Hyvää Uutta Vuotta. Bloggailussa on ollut taukoa, kun aikaa on kulunut myrskytuhojen korjailussa. On itse asiassa tuntunut ihan mukavaltakin kiskoa Stihl käyntiin ja pilkkoa tuulenkaatamia ikikuusia pölleiksi. Kymmenen kilometrin päässä kauppatorilta oltiin pari päivää ilman sähköä. Se riitti muistuttamaan, että suurin osa päivittäisistä askareista on sähkön varassa. Käsi kävi turhaan katkaisijoilla tosi usein. Tapaninpäivän ilta kynttilää poltellen ja patteriradiota kuunnellen oli pitkä. Kännykästä katosi kenttä, sitten hyytyi akku.
Kun viime vuoden päätteeksi saatiin aikaan päätös yhteisestä yle-verosta, päätöstä perusteltiin julkisen palvelun autuudella. Patteriradiosta ei sitä palvelua kuulunut. Alueen toimitus oli ansaitulla joululomalla. Ajattelin, että maksaisin yle -veroa paljon auliimmin, jos olisi olemassa hälyjärjestelmä: tarpeeksi merkittävän paikallisen tapahtuman vuoksi vetäisi päivystysvuorossa oleva pikku porukka (juontaja ja pari repparia) takin niskaan, alkaisi nostaa tuplatuntipalkkaa ja välittää tietoa siitä, mistä saa vettä, koska linjankorjaaja saapuu, miksi hätäkeskus ei vastaa…

Kiinnostus kuntavaaleja kohtaan on kansan keskuudessa paria edelliskertaa korkeammalla.

TNS Gallupin yhdessä neljän suurimman puolueen kanssa tekemän Puoluebarometri 2011:n mukaan peräti 60 prosenttia äänestysikäisistä sanoo käyttävänsä varmasti ääntään ensi vuoden lokakuun vaaleissa. Tämä ennustanee samaa, kuin eduskuntavaalien alla lisääntynyt kiinnostus: perussuomalaisten kannattajat aikovat käydä äänestämässä.

Luin lentokentällä Kuntalehdestä (siellä sitä jaetaan ilmaiseksi, että edes joku lukisi) perussuomalaisen kansanedustajan Lea Mäkipään näkemyksiä puoleensa kuntapolitiikasta. Mäkipää entisenä SMP:läisenä on ollut yli 30 vuotta valtuutettuna Kihniöllä. Yhtenä harvoista täyspäisistä (?) PS:n kansanedustajista hänen näkemyksensä olivat ihan vakavasti otettavia. Aivan eri asia on sitten, miten puolue ja Soini ikinä kykenevät kaitsemaan laumojaan eri kunnissa, kun ei se onnistu eduskunnassakaan.

Mäkipään perussuomalainen kuntapolitiikkaa lähtee ajatuksesta, jonka mukaan valta on siirtynyt valtuutetuilta ylikunnallisille kuntayhtymille, elitistisille kovapalkkaisille virkamiehille ja pienten piirien kabinetteihin. Pienet ja elinvoimaiset kunnat pyritään kuristamaan hengiltä ja pakkoliittämään suurkunniksi. Syrjäalueiden palvelut lopetetaan.

Kyllä noiden uhkakuvien viljelemisellä ääniä saa. Kysymys kuuluukin, kumpi on kuntaliitossanomassaan uskottavampi, Keskusta vai perussuomalaiset. Päätösvallan palauttaminen kaikissa asioissa valtuutetuille on mahdotonta nykymaailmassa. Valtuutettujen touhutessa pienten nippeliasioiden kimpussa, jäisi suurten linjaratkaisujen tekeminen entistä varmemmin virkamiehille. Pieniä päätösasioita on tietysti helpompi hahmottaa.

