Sisäfileetä, nakkeja, härkää, vasikkaa, munakas ja lihapullia. Sellainen oli Timo Toivosen muistelon mukaan Hämeenportin annos Vähän mutta hyvää.

Toivonen julkaisi tänä syksynä ansiokkaan kirjan Hämeenportin tarinoita. Vuonna 1963 avattu ja 2004 suljettu Hämeenportti oli legendaarinen yliopistoväen, taiteilijoiden, poliitikkojen ja vasemmistoon kallellaan olleiden kohtaamispaikka ja olohuone. E-liike Tarmolalle Hämeenportti oli ensimmäinen täysin anniskeluoikeuksin varusteltu ravintola. On suorastaan hämmästyttävää tässä nykyisessä juottolamaailmassa ajatella, että silloinen Teini oli tasan toinen joen itäpuolella sijainnut A-anniskelupaikka.

Hämeenportti ei ollut ensisijaisesti tunnettu ruuastaan, mutta ilmeisesti keittiö oli laadukas. On kiinnostavaa silmäillä kirjasta alkuperäisiä ruokalistoja, jotka ovat valikoimaltaan hämmästyttävän monipuoliset ja käännetty useille kielille – myös ranskaksi! 1960-luvulla ravintolassa käyminen oli harvinaista – siihen ei ollut ihmisillä varaa – ja monesti myös paheksuttavaa.

Hämeenportissa keskusteltiin, väiteltiin, rakastuttiin, pariuduttiin, erottiin, juovuttiin ja paranneltiin oloa. Itse kuulun ikäluokkaan, joka katseli Hämeeporttia lähinnä ulkoapäin räkä poskella talvihaalareissaan , ihmetellen ravintolan edessä värjöttelevää jonoa. Lapsuuteni kotikulmien ravitsemusliikkeessä kävi silti paljon tuttuja nimiä, kirjasta voi bongata vaikkapa tämän blogipalstan kirjoittajia ja kommentoijia. Hirmuisia skandaalejakin Toivonen kertoo. Kuten sen, että Armas Lahoniitty poistui kerran maksamatta. Arppu oli anteeksi pyydellen heti seuraavana aamuna maksamassa vahingossa unohtamaansa laskua.

Tapasin sattumalta kirjoittajan Turussa. Hän sanoi paikan kanta-asiakkaista jotakin olennaista: Monet Hämeenportissa istuneista oli lahjakkaita ja siksi myös sielunelämältään herkkiä. Moni heistä poistui keskuudestamme ennenaikaisesti alkoholin raunioittamina. Hämeenportti toimi myös muistotilaisuuksien näyttämönä.

Turkulaisessa kulttuurielämässä Hämeenportin asema oli kiistaton. Toivosen kirja on merkittävä kulttuuriteko. Itse asiassa ihmetyttää, miksi se ilmestyi vasta nyt. Hämeenportti kuten moni muu ravintola oli enemmän kuin ravitsemusliike. Kanta-asiakkaat muodostivat yhteisön – hämeenporttilaiset. Itse kuulun facebookissa yhteisöön ”Vietin nuoruuteni Kårenin jonossa”. Omaksi ja ystävieni olohuoneeksi tulivat 90-luvulla uudelleen avattu Teini sekä Kerttulin Kievari.

Ravintolahistorialla on aivan olennainen paikkansa kulttuuri-, paikallis- ja henkilöhistoriassa. Ja kiinnostavaa on aina lukea, mitä silloin syötiin. Taidanpa seuraavaksi valmistaa Hämeenportin erikoisvoileivän ja ennustaa, millon tässä retroa arvostavassa nykyajassa vanha Hämeenportti jälleen avaa ovensa.

(Kuva: Työväenmuseo Werstaan arkisto)

Pitikö siellä Säätytalolla alkaa asiasta vääntää? Olisi pitänyt ymmärtää rakennuksen painolasti. Tulivatko Ryti, Tanner ja Linkomies ulos Säätytalosta hyvillä fiiliksillä? Että kivasti meni, mitä nyt syytökset sinkoilivat.

