Osallistuin eilen Centre for European Studies – ajatuspajan Itämeri-seminaariin täällä Brysselissä. Tilaisuudessa esiteltiin samalla Eskon ansiokas julkaisu Itämeren strategian haasteista.

Keskusteltaessa Venäjästä komission edustajalta pääsi (freudilainen?) lipsahdus. Virkamies puhui presidentti Putinista, jolloin paikalla ollut Venäjän lähetystön edustaja hymyillen korjasi: pääministeri, pääministeri…

Tämä tapaus tuli illalla mieleeni, kun sain ilahduttavan tiedon: kokoomusryhmä esittää yksimielisesti Randellin Aleksia uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana Aleksi on protokollassa kaupunginjohtajan yläpuolella. Kaupunginjohtaja kuitenkin on todellinen vallankäyttäjä. Aleksi siis tekee putinit! Kaupunginjohtajan ylivertainen asema perustuu tietysti koko virkakoneiston mukaan tuomaan valmistelu- ja toimeenpanovaltaan. Silti henkilöllä on merkitystä. Vahva ja luottamusta nauttiva henkilö vaikuttaa asioihin postista riippumatta. Ihan kuin Putin.

Miten sitten pormestarimalli? Mallin on pakko olla järjetön, sillä se on käytössä Tampereella. Muutoin mallista on sanottu, että se ei sovi Suomen oloihin. Miksi ei? Johtuuko se sääoloista ja pitkistä etäisyyksistä?

Varsinkin kuntajohtajat itse kertovat, että kaupungin johtamisessa tarvitaan niin syvällistä osaamista ja kunnallishallinnon tuntemusta, etteivät kaiken maailman pilipalipormestarit moiseen pysty. Mielenkiintoinen näkemys. Sehän tarkoittaa, että esim. siirtyessään kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta Helsingin kaupunginjohtajaksi Jussi Pajunen sai yhdessä yössä helluntain tapahtumiin verrattavan lahjan valtuustolta. Tapahtui ihmeellinen transformaatio, jossa ailahtelevaisesta luottamusmiehestä kuoriutui huippuosaava ammattilaiskaupunginjohtaja. Jos ja kun Aleksi valitaan valtuustossa syksyn alussa virkaan, haluan olla todistamassa tätä uudestisyntymisen ihmettä!

En ole toistaiseksi kuullut ainuttakaan relevanttia perustetta sille, miksi pormestarimalli ei sopisi Suomeen. Täällä päin Eurooppaa on itsestäänselvyys, että kaupunkeja ja kuntia johtaa kansanvaltaisesti valittu poliittinen henkilö. Niin tai näin, pormestarimallista kiistelemiseen ei tietenkään pitäisi uhrata liikaa energiaa. Kuntien ja erityisesti Turun kaupungin haasteet varsinkin palvelujen kehittämisen osalta ovat sitä luokkaa, että keskustelujen painopisteen tulee olla ihan muualla.

Joka tapauksessa, onnea ja menestystä Aleksi I:lle ja onnittelut Turulle!

Työlki ellää joo joo ja niin edelleen. Mutta ei nyt viisuista. Käsiini sattui esite, jossa erityisesti nuoria kannustetaan täällä Brysselissä perustamaan kauppa www.opensoon.be .  Siis ihan oikea, liikehuoneistossa toimiva myymälä. Projekti tähtää kauppojen perustamiseen ydinkeskustan luoteispuolelle, joka hienosti sanottuna on kaupunkisosiologisesti haastavaa aluetta.

Kaupan perustamiskustannuksiin, remonttiin ja sisustukseen luvataan jopa puolet avustusta. Ehdokkaan on esitettävä uskottava liikeidea. Valintalautakunnan kanssa haetaan liikepaikka ja sovitaan kustannuksista, jos idea vaikuttaa toimivalta.

Toimisiko Turussa? Ehkä jo toimiikin. Yrittäjyyttä tukevia palveluita on tarjolla runsaasti. On Turun seudun kehittämiskeskuksen yrityspalvelut, on yrityspalvelukeskus Potkuri, on yrittäjien omat palvelut ja paljon muuta.

