magin. Kyse on trendikkäästä, näyttävästä ja muodikkaasti taitetusta life style –ilmaisjakelulehdestä.

Kauniiden kuvien lisäksi tässä numerossa oli kaksi kiinnostavaa juttua: Guy Verhofstadin haastattelu ja juttu otsikolla ”European Idols”. Kaikki muu olikin urbaania höttöä.

European Idols –jutun ideana oli esitellä tuntemattomia suuruuksia. Henkilöitä, jotka ovat kotimaassaan suuria nimiä, mutta Euroopassa tuntemattomia. Tai ihmisiä, joita ei kotimaassaan tunneta, mutta jotka ovat jossain toisessa Euroopan maassa suuria julkkiksia.

Belgiasta esiteltiin Alain Coumont – Le Pain Quotidien –leipomo-ravintolaketjun perustaja. Saksasta kirjallisuuskriitikko Marcel Reich-Ranicki. Tanskasta dogma-suuntauksen näyttelijä Anders W. Berthelesen. Hollannista Sandra Roelofs, joka on Georgian presidentin puoliso.

Tässä vaiheessa aloin jo käännellä sivuja nopeammin. Ei täällä tietenkään ketään suomalaista ole! Kukapa meistä pohjoisen poloista mitään kirjoittaisi.

Ja löytyihän se suomalainenkin. Ihan oli miehen itsensä aforismejakin englanniksi käännettynä, kuten: ”What is done cannot be undone”. Matti Nykäsen mitalit mainitaan jutussa ensin ja sitten paneudutaankin toilailuihin. Että tiedoksi vaan tuntematon eurooppalainen suuruus!

Kalevan päätoimittaja Markku Mantila jättää Julkisen sanan neuvoston. Mantila rikkoi JSN:n pelisääntöjä luovuttaessaan luottamuksellista kokouksen valmisteluaineistoa omalle toimitukselleen. Asiahan koski Iltalehden julkaisemaa Kaarina Hazardin kolumnia edesmenneestä Tony Halmeesta.

Harvoin päätoimittaja ripittäytyy yhtä julkisesti, jos lehti on mennyt julkaisemaan etukäteen saatua ja salassa pidettävää aineistoa. JSN:stä on lähdetty ovet paukkuen jo niin monta kertaa, että pyöröoven asentaminen voisi olla paikallaan.

Jacob Söderman lähti huomattuaan istuvansa väärässä seurassa. Kalevi Kivistö sydämistyi ilmeisen perättömiin Itä-Saksa – vihjailuihin. Pekka Hyvärinen lähti jo ihan aiheesta, kun neuvoston enemmistö ei pitänyt Silminnäkijä-ohjelman lautakasauutisointia moitittavana. Nyt varajäsen Mantila lähti, syyllistyttyään kardinaalimokaan.

Taas kerran on ainakin itselleen muistutettava, että Julkisen sanan neuvostolla ei ole mitään virallista statusta. Se on itsesäätelyelin, jonka juridista asemaa voi verrata vaikkapa pressiklubin pikkujoulutoimikuntaan. Se toimii niin kauan, kun suomalainen lehdistö katsoo sillä olevan itseensä sananvaltaa.

Mantilan kardinaalimoka oli mennä julkaisemaan uutinen ennen muita! Sekös muita toimituksia hatuttaa. Itse uutista tärkeämpää on nykyisin kertoa, että me uutisoimme asiasta ensimmäisenä. Verkkolehti Uusi Suomi kehuskeleekin jo kertoneensa ensimmäisenä uutisen siitä, että Kalevasta oli lipsahtanut julkisuuteen JSN:n Iltalehdelle antama langettava päätös.

Näin ollen uutisoinnin päähuomio ei enää olekaan Hazardin kolumnin sisällössä, Iltalehden journalistisessa linjassa tai Halmeen muiston kunnioittamisessa. Lehdistön sisäisten kirjoittamattomien sääntöjen loukkaaminen menee kaiken tämän edelle. Lukijoille sillä ei ole suurta uutisarvoa, mutta lööppejä metsästävät toimittajat saivat muistutuksen: Julkaise ensimmäisenä jos voit, mutta älä tallo kollegan varpaille!

P.S. Kannun kävijätilastojen mukaan Visan ohjetta haudutetusta lampaanpaistista on käyty tiuhaan lukemassa. Harkittavahan sitä on vakavasti meilläkin. Hyvää pääsiäisen aikaa!

Juonsin toissa vuonna ulkoministeri Ilkka Kanervan 60 -vuotisjuhlat. Bileet olivat mittavat. Matti ja Teppo, Finlanders, Lea Laven ja kumppanit loistivat lavalla, puhujapönttöön marssivat vuoron perään Martti Ahtisaari, Carl Bildt ja Harri Holkeri. Ahtisaari letkautteli, että tavalliset miehet viettävät juhlapäivää, Kanerva tarvitsee juhlaviikon. Caribia pullisteli väkeä, paikalle kutsutut ja mukaan mahtuneet kokivat olevansa onnekkaita.