Uutisten mukaan poikasiaan suojelevat varikset ovat kiihdyttäneet hyökkäyksiään Säätytalolla. Lehtimiehet ahdistelevat sisään ja ulos meneviä neuvottelijoita. Helle kuumentaa Säätytaloa ja mieli kaipaa ulos vapauteen. Sisällä tarjotaan kuulemma vain terveellisiä hedelmiä. Verensokeri laskee. Ei ihme että ajoi karille!

Suomi on täynnä oivallisia kokoustiloja, ainakin jos on mainosmiesten ja nettisijen kuvauksia uskominen. Miksi Katainen ei vienyt neuvotteluja kotikonnuilleen Siilinjärvelle, kylpylä Kunnonpaikkaan: Uutta Suomessa! “Stress Free Area” -konseptin mukaan suunniteltu Hoitokylpylä Harmonia, joka tarjoaa stressittömissä tiloissa ihania hemmotteluhoitoja intialaisesta päähieronnasta Kuuden aistin kylpyyn. Savusaunakin maantaisin vain 5 euroa henkilöltä.

Kolilla on hyvä pitää kokouksia. Erikokoisia kokoustiloja löytyy joka lähtöön ja palaverien vastapainoksi voi nauttia kuvankauniista kansallismaisemasta. Onko siinä enää puolueen oma etu mielessä, kun Kolin maisemia ihailee? Ei ole, on isänmaa ajatuksissa!

Kukapa lehtimies älyäisi etsiä hallitusneuvottelijoita Ellivuoresta? Ellivuori tarjoaa hyvät puitteet ideoille ja neuvotteluille rentouttavassa ilmapiirissä. Ammattitaitoinen henkilökuntamme pitää huolen kokousten, seminaarien ja luentojen sujuvuudesta. Lisäksi vieressä on Pirunvuori, jossa voidaan nauttia  nokipannukaffeet havulaavulla makkaranuotion loimussa. Metsä ei pistä pahakseen, jos joukkoon mahtuu laulumiehiäkin.

Nuotiomakkarasta menee naama messingille. Mitä tekee Säätytalolla Portugalista ja Kreikasta lennätetyt hedelmät ja saksalaiset kurkut, kysyn.

Mikkelin Xon-puisto tarjoaa Paint-Ball-elämyksiä. Annetaan värikuula-aseet hallitusneuvottelijoille Rajamäki ja Holmlund. Takaan, että neuvottelijoiden välinen yhteishenki vahvistuu. Myös benji ja trampoliini ovat tarjolla. Viereisestä Anttolanhovista löytyy laadukkaat kokous- ja majoitustilat.

Ei ihme että osapuolilla paloivat käämit Säätytalolla. Valtioneuvoston sivuilla talosta kerrotaan: Nykyajan huipputekniikka on piilotettu talon rakenteisiin.
Yritä siinä sitten esittää ensimmäistäkään powerpointtia!

Ranskassa on ollut tällä viikolla käynnissä maan tärkein ja eniten huomiota saava tapahtuma: jokavuotiset maatalousmessut. Joka ainut valtakunnallinen poliitikko käy paikalla maistamassa maailman parhaita elintarvikkeita ja lausumassa kohteliaisuuksia tuottajille. Jännä juttu muuten, vuodesta toiseen Chirac saa parhaan vastaanoton. Mies merkitsee Ranskan maaseudulle samaa kuin Kekkonen Kainuulle.

Toimittaja Mats Dumellin Väärennetty ruoka – ohjelma puhuttaa nyt Suomessa. Mitähän Ranskan maatalousmessuilla siitä tykättäisiin? Hulluin tieto minulle oli, että hunajamarinoiduissa broilerisuikaleissa ei ole edes hunajaa! 

Tutkin Kariniemen nettisivuja. Jos oikein osasin etsiä, löysin vain yhden tuotteen, jossa kana oli maustamaton ja kokonainen. Sekin oli tungettu jonkinlaisen liman kanssa vakuumiin. Kanan kun pitäisi olla pinnaltaan kuiva ennen uuniin menoa.

Kirjoitan kanasta, en broilerista. Ehdotan, että kammottavasta broileri-sanasta luovutaan ja jätetään se kuvaamaan kaltaisiani puoluehauduttamon kasvatteja. Kanoja pidetään joko munan- tai lihantuotannossa. Ei ensiksi mainittuakaan kutsuta munariksi, vaan kanaksi. Sana broileri vie ruokahalun. Kaiken huippuna päivän lounastarjous ”Metsästäjän broileri”. Jumalatar Diana ei suojele herkkusienipurkin aukaisijaa!