Perussuomalaisilla on edessään tuskainen kunnallispoliittinen korpitaival joka tapauksessa. Valtakunnallisilla tai EU-poliittisilla teemoilla, rotu- ja homovitseillä ei paljon ole käyttöä Oripään kunnanhallituksen tai Taivalkosken koululautakunnan kokouksissa. On oikeasti oltava jotakin mieltä hyvin kirjavasta joukosta asioita ja saatava muidenkin ryhmien luottamusta osakseen. Hömppä- ja vakavampikaan media ei ole avittamassa perussuomalaisia kunnallispoliitikkoja siten, kuin se on auttanut Soinin poppoota täysin ehdoitta tähän saakka valtakunnallisella tasolla. Neljän vuoden takaiseen verrattuna perussuomalaiset saavat joka tapauksessa vaalivoiton. He eivät vain tee sillä mitään.

En ole koskaan kunnolla osannut käyttää muita tietokoneita kuin Apple/Macintosh -pönttöjä. Ensimmäinen läheinen suhde syntyi Radio Sataan ostettuun kottaraispönttömalliin, jolla sai paitsi väännettyä tekstiä ja tehtyä kuulijalukuja kuvaavia pylväsdiagrammeja, myös pelattua tosi pahasti koukuttavaa Crystal Quest -peliä. Olin Microsoftille raivoissani, kun asiakirjat piti tallentaa jollain kummallisella äxyxc.doc-tietopuulla, jonka jälkeen kirjoittamaani tekstiä ei löytynyt. Kun Applella kirjoitti kirjeen äidille, sen nimeksi annettiin “Kirje äidille” ja se vedettiin hiirellä laatikkoon, jonka nimi oli “Kirjeet”. Sen ymmärsi humanististen tieteiden kandidaattikin. Työpöydälläni on nyt kai jo ties kuinka mones Apple -kotikone, tätä naputan iBookilla ja yöpöydällä odottelee illan surffailuja  iPad, joka lopulta on se vehje, jolla viitsii tallentaa,  katsella ja kavereillekin näyttää itse otettuja valokuvia. Sen myötä diaprojektori ja filmikamera menivät lopulta museoon.

Visa Nurmen kanssa vaihdettiin ajatuksia tällä palstalla vuosi ennen kuin iPhone tuli markkinoille. Olimme molemmat vakuuttuneita siitä, että tulossa on lopultakin käsipuhelin, joka on hyvän näköinen, hauska ja helppo käyttää ja ominaisuuksiltaan ylivoimainen. Olimme siis Apple-uskovaisia.

Usko osui oikeaan, iPhone on juuri sitä, mitä uumoilimme. No, yksi pieni puute kapulassa on. Sen kanssa ei oikein voi soittaa. No, tietysti voi ja soitan, mutta puhelimena vehje on  raivostuttavan epävakaa. Katkeilee, pätkii, temppuilee. Voihan olla, että haukun väärää puuta: ehkä se on Sonera, joka ei saa kenttäänsä kantamaan (vaikka masto näkyy ikkunasta). Niin uskoo Apple-uskovainen.

Yrityksiin sitoutuminen on mielestäni tyhmää varsinkin silloin, kun kyseessä ei ole oma yritys. Siitä huolimatta suhteesta Apleen on tullut henkilökohtainen. Ja siksi uutinen Steve Jobsin kuolemasta teki murheelliseksi melkein kuin kyseessä olisi ollut oikeasti tuttu ihminen.  Samanlaisia tuntoja näköjään sinkoilee verkkokeskusteluissa muuallakin.

Pitikö siellä Säätytalolla alkaa asiasta vääntää? Olisi pitänyt ymmärtää rakennuksen painolasti. Tulivatko Ryti, Tanner ja Linkomies ulos Säätytalosta hyvillä fiiliksillä? Että kivasti meni, mitä nyt syytökset sinkoilivat.

Uutisten mukaan poikasiaan suojelevat varikset ovat kiihdyttäneet hyökkäyksiään Säätytalolla. Lehtimiehet ahdistelevat sisään ja ulos meneviä neuvottelijoita. Helle kuumentaa Säätytaloa ja mieli kaipaa ulos vapauteen. Sisällä tarjotaan kuulemma vain terveellisiä hedelmiä. Verensokeri laskee. Ei ihme että ajoi karille!