Yrittäjäksi kannustamiseen panostetaan Suomessa paljon ja ihan aiheellisesti. IT-alan tai muun huipputeknologian yrittäjiksi eivät kuitenkaan kaikki voi ryhtyä. Palveluiden puolella kysyntää luulisi riittävän loppumattomiin, varsinkin hoivapuolella. Mutta entäs kauppa, ihan sellainen puoti eli myymälä?

Keskikaupungin elävöittämiseen ei riitä toriparkki. Tarvitaan kauppoja. Vapaavuoren ristiretki kaupan megayksikköjä vastaan on tervetullut. Silti tarvitaan oikeita kauppojen perustajia ja ylläpitäjiä. Vai onko liian myöhäistä? Siirtyykö kauppa niin voimakkaasti nettiin, että pienen erikoismyymälän perustaminen on järjetöntä? Ainakin EU:n komissio on luvannut tehdä kaikknsa, jotta sähköinen kauppa kannattaisi ja kasvaisi. Vaimoni sisar pyörittää muun työnsä ohella vaatteisiin erikoistunutta nettikauppaa, vaimon vanhemmat perustivat pari vuotta sitten antiikkimyymälän tyhjään liikehuoneistoon.

Muuttuvatko kaikki keskikaupungin tyhjenevät liikehuoneistot kaljakuppiloiksi ja kirpputoreiksi siten, että lopulta ne kunnostetaan toimisto- ja asuintiloiksi?  Onko vielä mahdollista kääntää kehityksen suuntaa? 60-luvun Turku –kuvakirjassa Humalistonkatu esitellään kaupungin yhtenä vilkkaimmista kauppakaduista!

90 vuotta sitten isovanhempani pohtivat, miten rahoittaa elämänsä, kun mies aloitti farmasian opintonsa. Päättivät perustaa kemikalioliikkeen. Rea-kemikalioon palkattiin kaksi kauppa-apulaista ja niin akuutein toimeentuloa koskenut huoli oli hoidettu. Ei toimisi enää, mutta vieläkö putiikin perustaminen Turussa kannattaisi? Voisiko tätä brysseliläistä kampanjaideaa kokeilla Turussa?

Sain Rondo FM:n radiohommat vesitornissa purkkiin eilen illalla siinä varttia yli kuuden maissa ja lähdin hiljalleen kävelemään mäeltä alas. Puoli seitsemän bussiin ei enää ehtinyt, joten löntystelin Pasilan asemalle seitsemän junalle.

Yllätyin, kun pressilippu maksoikin paljon enemmän kuin tavallisesti. “No mutta tämä on pendolino”, sain ystävällisen vastauksen. Lisämaksu mistä?

Laiturin vaununsijaintiopasteissa ei ollut minun nelosvaunuani ollenkaan, vaan numerot 7 – 10. Yritin päätellä loogisesti, mihin näkymätön vaununi tulisi. En onnistunut, odottelin aivan väärässä päässä ja jouduin ottamaan satasen sileät laiturilla.

Sitten jossakin keskellä suomalaista aarniometsää matka tyssäsi. Se nyt ei ilmeisesti VR:llä ollut mitään uutta – aamulla Helsinkiin matkatessa oltiin ne tavalliset 20 minuuttia myöhässä. Aika nopeasti kuitenkin junan kuljettaja kuulutti, että oliko se nyt ajonhallintakeskuksessa Helsingissä se suurempi vika, emmekä saa ajaa eteenpäin. “Korjaajaa odotetaan puolen tunnin kuluttua, joten emme tiedä, koska matka jatkuu”. Kävin kertomassa uutisen kolmelle japanilaismatkaajalle, jotka olivat kaikki heti alkumatkasta levittäneet läppärinsä pöydälle ja matkalla Saloon. Pian tuli paikalle myös ystävällinen konduktööri, joka kertoi saman asian sujuvalla englannilla.