Oma juttunsa on sitten kanaloiden olosuhteet. Onko Suomessa edes halua jalostaa ja kasvattaa laadukasta kanaa, jos kaikki kuitenkin tungetaan napalmin näköiseen lisäaineliejuun?

Vakuumibroilerisuikaleilla ei ole mitään tekemistä uunissa tai padassa kypsennetyn kokonaisen kanan kanssa. Sisään reilu klöntti voita ja iso nippu tuoretta rakuunaa. Valellaan paistamisen aikana ja jos sielu sietää, vielä lorautetaan purkillinen kermaa puoli tuntia ennen uunista ottamista. Kellertävät kiinteät kuoritut ja keitetyt perunat kuuluvat tämän kylkeen.

Kypsän kokonaisen kanan paloittelu on helppoa, vaikka muuta kuvitellaan. Tämä video on omituisesta kielestään huolimatta havainnollinen: http://www.youtube.com/watch?v=xQY_yYKXCSs

Vaadin kunnianpalautusta kanoille. Mikään ei voita hyvin muhinutta ja mehevää, rakuunalla maustettua kanan selkäpalaa! Eikä sen aina tarvitse olla kuvan Bressen kananpoikaa.

Kuumana päivänä janon kalvaessa kitalakea luin lehdestä, että Kaarinan panimon tiloihin suunnitellaan viihtymiskeskusta.  Toivoisi, että hankkeen toteutuessa mukaan mahtuisi jonkun sorttinen kolkka, missä esitellään Turun seudun panimoteollisuuden historiaa. Aura -oluesta on tulossa Turku 2011 -vuoden tunnusjuoma ja hyvä niin, vaikka monia vielä vihloo, että Turun nimikko-olut pannaan Salpausselän rinteillä. Vuoteen 1974 saakka Auraa tehtiin Auran rannalla (ei kylläkään Aurajoen vedestä) ja sen jälkeen Piispanristin panimotornissa.

Onneksi joitain jälkiä juomantekemisen osaamisesta jäi paikkakunnalle senkin jälkeen, kun Hartwall kärräsi pullotuslinjansa Lahteen. Muutamia Hartsun työttömäksi jääneitä  työntekijöitä koulutettiin työllisyyskursseilla panimoalan ammatteihin. Jukka Oksanen ja hyvä ystäväni Matti Silvennoinen perustivat saamansa opin turvin Panimomiehet Oy:n, joka teki pienissä erissä laatuolutta ja siideriä vuosikymmenen ajan. Tuorlan Föri -olutta osasi moni tulla tilaamaan Puutorin Vessan hanasta.

Miesten eläköityessä yhtiö myytiin Matin tyttärelle Jennille,  joka jatkaa Turun seudun juomaperinteitä nyt omenasiideriin keskittyen. Yhteistyökumppaneiksi löytyi sijoittamisen ja markkinoinnin ammattilaisia. Yhtiön nimi on nyt Ciderhouse ja ykköstuote kantaa ylpeästi yrittäjän omaa nimeä. Omena maistuu reilusti: tuote valmistetaan sataprosenttisesti suomalaisista omenoista. Jenni ei sentään käy saaveilla hakemassa ihmisten ylijäämäomppuja puutarhoista, mitä Matti-isä vielä muutama vuosi sitten teki (olin joskus joojoo -miehenä mukana).

On tietysti selvää, että suomalaisten suosikkijuomat näillä helteillä ovat “samanlainen” ja “yks iso”. Mutta kovin on mukavaa, että isojen ylikansallisten  juomatalojen lisäksi maassa elää monta pikkuruista yrittäjää, jotka tuovat omaa väriä ja vaihtoehtoja kulttuurin kentälle. Kun kulttuuria se on juomakulttuurikin.

Naantalin tulipalon kuolonuhrit eivät päässeet talosta ulos, koska kolmikerros-lämpöikkunaa ei paniikkitilanteessa saatu tarpeeksi nopeasti rikotuksi. Palon tutkijat suosittelevat tuhansien samanlaisten ikkunoiden omistajia varautumaan hätätilanteeseen moukarein ja lyömään lasin rikki reunasta, ei keskeltä.