Suomi on täynnä oivallisia kokoustiloja, ainakin jos on mainosmiesten ja nettisijen kuvauksia uskominen. Miksi Katainen ei vienyt neuvotteluja kotikonnuilleen Siilinjärvelle, kylpylä Kunnonpaikkaan: Uutta Suomessa! “Stress Free Area” -konseptin mukaan suunniteltu Hoitokylpylä Harmonia, joka tarjoaa stressittömissä tiloissa ihania hemmotteluhoitoja intialaisesta päähieronnasta Kuuden aistin kylpyyn. Savusaunakin maantaisin vain 5 euroa henkilöltä.

Kolilla on hyvä pitää kokouksia. Erikokoisia kokoustiloja löytyy joka lähtöön ja palaverien vastapainoksi voi nauttia kuvankauniista kansallismaisemasta. Onko siinä enää puolueen oma etu mielessä, kun Kolin maisemia ihailee? Ei ole, on isänmaa ajatuksissa!

Kukapa lehtimies älyäisi etsiä hallitusneuvottelijoita Ellivuoresta? Ellivuori tarjoaa hyvät puitteet ideoille ja neuvotteluille rentouttavassa ilmapiirissä. Ammattitaitoinen henkilökuntamme pitää huolen kokousten, seminaarien ja luentojen sujuvuudesta. Lisäksi vieressä on Pirunvuori, jossa voidaan nauttia  nokipannukaffeet havulaavulla makkaranuotion loimussa. Metsä ei pistä pahakseen, jos joukkoon mahtuu laulumiehiäkin.

Nuotiomakkarasta menee naama messingille. Mitä tekee Säätytalolla Portugalista ja Kreikasta lennätetyt hedelmät ja saksalaiset kurkut, kysyn.

Mikkelin Xon-puisto tarjoaa Paint-Ball-elämyksiä. Annetaan värikuula-aseet hallitusneuvottelijoille Rajamäki ja Holmlund. Takaan, että neuvottelijoiden välinen yhteishenki vahvistuu. Myös benji ja trampoliini ovat tarjolla. Viereisestä Anttolanhovista löytyy laadukkaat kokous- ja majoitustilat.

Ei ihme että osapuolilla paloivat käämit Säätytalolla. Valtioneuvoston sivuilla talosta kerrotaan: Nykyajan huipputekniikka on piilotettu talon rakenteisiin.
Yritä siinä sitten esittää ensimmäistäkään powerpointtia!

Helsingin Sanomat kirjoitti laajasti Turun kulttuurivuodesta 2. tammikuuta. Muutaman arvioitsijan mielestä HS:n artikkeli oli vähintäänkin nuiva. No, kaikki on suhteellista. On HS paljon ikävämminkin osannut Turusta kirjoittaa.

Toimittaja Teemu Luukan mielestä Turun rautatieasema oli kolkko (eivätkö ne aina ole?). Opastukset asemalta Logomoon olivat puutteelliset, mutta joku ystävällinen turkulainen neuvoi tietä (turkulaisilla on vuosisataiset perinteet opastaa eksyneitä maalaisia). Cay Sevón ei suostunut herra helsinkiläistoimittajalle kertomaan, mitä kaikki maksaa eriteltynä ja yhteensä (kamreeriko sinne olisi johtajaksi pitänyt valita?). Kunnon selvyyttä toimittaja ei myöskään saanut kysymykseensä, miksi Logomo piti vuokrata rakennusyhtiö Hartelalta (yleensä rakennusliikkeet vastaavat rakennusprojekteista, mutta tiedetäänhän Turku ja rakennusliikkeet, juu juu!).

Näistä huolimatta, mielestäni HS kertoi Turun juhlavuodesta hyvin perusteellisesti ja myönteisessä sävyssä. Itseäni säväytti haastateltujen telakkamiesten ja kampaamoyrittäjän innostus asiaan. Nyt-liitteessä kerrottiin vaihtoehtokulttuurin tarjonnasta kattavammin, kuin mitä aikoihin on nähty. Ei tällä kertaa saatu skandaalinkäryistä uutisointia. Toista oli viisitoista vuotta sitten, kun kaupunkiin perustettiin Pro Cultura-säätiö edistämään suuria ympäristötaiteen hankintoja. Silloin Hesari uutisoi Turusta tarinoita, jotka perustuivat pelkkään totuuden vääristelyyn. Valheellinen uutisointi vahingoitti kaupunkia, hanketta ja monia siinä toimineita. Tällä kertaa HS ansaitsee kohtuullisen kiitoksen laajasta reportaasistaan.  