Kulutkin olivat huomattavia. Minäkin sain laskuttaa vain hieman Ike-alennetun hinnan. Ilmoitan, että pidän rahat hyvällä omallatunnolla enkä usko, että asialla on vaikutusta Puutorin asemakaavaan. Kanerva on saanut käydä poliisikamarilla selittämässä, että ei tiedä, mistä juhlarahat tulivat. Uskon aika lailla vilpittömästi, että Ilkka puhuu totta. Suomen poliitikoista Ike on ollut edelläkävijä tukiryhmien luojana. Sisar Riitta Kanerva on ollut hiipumaton dynamo, Olli A. Manni ja muut Iken ketjun poliittiset laiturit ovat juosseet tukimarkkoja kasaan. Ike on saanut keskittyä poitiikan tekoon ja kättelemiseen.

Perin kaukaa haetulta tuntuu ajatus, että keskustahakuiset Nova Group tai Maakuntien Suomi -yhdistys olisivat Kanervan bileitä rahoittamalla hakeneet omia linjauksiaan Varsinais-Suomen maakuntakaavaan. Vielä mahdottomampi on ajatus, että Kanerva olisi juhlien takia kokenut jääneensä liikemiehille jonkin yksilöidyn palveluksen velkaa. Yritysmyönteistä politiikkaa hän ajaa posket punaisena ilman maasutustakin.
Mediassa Ilkka Kanerva on ollut suurriistaa. Hänestä kertovissa jutuissa hohtaa rivien välissä, että luultavasti sillä turkulaisella taas on joku ketunhäntä kainalossa. Paitsi Turun Sanomissa, missä on muutama luotettu journalisti, joita Ike käyttää silloin, kun on tarvis antaa jokin yleinen selitys. Tämä käytäntö tietysti jurppii muita medioita ankarasti.

Kanervaa koskeva poliisitutkinta kuolee luultavasti kapaloihinsa. Silti jää median kuluttajien mieleen elämään epämääräinen muistelu: “eiks sillä ollu jotain hämärää niissä synttäreissäkin…”

Politiikan kymmenottelija Kanerva lähtee seuraavissa vaaleissa ottelun päättävälle tonniviissataselle. Veikkaukseni on, että tuloksena on taas kerran murskaava äänivyöry ja puhemiehen nuijan periminen Sauli Niinistön kädestä. Tietysti ihan näin pelimiehenä olisi hauska katsoa, miten Lokalahden Leisku haastaisi Salon Palloilijat lähestyvässä presidentticupissa, mutta se taitaa jäädä kokematta. Valitettavasti, sanoisi Ahtisaari.

Turun tauti tekee paluun julkisuuteen aina tarpeen mukaan. Se muistettiin Myllysillan uutisoinnissa. Minulle asti ei sentään tullut yhtään kiertävää Orava-tekstiviestiä, joihin olisi yhdistetty Turun tautia. Ehkä luovuus ei riittänyt. Mutta näitä Orava –viestejä toki singahteli ihan kiitettävästi.

Mutta äskettäisessä huostaanotto-asiassa nähdään taas Turun tautia. Tätä syytöstä on tuskin koskaan käytetty niin väärin, kuin tässä asiassa. Turkulaiset viranomaiset joutuivat venäläisen mediasirkuksen riepoteltaviksi aivan syyttömästi. Ja vailla minkäänlaista selviytymismahdollisuutta tai tukea.

Tiedotussodassa turkulaisilla ei ollut mitään mahdollisuutta pärjätä. Vastakkain olivat mahdollisimman suurta ja raflaavaa julkisuutta hakeva venäläinen osapuoli ja lainsäädännön täysin sulkema suomalainen viranomainen. Siinä on vaikeata nähdä Turun tautia. Todella epätasainen asetelma.

Tapauksen taustoista kannattaa lukea vaikka Jarmo Mäkelän blogi tänään Ylen kotisivulta http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/03/turun_tauti_ja_tapaus_astahov_1548475.html

Tapauksessa on ulottuvuuksia, jotka tulisi välttämättä avata keskusteluun. Asia nousee Suomen ja Venäjän poliittiselle agendalle, ehkä jo tänään kun presidentti Halonen tapaa pääministeri Putinin. Ja tapauksia nousee pinnalle sitä mukaan, kun suomalais-venäläisten avioliittojen määrä kasvaa.

”Turun tauti” –tapaus rohkaisee venäläistä osapuolta entistä hyökkäävämpään linjaan. Ei vain Venäjän kansalaismielipide vaan maan virallinen politiikka ”ulkovenäläisten” etujen turvaamiseksi antaa pontta ja lisää itsevarmuutta. Suomi ja suomalainen viranomainen hienoine ihmisoikeusperiaatteita noudattavine lainsäädäntöineen jäävät aina tappiolle.

