Näyttää siltä, että Myllysillan notkoa ei koetetakaan oikaista vaan tilalle rakennetaan uusi ylikulku. Voi, miten kovasti toivoisin, että osa rahoituksesta hankittaisiin luopumalla Kauppiaskadun jatkeeksi yli Aurajoen suunnitellusta kevyen liikenteen väylästä.

Syy toivooni on puhtaan esteettinen ja kotiseudullinen. Kun joskus (nykyään liian harvoin) tulee kömmittyä kapakkaryöminnän loppuvaiheessa ulos Pankista ja huojuttua kohti Apteekkia, on tapana pysähtyä hetkeksi nojaamaan Aurasillan kaiteeseen, selkä kohti merta, kasvot kohti kirkkoa. Siinä Äiti Aura kaartuu ikimuistoisesti lehmusrivien välissä. Mieleen tulee ystävämme Jarkko Laineen lausahdus siitä, miten turkulainen tuntee Aurajokivarressa “jatkuvuuden humahduksen”. Anteeksi pateettisuus, mutta sanonpa vain: tuollaisena hetkenä tuntee juuri tänne kuuluvansa, juuri tätä kaupunkia rakastavansa.

En millään voi ymmärtää, miten keskelle tuota näkymää voitaisiin rakentaa kulkuväylä, joka ei jokirannat yhdistäessään samalla viiltäisi rikki turkulaista sielunmaisemaa.

Suurtorin päästä kirjastolle silta sopisi maisemaa rikkomatta ja yhdistäisi kauniisti kulttuurikohteetkin, mutta se juna taisi jo mennä.
Siksi toivonkin, että Myllysilta nyt nielee rakennusrahat ja siis pelasti lerpahtamalla maisemamme.

Petu Lahesmaa palautti oivallisesti  mieleen Turun kunnallispolitiikan siltapuolueet ja ankaran keskustelun ja väännön aikanaan. Myllysilta voitti ja myllysiltapuolue voitti. Englantilainen sanoisi näpsäkästi, että “cross-party coalitions”, suomeksi kömpelömmin puoluerajat ylittävät yhteenliittymät, syntyivät turkulaisittain harvinaisella tavalla.

Mitä siltapololle nyt tapahtuu?   Sortuuko se, annetaanko sen sortua vai miä tehdään? Asia on turkulaisen poliittisen kulttuurin kannalta äärest mielenkiintoinen. Nousevatko siltapuolueet tuhkasta?

Turkulaisen poliittisen kulttuurin piirissä vuosikymmeniä asuneena (ei vielä kumminkaan 50 vuotta, latojan huom.) voi olla jokseenkin varma, että siltapuolueet nousevat kuin haamut muistojen yöstä. Myllysillan romahtamista ei ole ymmärtääkseni kirjattu Turun hallitusohjelmaan, joten kenttä on auki.  Hetimmiten syntyy rintamalinjoja kysymyksen “mitä ny tehrä?” ympärille. Lopputulos arvatenkin on, että ei mitään kovinkaan äkkiä.

Minkälaisen kannan kaupungin johtava tiedotusväline ottaa? Mutta onko sillä merkitystä? Tilanne on nyt tiedotuksellisesti kokonaan toisenlainen, kuin 1970-luvulla. Nyt on avaruus täynnä blogeja ja facebookeja. Keskustelufoorumeita on valtava määrä. Nyt mitataan ensimmäisen kerran turkulaisen sosiaalisen median (mitähän sekin oikein tarkoittaa?) voima ja merkitys.

Tämän median merkityksestä kertoo, että milloinkaan aikaisemmin muistini mukaan ei Valimossa ole viikonlopun aikana ollut niin paljon kävijöitä kuin nyt. Kannuvalimo tuntee vastuunsa ja osallistuu keskusteluun jatkossakin.

Mutta voihan käydä niinkin, että syntyy  Myllysilta -liike, joka ylittää puoluerajat ja pakottaa politiikan päättäjät hakemaan sitä yhteistä hyvää.  Jospa katastrofi saakin aikaan Turku-hengen ja ratkaisua haetaan yhdessä ja yhteistyöllä. Katastrofi ja häpeä voivatkin avata Turussa uuden poliittisen kulttuurin kansalaiskeskustelun paineen alla. Näin joskus käy.

Kuten Islannissa viikonloppuna: kaikki yhdessä rintamassa brittien ja hollantilaisten, noiden historiallisten imperialistien, vaatimuksia vastaan. Siltarintama voi olla myös turkulainen Tea Party, joka pakottaa olemassaolollaan puolueet arvioimaan toimintaansa.