Me turkulaiset uskomme, että kulttuuripääkaupunkihankkeemme ilahduttaa helsinkiläisiä. Turkulaista huippuosaamista varmasti ymmärretään hyödyntää myös vuonna 2012 Helsingin sinänsä köykäisen design-tapahtumavuoden järjestämisessä. Helsinkihän oli Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2000. Osittain milleniuminkin vuoksi kulttuuripääkaupungiksi nimettiinkin kaikki hakeneet, eli Helsinki sai jakaa tehtävän kahdeksan muun kaupungin kanssa. Myös tästä johtuen Helsingin kulttuurivuosi lässähti jo ennen, kuin pääsi alkamaankaan. Selvää on, kulttuuripääkaupungiksi olisi nimetty pelkästään ja yksinomaan Turku, jos se olisi ollut tuolloin hakijana.  

Lauantain 8.1. Turun Sanomissa puolestaan kerrottiin, että merkittävä osa kulttuuripääkaupungin hankinnoista on mennyt ei-turkulaisille yrityksille. Turun yrittäjien uusi puheenjohtaja Pentti Salonen kertoi kuulleensa asiaan liittyneitä puheita mutta ei yhtynyt itkuvirteen. Salonen muistutti samalla aivan oikein, että kyse on pitkälti turkulaisten yrittäjien omasta aktiivisuudesta. Mutta kauheuksia on joka tapauksessa päässyt tapahtumaan. Avajaisspektaakkelin tuottaa englantilainen yritys ja sapuskoja on menty tilaamaan lahtelaiselta catering-palvelulta. Kamalaa!!

Mitä jos suunnilleen kaikki olisi päätetty tilata turkulaisilta yrittäjiltä, viis kilpailutuksesta ja hinnoista? Olisi pantu julkisella rahalla kunnolla läskiksi, vähät välittämättä julkisia hankintoja koskevista määräyksistä. Mikähän meteli siitä olisi tullut? Onhan tuokin tapa Turussa osattu. Seuraava riita olisikin koskenut sitä, miksi tietyt turkulaisyrittäjät saavat enemmän tilauksia kuin toiset. Kiitos säätiölle, että se on pitänyt tiukasti kiinni suosimattomuusperiaatteesta.

Turkulainen osaaminen pääsee varmasti tänä vuonna oikeuksiinsa, koskee se sitten paikallisia kulttuurin tekijöitä, tai pitopalveluita. Kilpailun hävinnyt ei aina ole tyytyväinen, mutta jokainen kilpailu tuo lisää osaamista seuraavaan koitokseen.

Euroopan unioni suojelee meitä kansalaisia lisäaineilta, rasvoilta, ilmansaasteilta, tärinältä, auringonvalolta, liikenneonnettomuuksilta ja sodilta. Miksi meitä ei suojella joulumusiikilta, tavaratalojen ja ostoskeskusten joulurenkutukselta? Jopa Brysselin metroasemilla se hyökkää päälle!

Ystäväni Lauri kertoo facebookissa riipaisevasti kansallisen lentoyhtiömme matkustamossa kokemistaan tuskanhetkistä. Lennon lähtö oli yli tunnin myöhässä ja kaiuttimista helisi tauotta kulkuset ja muut iki-ihanat laulelmat hissimusiikkisovituksina. Jos tarkoitus on rauhoittaa matkustajia, on vaikutus päinvastainen. Haloo komissio, puuttukaa asiaan!

Terveisiä lähtee myös tarranvalmistajille ja vähittäiskaupalle. Keskustelin viikonloppuna myyjän kanssa siitä, kuinka paljon ostostapahtumasta kuluu siihen, kun myyjä joutuu raaputtamaan kaupan itsensä tuotteeseen kiinnittämää hintatarraa. Idea ilmeisesti on, että kauniissa pakkauksessa kuuluukin olla tarrasta jäänyttä liimapintaa ja kynnen jälkiä. Ärsyttävimmillään tarrat ovat kirjojen ja kalliiden kirjekuorien pinnassa. Irrottaminen repii parhaassa tapauksessa paperin pinnan. Vaadin helposti irrotettavia hintatarroja!