Tämä on uusi tilanne suomalais-venäläisissä suhteissa. Siihen tulee suhtautua vakavasti.  Suomi on vääjäämättä altavastaajana näissä tilanteissa.

Taitaa olla jo aika selvää, mikä asia nousee vaalien näkyvimmäksi teemaksi: mamu ja sen seuraukset.

Maanantaina 22.3. kulttuuri-Suomi palaa normaaliaikaan, kun YLE:n Radio ykkösen rinnalla aloittaa uusi klassisen musiikin ja kulttuurin kanava, Rondo FM. Kun Classic Radio lopetti viime vuonna, jotain olennaista on tuntunut puuttuvan: vaihtoehto. YLE:n musiikkitoimituskin tuntuu voivan paremmin, kun kintereillä on pirteä kirittäjä.

Seuraavana viikonloppuna minäkin saan tehdä come backin radioaalloille, kun alan juontaa Rondo FM:n lauantai- ja sunnuntaiaamun ohjelmaa.

Ensimmäinen oma radio-ohjelmani YLE:n musiikkitoimitukselle sai alkunsa epätavallisesti. Olin päässyt vuonna 1978 Kansallisoopperan lisäkuoroon laulamaan Aulis Sallisen toista oopperaa Punaista viivaa; Ratsumiestä olin esittänyt jo pari kesää Savonlinnan oopperajuhlakuorolaisena. Bulevardin vanhassa oopperapalatsissa kihisi, kun Kalle Holmberg ohjasi, Okko Kamu valmistautui johtamaan musiikin ja Kimmo Kaivanto viimeisteli lavastusta.

Talo väreili Suurta Tapahtumaa, jälleen uutta suomalaista kantaesitystä. Nuoren musiikkitieteen opiskelijan uutisvainu heräsi. Päätin tehdä Punaisen viivan ensimmäisestä vedosta radio-ohjelman. Lainasin musiikkitieteen laitokselta Nagra-kelanauhurin (sen klassisien, painavan!), ryhdyin tekemään haastatteluja ja keräämään paikallisväriä tehosteiksi. Olin kyllä jo kirjoitellut paljon, mutten koskaan tehnyt radio-ohjelmaa. Marssin kuitenkin rohkeasti Fabianinkadun vanhaan radiotaloon ja pyysin päästä toimituspäällikkö Paavo Helistön puheille. Oli mukava tutustua tuttuun radioääneen. Ilmeisesti esitin asiani vakuuttavasti, koska Paavo varasi oitis minulle studioajan. Ilman mitään ohjeita taimasin materiaalini ja tein käsikirjoituksen.

Ohjelmahan siitä tuli. Ja sitä ajettiin ulos muutamankin kerran, vieläpä silloin, kun olimme esittämässä Punaista Viivaa Lontoon Sadler’s Wells -oopperassa. Myöhemmin kuunneltuna tuntui, että puhuin vähän liian nopeasti, mutta ensiopukseksi se oli ihan kelvollinen.

Eikä mennyt montakaan viikkoa, kun – ihailluista radioäänistä puheen ollen – istuinkin jo studiossa juontamassa Sävel on vapaa -puhelintoivekonserttia, itsensä Meri Louhoksen kanssa. Muistan, että lähetys ei jännittänyt, mutta Merin ensitapaamisella muutama päivä aikaisemmin jalat vähän tutisivat.

Kolmisensataa radio-ohjelmaa taitaa olla kertynyt aikojen kuluessa, YLE:n musiikkiohjelmien lisäksi muutama uutistoimitukselle ja urheiluun sekä musiikkiohjelmia Lahdessa YLE:n alueradiolle sekä sen ajan molemmille kaupallisille, Ysiysiin ja Rytmiradioon. Ruotsin Radioonkin tein Tukholman-vuosina muutaman programmin suomalaisesta musiikista ja yhden Norjan NRK:lle; olinpa mukana yhtä BBC:nkin ohjelmaa tekemässä.

Turussa ei ole kukaan radiohommiin pyytänyt, mutta mukavahan se on matkustaa studioon Helsinkiinkin. Saan itse valita soittamani musiikin, joten luvassa on totutusta poikkeavaa omasta, pitkästä levyhyllystä – vähän niin kuin ne jokaviikkoiset erikoiset Turun Filharmonian vuosilta!

Tervetuloa aalloille!

Rondo FM kuuluu 22.3. alkaen näillä taajuuksilla:

Turku 106,8 MHz; Helsinki 92,9; Hämeenlinna 88,1; Jyväskylä 96,2; Kuopio 94,8; Lahti 107,4, Oulu 99,6; Porvoo 90,8; Raasepori 104,3; Savonlinna 100,0; Tampere 92,2.