Autoradiossa kuulen lääkärin kertovan, miten sylilasten korvatulehdus on paras ehkäistä: vauvan ei pitäisi imeä maitoa äidin rinnasta tai tuttipullosta selällään, vaan pystyasennossa.

Hesarin kakkossivulla VTT:n tutkija kertoo, että Suomesta kyllä löytyy osaamista junien ja vaihteiden lämmittämiseen lumelta ja pakkaselta.

Jostain nettilehden pikkuartikkelista luen, että hammastahnan vaahtoa ei saa huuhdella suusta vedellä, jotta fluori suojaisi hampaita.

Eilen vietin vähiä hiuksiani nostattavan illan ruotsalaisen Svenska Dagbladetin journalistin ja menestyskirjailijan Mats-Eric Nilssonin kertoessa ruokateollisuuden elintarvikkeista, joiden monin tavoin vaarallisista lisä- ja korvikeaineista eivät aina edes ruoan tuottajat tiedä, myyjistä ja kuluttajista puhumattakaan.

Kuinka paljon arkipäivää helpottavia, elämäämme pidentäviä tai jopa kuolemaamme ehkäiseviä asioita pantataan, salataan, kielletään tai ei ymmärretä kertoa, jos kukaan ei huomaa tai osaa kysyä? Tarvitaanko vain harvoille itsestään selvien asioiden julki saattamiseen viiden nuoren kuolema tai journalisti, joka aurinkorannalla sattumalta tihruaa suosikkijäätelönsä E-numeroviritteisen tuoteselosteen? Mekö muka elämme informaatioyhteiskunnassa?

Kenen on vastuu? Kuka kertoisi meille?

Kertokaa, te Kannustelijat, lisää! Tiedättekö, mitä muut eivät tiedä? Tiedättekö, mitä haluaisitte tietää?

*****

Päivän uskomattomin uutinen: Mauri Antero Numminen täyttää ylihuomenna 70 vuotta!

Klassisen musiikin uraputkeni iloisimpia sivupolkuja on ollut tutustuminen tuohon mainioon taiteilijaan, joka sitä paitsi on mahdottoman mukava ja viisas ihminen. Apropos klassinen musiikki: M.A. kertoo Hesarin haastattelussa astelevansa nykyään mieluummin säveltäjänä tuolla omalla sivupolullaan: ”Hämmentävää tämä on minustakin, mutta nykyään oikeaa vastakulttuuria voi olla vain syvään yleissivistykseen perustuva korkeakulttuuri, jota ei tehdä minkään miellyttämiseksi. Ja sellaisesta on kova pula, sillä viihdyttäminen on ottanut vallan aivan kaikissa taiteissa.”

Dägä, Dägä, M.A.! Onnea!

P.S. Olisin laittanut juttuun Hesarin Ihmiset-osan haastattelusta nettilinkin, mutta en löytänyt – onko jollekulle sattunut silmään?

Kun aikoja sitten pyöritimme muutamia radioasemia, nousi niiden myötä paikallisiksi julkkiksiksi aika monta nuorta ihmistä. Yksi talon tavoista oli, että sellaiselle henkilölle yökerhon jonon ohittaminen tyylillä “ettekö tiedä kuka Minä olen?” oli suora irtisanomisperuste. Oli siis voimassa yleisohje, jonka mukaan omaa (vaikka sitten vähäistä) asemaa ei saanut käyttää yksityisen edun ajamiseen.

Jäin miettimään tätä Matti Vanhasen ajettua pääministerillisen tykistönsä asemiin sen tuloksena, että oman kaupan hyllystä ei löytynyt Valion kalliimpaa kotimaista maitoa vaan Arla-Ingmanin halvempaa kotimaista maitoa ja sen rinnalla vielä halvempaa ruotsalaista. Hokki- Elanto käänsi väliintulon johdosta maitojunansa ja Valio kiitti.

Voidaan tietysti sanoa, että M.Vanhanen oli blogissaan yleisellä kuluttajan asialla. Väkisin hiipii mieleen, että olisi sittenkin kannattanut noudattaa varovaisuutta. Voin vain kuvitella, millainen meteli nyt nousee, jos ensi vaaleissa huomataankin Valion antaneen kannatusilmoituksia Keskustan tai Vanhasen julkaisuihin. Ei olisi uskonut Vanhasen antavan näin helppoja aseita vastustajien käsiin, vallankin kun kyseessä ei ole ihan mikään politiikan maitoparta.