Täällä on monen pinna nyt kireällä. Lentokoneiden jään sulattamiseen käytettävä aine on loppunut Zaventemin kentältä, sillä mönjää kuljettavat rekat eivät ole vaikean sään vuoksi päässeet Belgian puolelle. Uusimman tiedon mukaan tilanne on helpottumassa ja lentokoneen myyntikärryjen konjakkeja ei tarvitse alkaa käyttää ulkoisesti. Kylläpä matkustamisesta on tullut vaikeaa ja yhteiskunnasta monella tapaa haavoittuvainen.

Itse aion paistaa joulukinkun torstaina, keittiössämme Brysselissä. Vietämme joulua kotona, kiireettömästi ja nautiskellen. Aattona Merimieskirkossa on jouluhartaus ja pukkikin on luvannut tulla meillä käymään. Joulurauhan näkee netistä suorana lähetyksenä. Jos yhteys ei toimi, katsomme viime vuoden nauhoituksen – mistä se eron huomaa.

Joulun tähti loistakoon kaikille.

Terveisiä viikon pituiselta syyslomalta Karlovy Varysta, Tšekin tasavallan länsiosasta. Viimeksi kävimme siellä häämatkalla 12 vuotta sitten, nyt nelihenkisenä perheenä.

Jo aiemmin on käynyt mielessä, että mistäs jos sinne ajaisi autolla. Matka Brysselistä  vastaa hurauttamista Turusta Tornioon. Äkkiähän tuo meni.

Nyt on tietysti auvoinen olo, kun on istunut suolahuoneessa, ollut hierottavana, plutinut vihreässä liemialtaassa ja nauttinut terveyslähteiden raudanmakuisia vesiä. Oluttakin näkyi olevan saatavilla. Karlovy Varyn kolmentoista terveyslähteen vesissä on eroja. Ne kannattaa ottaa etukäteen selville, joskin yleisiä siistejä vessoja on kaupungissa runsaasti.

Visiittimme sattui yhteen Tšekin, Slovakian, Puolan ja Unkarin huippukokouksen. Saimme mekin kävellä punaisia mattoja pitkin ja kuunnella torvimusiikkia juhlan kunniaksi. Ei liene sattuma, että tšekit isännöivät kokousta juuri Karlovy Varyssa.

Kaupungilla kävellessä voisi nimittäin luulla tuleensa Venäjälle. Katumainokset ja tekstitykset ovat lähes kaikkialla venäjäksi, sitten saksaksi ja tšekiksi. Venäläiset sijoittajat ovat ostaneet kaupungin rakennus rakennukselta. Kaupat myyvät venäläisiä tuotteita. Huippuhienot hotellit ovat venäläisomistuksessa ja asiakkaat Venäjän uusrikkaita. Grand Hotel Pupp’n parkkipaikalla harmaa perheautomme näytti tšekkiläispiirretyn Myyrältä hulppeiden katumaastureiden ja urheiluautojen rinnalla. Niin, me vain pysäköimme parkkialueelle, emme asuneet tuossa hotellissa.

Toinen lukunsa olivat saksalaiset turistit, joiden touhuja seuratessa ymmärsi viimeistään, miltä suomalaisturistit näyttävät tallinnalaisten silmin. Ei koske tietenkään kaikkia saksalaisia eikä kaikkia suomalaisia. Karlovy Vary rajakaupunkina vetää suhteellisen edullisuutensa vuoksi saksalaisia bussilasteittain.

Karlovy Vary on edelleenkin yhtä kaunis, kuin satukirjasta. Täydellinen koristeellisten täytekakkutalojen kokoelma, kuten Le Corbusier aikanaan totesi. Vain yhden tšekkiläisiä käsityötuotteita myyvän liikkeen tunnistimme 12 vuoden takaa. Venäläiset ja kansainväliset liikeet olivat vallaneet liiketilat. Sääli.

Karlovy Vary aikanaan rakennettiin kylpylä- ja turistikaupungiksi. Sitä huolimatta voi hyvin ymmärtää, että tšekkejä ahdistaa. Vaikka venäläinen ja saksalainen raha antaa työtä, se myös vyöryy päälle ja lujaa. Ja rahalla saa myös vaikutusvaltaa.