Lisätietoa siitä että lisätietoa ei ole kuulutti kuljettaja säännöllisesti. Lohtua antoi, että junat seisovat koko Etelä-Suomessa. Olimme kuulemma kilometrin päässä Siuntiosta. Ehkä tunnin kuluttua matelimme Siuntion asemalle ja konduktööri tuli “varmuuden vuoksi” keräämään tiedot määränpäistä mahdollista bussikuljetusta varten.

Ja kun sitten vihdoin päästiin puolentoista tunnin odottelun jälkeen taas matkaan, kuljettaja ilmoitti heti, kuinka paljon olemme jäljessä aikataulusta. Saman tien tulivat tiedot siitä, mistä rahallista korvausta voi hakea, kun kerran olimme yli tunnin myöhässä. Pahoittelut ja anteeksipyynnöt hän sanoi joka kerran, kun hän meitä informoi.

Ei oikeastaan tuntunut edes kovin pahalta, kun astuin Kupittaan kamaralle. Vika on vika eikä siihen meidän junastamme voitu vaikuttaa. Paljon on VR:ää ja Ratahallintokeskusta haukuttu, aiheestakin. Mutta pääasia matkustajalle on, että tiedetään, mitä on tapahtunut.

Nyt VR eli kuljettaja ja konduktööri hoitivat homman mallikelpoisesti. Kiitos.

Naantalin tulipalon kuolonuhrit eivät päässeet talosta ulos, koska kolmikerros-lämpöikkunaa ei paniikkitilanteessa saatu tarpeeksi nopeasti rikotuksi. Palon tutkijat suosittelevat tuhansien samanlaisten ikkunoiden omistajia varautumaan hätätilanteeseen moukarein ja lyömään lasin rikki reunasta, ei keskeltä.

Autoradiossa kuulen lääkärin kertovan, miten sylilasten korvatulehdus on paras ehkäistä: vauvan ei pitäisi imeä maitoa äidin rinnasta tai tuttipullosta selällään, vaan pystyasennossa.

Hesarin kakkossivulla VTT:n tutkija kertoo, että Suomesta kyllä löytyy osaamista junien ja vaihteiden lämmittämiseen lumelta ja pakkaselta.

Jostain nettilehden pikkuartikkelista luen, että hammastahnan vaahtoa ei saa huuhdella suusta vedellä, jotta fluori suojaisi hampaita.

Eilen vietin vähiä hiuksiani nostattavan illan ruotsalaisen Svenska Dagbladetin journalistin ja menestyskirjailijan Mats-Eric Nilssonin kertoessa ruokateollisuuden elintarvikkeista, joiden monin tavoin vaarallisista lisä- ja korvikeaineista eivät aina edes ruoan tuottajat tiedä, myyjistä ja kuluttajista puhumattakaan.

Kuinka paljon arkipäivää helpottavia, elämäämme pidentäviä tai jopa kuolemaamme ehkäiseviä asioita pantataan, salataan, kielletään tai ei ymmärretä kertoa, jos kukaan ei huomaa tai osaa kysyä? Tarvitaanko vain harvoille itsestään selvien asioiden julki saattamiseen viiden nuoren kuolema tai journalisti, joka aurinkorannalla sattumalta tihruaa suosikkijäätelönsä E-numeroviritteisen tuoteselosteen? Mekö muka elämme informaatioyhteiskunnassa?

Kenen on vastuu? Kuka kertoisi meille?

Kertokaa, te Kannustelijat, lisää! Tiedättekö, mitä muut eivät tiedä? Tiedättekö, mitä haluaisitte tietää?

*****

Päivän uskomattomin uutinen: Mauri Antero Numminen täyttää ylihuomenna 70 vuotta!