Junassa Oulusta Tampereen kautta Turkuun. Kuulutus sanoi hetki sitten: Tämä on InterCity -juna Turkuun. Seuraava pysähdys Pasila. Onneksi kuulutukset on hoidettu tietokoneitse, niin vältytään inhimillisiltä virheiltä.

Olen saanut olla mukana levittämässä Turun kulttuuripääkaupungin ilosanomaa viime viikolla Rovaniemellä, tällä viikolla Oulussa. Matka raiteilla eestaas halki syysmaiseman on taas kerran opettanut, että Suomi on pitkä maa. Kellastuvia koivuja ja männynkräkejä on tosi paljon. Tuli mieleen, että kun olet pakotettu olemaan paikallasi (mitä nyt välillä unohtumaton lihapulla-annos ravintolavaunussa), alkaa mieli väistämättä hakea keskittymiskohteita. Siksi varmaan Kannuvalimossakin on niin usein puhuttu VR:n tai lentoyhtiöiden palveluista. Pienetkin asiat (niin kuin virheellinen kuulutus ja puolen tunnin myöhästyminen) alkavat helposti potuttaa, kun on aikaa kiinnittää niihin huomiota.

Teen tässä päätöstä, että kun kerran matkustaminen antaa aikaa pään käyttämiseen muuhunkin kuin normaalista arkirutiinista suoriutumiseen, yritän miettiä avartavia ja onnellistuttavia asioita. Niitä tarinan aiheita, idean poikasia, mukavan tekemisen suunnitelmia, joita aina on mielen pohjalla odottamassa, mutta joiden työstämisen aina tulee lykänneeksi parempaan aikaan. Olisko just nyt, tässä kolkkaavassa vaunussa, se parempi aika.
Voisi olla, ellei toi tyyppi tossa penkissä pari riviä edempänä mesoisi ja kiroilisi kännykkäänsä raivostuttavasti

Osallistuin eilen Centre for European Studies – ajatuspajan Itämeri-seminaariin täällä Brysselissä. Tilaisuudessa esiteltiin samalla Eskon ansiokas julkaisu Itämeren strategian haasteista.

Keskusteltaessa Venäjästä komission edustajalta pääsi (freudilainen?) lipsahdus. Virkamies puhui presidentti Putinista, jolloin paikalla ollut Venäjän lähetystön edustaja hymyillen korjasi: pääministeri, pääministeri…

Tämä tapaus tuli illalla mieleeni, kun sain ilahduttavan tiedon: kokoomusryhmä esittää yksimielisesti Randellin Aleksia uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajana Aleksi on protokollassa kaupunginjohtajan yläpuolella. Kaupunginjohtaja kuitenkin on todellinen vallankäyttäjä. Aleksi siis tekee putinit! Kaupunginjohtajan ylivertainen asema perustuu tietysti koko virkakoneiston mukaan tuomaan valmistelu- ja toimeenpanovaltaan. Silti henkilöllä on merkitystä. Vahva ja luottamusta nauttiva henkilö vaikuttaa asioihin postista riippumatta. Ihan kuin Putin.

Miten sitten pormestarimalli? Mallin on pakko olla järjetön, sillä se on käytössä Tampereella. Muutoin mallista on sanottu, että se ei sovi Suomen oloihin. Miksi ei? Johtuuko se sääoloista ja pitkistä etäisyyksistä?

Varsinkin kuntajohtajat itse kertovat, että kaupungin johtamisessa tarvitaan niin syvällistä osaamista ja kunnallishallinnon tuntemusta, etteivät kaiken maailman pilipalipormestarit moiseen pysty. Mielenkiintoinen näkemys. Sehän tarkoittaa, että esim. siirtyessään kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikalta Helsingin kaupunginjohtajaksi Jussi Pajunen sai yhdessä yössä helluntain tapahtumiin verrattavan lahjan valtuustolta. Tapahtui ihmeellinen transformaatio, jossa ailahtelevaisesta luottamusmiehestä kuoriutui huippuosaava ammattilaiskaupunginjohtaja. Jos ja kun Aleksi valitaan valtuustossa syksyn alussa virkaan, haluan olla todistamassa tätä uudestisyntymisen ihmettä!

En ole toistaiseksi kuullut ainuttakaan relevanttia perustetta sille, miksi pormestarimalli ei sopisi Suomeen. Täällä päin Eurooppaa on itsestäänselvyys, että kaupunkeja ja kuntia johtaa kansanvaltaisesti valittu poliittinen henkilö. Niin tai näin, pormestarimallista kiistelemiseen ei tietenkään pitäisi uhrata liikaa energiaa. Kuntien ja erityisesti Turun kaupungin haasteet varsinkin palvelujen kehittämisen osalta ovat sitä luokkaa, että keskustelujen painopisteen tulee olla ihan muualla.

Joka tapauksessa, onnea ja menestystä Aleksi I:lle ja onnittelut Turulle!

Työlki ellää joo joo ja niin edelleen. Mutta ei nyt viisuista. Käsiini sattui esite, jossa erityisesti nuoria kannustetaan täällä Brysselissä perustamaan kauppa www.opensoon.be .  Siis ihan oikea, liikehuoneistossa toimiva myymälä. Projekti tähtää kauppojen perustamiseen ydinkeskustan luoteispuolelle, joka hienosti sanottuna on kaupunkisosiologisesti haastavaa aluetta.

Kaupan perustamiskustannuksiin, remonttiin ja sisustukseen luvataan jopa puolet avustusta. Ehdokkaan on esitettävä uskottava liikeidea. Valintalautakunnan kanssa haetaan liikepaikka ja sovitaan kustannuksista, jos idea vaikuttaa toimivalta.

Toimisiko Turussa? Ehkä jo toimiikin. Yrittäjyyttä tukevia palveluita on tarjolla runsaasti. On Turun seudun kehittämiskeskuksen yrityspalvelut, on yrityspalvelukeskus Potkuri, on yrittäjien omat palvelut ja paljon muuta.

Yrittäjäksi kannustamiseen panostetaan Suomessa paljon ja ihan aiheellisesti. IT-alan tai muun huipputeknologian yrittäjiksi eivät kuitenkaan kaikki voi ryhtyä. Palveluiden puolella kysyntää luulisi riittävän loppumattomiin, varsinkin hoivapuolella. Mutta entäs kauppa, ihan sellainen puoti eli myymälä?

Keskikaupungin elävöittämiseen ei riitä toriparkki. Tarvitaan kauppoja. Vapaavuoren ristiretki kaupan megayksikköjä vastaan on tervetullut. Silti tarvitaan oikeita kauppojen perustajia ja ylläpitäjiä. Vai onko liian myöhäistä? Siirtyykö kauppa niin voimakkaasti nettiin, että pienen erikoismyymälän perustaminen on järjetöntä? Ainakin EU:n komissio on luvannut tehdä kaikknsa, jotta sähköinen kauppa kannattaisi ja kasvaisi. Vaimoni sisar pyörittää muun työnsä ohella vaatteisiin erikoistunutta nettikauppaa, vaimon vanhemmat perustivat pari vuotta sitten antiikkimyymälän tyhjään liikehuoneistoon.

Muuttuvatko kaikki keskikaupungin tyhjenevät liikehuoneistot kaljakuppiloiksi ja kirpputoreiksi siten, että lopulta ne kunnostetaan toimisto- ja asuintiloiksi?  Onko vielä mahdollista kääntää kehityksen suuntaa? 60-luvun Turku –kuvakirjassa Humalistonkatu esitellään kaupungin yhtenä vilkkaimmista kauppakaduista!

90 vuotta sitten isovanhempani pohtivat, miten rahoittaa elämänsä, kun mies aloitti farmasian opintonsa. Päättivät perustaa kemikalioliikkeen. Rea-kemikalioon palkattiin kaksi kauppa-apulaista ja niin akuutein toimeentuloa koskenut huoli oli hoidettu. Ei toimisi enää, mutta vieläkö putiikin perustaminen Turussa kannattaisi? Voisiko tätä brysseliläistä kampanjaideaa kokeilla Turussa?