Klassisen musiikin uraputkeni iloisimpia sivupolkuja on ollut tutustuminen tuohon mainioon taiteilijaan, joka sitä paitsi on mahdottoman mukava ja viisas ihminen. Apropos klassinen musiikki: M.A. kertoo Hesarin haastattelussa astelevansa nykyään mieluummin säveltäjänä tuolla omalla sivupolullaan: ”Hämmentävää tämä on minustakin, mutta nykyään oikeaa vastakulttuuria voi olla vain syvään yleissivistykseen perustuva korkeakulttuuri, jota ei tehdä minkään miellyttämiseksi. Ja sellaisesta on kova pula, sillä viihdyttäminen on ottanut vallan aivan kaikissa taiteissa.”

Dägä, Dägä, M.A.! Onnea!

P.S. Olisin laittanut juttuun Hesarin Ihmiset-osan haastattelusta nettilinkin, mutta en löytänyt – onko jollekulle sattunut silmään?

Pääomatulot pienenivät vuonna 2008 lähes neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Sen sijaan ansiotulot kasvoivat edellisvuodesta 6,2 prosenttia, kertoo Tilastokeskus tänään. Huono uutinen, sillä tätä tuskin seuraa ansiotulojen kasvun jatkuminen.

Eteläeurooppalainen puolituttuni sai taannoin naurukohtauksen, kun kerroin maksavani verot Belgiaan. Sain kuulla monimutkaisen kuvion, jolla työ- ja asuinpaikkaa sekä rahoja siirtämällä välttyy belgialaisen hyvinvointivaltion rahoittamiselta.

Tein pitkästä aikaa tuloverovertailua Suomen ja Belgian välillä. Synkäksi meni Belgiassa asuvan mieli. Suomihan on palkansaajan veroparatiisi! 

Kuntaliiton toimitusjohtaja näyttää tänään vaativan kunnallisten palveluiden karsimista, ennen kuin on pakko edessä. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon voisi olla sellainen. Rahat eivät riitä, kun suuret ikäluokat siirtyvät rytinällä palveluiden käyttäjiksi.

Ei niinkään Kuntaliiton, mutta joidenkin muiden taholta kuulee puhetta paisuneesta palvelutarjonnasta, turhasta hallinnosta ja toimintojen päällekkäisyyksistä. Onkin paljon petrattavaa siinä, kuka palveluita tuottaa, millä laadulla, tehokkuudella ja hinnalla. Sen sijaan on liioiteltua väittää, että suomalaiset nauttisivat jotenkin poikkeuksellisen laajasta julkisen sektorin palvelutarjonnasta (yksityisiä palveluitahan Suomessa ei tunnetakaan). Määrä ja laatu ovat pikemminkin kohtuullista eurooppalaista tasoa. Turha byrokratiakin on suhteellinen käsite.

Suomi ei siis ole pohjoismaisen mallin (mitä sekin muka tarkoittaa!) mukainen hyvinvointivaltio, jossa maksetaan korkeita veroja. Suomi on määrällisesti keskinkertaisten palveluiden maa, jossa keskituloisen ja vähän paremminkin tienaavan palkansaajan verotus on kohtuullinen.

Toinen asia on sitten palveluiden tuottaminen. Siitä enemmän työpaikkablogissani http://www.tat-ryhma.fi/Blogi/Ihan-oikea-omalaeaekaeri-75

Kun luin viime viikon perjantain Hesarista nimimerkillä ”Asiakkaiden ja paremman laadun puolesta” laaditun mielipidekirjoituksen ”Tuoretiskillä myydään surutta vanhaa kalaa”, tajusin oitis, että tästä nousee vielä haloo. Kun lehti vielä poikkeuksellisesti – ja ymmärrettävästi – julkaisi jutun nimimerkillä, olin varma, että taustakin on varmistettu.

Reaktioita asiaan ei tarvinnut kauan odottaa. Jo seuraavana päivänä asiasta sai lukea lisää niin päivälehdistä kuin myös netistä.

Myös keskustelu alkoi vyöryä. Ilta-Sanomien keskustelupalstalla on aiheesta tätä kirjoitettaessa lähes viisi sataa kommenttia. Yksi synkkä asia yhdistää niitä: samanlaista tapahtuu kaikkialla. On tapahtunut aina ja tapahtuu vieläkin.

Huominen Turun Sanomat tulee nettisivujensa mukaan kertomaan kaksi tarinaa Turun seudulta.

”Nonnih, tätähän minä aina olen sanonut, vanhaa kalaa!” Näin voisin tuulettaa, sillä on ollut huolissani kalan myynnistä aina ja saanut tarkasta syynistä huolimatta vanhaa kalaa ja vanhaa lihaa ostoskärryyni. Eivätkä ne ole vanhentuneet omassa kylmäketjussani.

Mutta en tuuleta, vaan olen murheellinen. Murheellinen, että tällaista tapahtuu. Ja murheellinen siitä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vaikka Evira alkaisi painattaa minkämoisia laatutarroja kauppojen oviin, palvelutiskitoiminta kaupassa kuolee lopullisesti. Nyt on hyvä syy lopettaa kallis palvelu. Asiakkaitten luottamus on tapettu ’muiden vastuuttomalla toiminnalla’.

Se olisi todellinen sääli ja takapakki kehityskululle, jota aika ajoin on ollut nähtävillä. Suomessa nimittäin on edelleen hyviä palvelutiskejä, tuoretiskejä, joilla itsekin asioin mielelläni.

Olisiko sama lääke hyvä kuin vaalirahasotkujen selvityksessä: nimet esille?

Hans Välimäki kolumnoi tänään vauhdikkaasti Kauppalehden kolmossivulla, jossa hänen kesätauolla ollut palstansa taas alkoi pyöriä. Aiheena on ravintolaruoan arvonlisävero ja sen alennuksen pihtaaminen.

Kirjoituksessa kyytiä saa keskusta, joka Välimäen mukaan on kaiken syntipukki. Eikä hän väärässä olekaan. Tuntuu, että Vanhanen ja Korhonen joukkoineen ovat ottaneet ravintolat suorastaan kiusaamisen kohteeksi. Vai mitä muita johtopäätöksiä Sirkka-Liisa Anttilan ”ruoan alv nollaan”-kampanjoinnista voi tehdä?

Rikkaat syövät ravintolassa on kepun ajatus. Siinä ajatuksen lennossa unohtuu ravintolan rooli suomalaisessa ruokaketjussa.

Hans Välimäki provosoi ravintoloita lakkoon. Viikoksi kiinni koko elinkeino. Katsotaan sitten miten suu pannaan?

Tragikoominen koko asia. Vuosikausia koko asia vyörytettiin EU:n päälle. Eivät anna lupaa, selittivät päättäjät. Nyt kun lupa on, ei puuhaan tartuta.

Saas nähdä millä argumenteilla Vanhanen tulee torpedoimaan Kataisen tänään tekemän ehdotuksen yhteisestä 14 prosentin verokannasta sekä ravintoloissa, että päivittäistavarakaupassa. Semmoinen ratkaisu kun olisi paitsi kansantaloudellisesti perusteltu, myös reilu.

Jos esitys kaatuu, lakkoon vaan!

Lisäys: sieltähän se tuli, kepun tyrmäys Anttilan ja Kallin suulla…

Olen koko aikuisen ikäni mielelläni käynyt päivittäistavarakaupassa. Tehnyt ruokaostokset joka päivä, sillä syön leipäni mieluimmin tuoreena. K-kaupat ovat myös viehättäneet muita kaupparyhmiä enemmän. Kauan sitten valinta perustui vaan intuitioon, nykyisin enemmän havainnointiin ja fiiliksen mittailuun.

Sen verran seikkailen myös S-kaupoissa, että tiedän mikä siellä on meininki. Ja joka kerta kun tulen sieltä ulos, päätän etten taas mene. Kunnes joku asia pitää taas käydä tarkistamassa. Tiedä vaikka että löytäisi Plup-vesipullon. Ei löydä.

Nautin suunnattomasti viime viikon Markkinoinnin ja mainonnan jutusta ”Järki vai tunteet”. Siinä analysoitiin erittäin yksinkertaisesti ja selkeästi kaupparyhmien välisiä eroja. Kaupparyhmien vetovastuisia oli haastateltu ja johtopäätöksenä oli mm. erimielisyys siitä, hakeeko asiakas elämyksiä ruokakaupasta. Jo tuo on selittäjä sille, miksi ne näyttävät niin erilaisilta.

S-ryhmässä kun ei elämyksiin uskota, ei niitä myöskään tarjota. Prismat ja S-marketit ovat samalla logiikalla kaikenlaisen gastronomisen kehityksen jarruja.

Myös jutun kuvitus, tekijänä Tuomas Ikonen, oli huikea. Siinä koko tarina aukenee yhdellä vilkaisulla. Ja jokainen voi valita omansa.

Tänään illalla olimme Ikeassa ostamassa kaikenlaista pikkupojallemme, herra K:lle. Samalla poikkesimme kaupan ravintolaan ja päätettiin syödä maailman yksi kuuluisimmista ruoka-annoksista, Ikean lihapullat, kastike ja puolukkahillo. Sekä tietenkin perunat.

Perhetarjous kolmelle: 10 euroa, sisältäen ruokajuomat ja juniorille jälkkäriksi jätski. Huikea juttu. Ruoka varsin hyvää ja konsepti toimi. Ei siis ihme, että kuuluisa.

Hyvää uutta vuotta lukijoille! Joulukiireet ovat vaivanneet Kannuvalimon väkeä siinä määrin, ettei uutta juttua ole ollut esillä. Minäkin käväisin pikimmiten Espanjan Aurinkorannikolla perheen kera.

Harmittelin taas maahan tultuani operaattorin tervetulotoivotusta: tiedonsiirto maksaa kännykällä edelleen 8-11 euroa megalta, joten kovin paljon ei netisstä ole liikkuminen niillä hinnoilla. Mediariippuvainen kun olen, sapetti. No, ostetaan painettuja lehtiä niin kuin tähänkin asti. Ainoa harmi niissä tosin on ollut satunnainen saatavuus vaikka ostopaikat tietäisikin ja myöhäinen saantiaika, eli vasta illan suussa.

Olen usein niillä nurkilla liikkuessani pohdiskellut, että eikö iltapäivälehdet kannattaisi painaa siellä, niinhän maailman valtalehdetkin tekevät. Lukijoitakin on, kymmeniä tuhansia ympäri vuoden siellä asustavia suomalaisia.

Ihmetys olikin melkoinen kun huomasin, että kioskissa kuin kioskissa oli päivän lehdet, Hesari ja iltapäivälehdet aamusta alkaen saatavana. Mutta minkälaisina: paksulle valkoiselle paperille n. 75% prosenttisessa koossa kantta lukuunottamatta mustavalkoisena digipainettuna! Hesari maksoi 4 euroa ja iltapäivälehdet 3,65 per kappale. Hurraa, retki oli siltä osin pelastettu!

Mutta kun uutisviikko oli vauhdikas Marimekkoineen ja HK:ineen, pitihän sitä netissäkin roikkua. Edelleen on toivelistalla, että EU tekisi operaattorien kohtuuttomalle hintaryöstölle jotain, niin kuin se on luvannut tekevänsä.

Tänään Hesarissa (joka oli tullut! – eilinenkin oli saapunut samalla kolahduksella) on mestarillinen selitys lumenluonnin tökkimisestä Helsingissä. Helsingin rakennusviraston vastaava työnjohtaja Seppo Ilvonen filosofoi, että: “Työ olisi mennyt hukkaan, jos auraus olisi aloitettu keskellä sakeinta lumipyryä”.

Helpotusta elämään! Saa siteerata millä tahansa työpaikalla, eeeikun mietitään vielä… Obaman ei kannata yrittääkään ratkaista talouskriisiä, koska ongelmia sataa kuitenkin koko ajan lisää. Pukkinenkin voi tehdä ilvoset kirveen/juustohöylän kanssa, kun kannattaa mieluummin odottaa sitä pahinta. Eikä päätetä toriparkista, koska autoliikenne voi parhaassa tapauksessa vaikka loppua Turun keskustasta kokonaan.