87 -vuotiaan Helge Heralan poismeno ei ollut yllätys mutta haikeaksi vetävä uutinen kyllä. Hegulin ansioita (yli 60 elokuvaroolia, lukematon määrä näyttämövoittoja, pitkä ura televisiossa) käsitellään monissa muistokirjoituksissa, joten sallittakoon pieni henkilökohtainen  turkulainen muistelo.

Helge Heralahan tuli takaisin Turkuun 80-luvun alkaessa pyörittämään kymmeneksi vuodeksi Heralan leipomoa. Yhtiön lihapiirakat ovat jääneet turkulaiseen makumuistiin samalla tavalla kuin Nurmi&Sulosen tuotteet, joita piti ostaa erityisesti Maariankadulla sijainneesta pikkiriikkisestä myymälästä. Hegulilla oli tapana markkinoida lihiksiään tuomalla laatikollinen näitä herkkuja vasta perustetun radioasemamme respaan. Kohtaamisemme olivat meluisia ja iloisia, Heguli ei varsinkaan nauraessaan käyttänyt sordinoa.

Sama riehakas veikko muuntautui vanhoilla päivillään koskettavasti Turun kaupunginteatterin näyttämöllä kuuroutuvaksi taidemaalari Goyaksi ja palasi näin teatterilliseen kotiinsa: samoilta palkeilta alkoi Hegulin ja Marja Korhosen teatteriura vuonna 1945.

Diabetes vei Helgeltä jalat ennen kuin iso mies lähti. Lapsenuskoisena haluan toivoa, että nyt Heguli steppaa taas.

Siis mikä peli? No tietenkin hallituksen arvonlisäveroarvonta! Hallitus pääsi yllättäen yhteisymmärrykseen koko paketista. Oikea rivi on 22-12-8, joka kuitenkin muutetaan ensi heinäkuun alussa muotoon 23-13-9.

Pakettiin sisältyy yksi merkittävä asia, ravintolaruoan veron laskeminen 13 prosenttiin, samaan kuin elintarvikkeet nousevat heinäkuussa. Hieno juttu, lopultakin! Voisihan tuota vielä repostellakin, vaan kannattaako.

Ratkaisu on luova ja onnistunut kun kaikki saivat haluamansa, kukaan ei menettänyt kasvojaan ja uusia maksuvälineitä keksittiin karkista ja limusta. Kuin kruununa kaikelle tälle opposition Jutta Urpilainen toteaa: ”Hölmöläisten hommaa!”.

Ruoka on pysynyt ja tuntuu pysyvän otsikoissa. Veron jälkeen peli liha- ja kalatiskeillä on puhuttanut. Lukekaapa aiheesta kolumnini tämän aamun Hesarista.

Ikävä juttu on myrkkysienien syömistapaukset. Ehkä itsestään selvää asiaa ei korosteta tarpeeksi, niiden kanssa ei ole leikkimistä.

Kun luin viime viikon perjantain Hesarista nimimerkillä ”Asiakkaiden ja paremman laadun puolesta” laaditun mielipidekirjoituksen ”Tuoretiskillä myydään surutta vanhaa kalaa”, tajusin oitis, että tästä nousee vielä haloo. Kun lehti vielä poikkeuksellisesti – ja ymmärrettävästi – julkaisi jutun nimimerkillä, olin varma, että taustakin on varmistettu.

Reaktioita asiaan ei tarvinnut kauan odottaa. Jo seuraavana päivänä asiasta sai lukea lisää niin päivälehdistä kuin myös netistä.

Myös keskustelu alkoi vyöryä. Ilta-Sanomien keskustelupalstalla on aiheesta tätä kirjoitettaessa lähes viisi sataa kommenttia. Yksi synkkä asia yhdistää niitä: samanlaista tapahtuu kaikkialla. On tapahtunut aina ja tapahtuu vieläkin.

Huominen Turun Sanomat tulee nettisivujensa mukaan kertomaan kaksi tarinaa Turun seudulta.

”Nonnih, tätähän minä aina olen sanonut, vanhaa kalaa!” Näin voisin tuulettaa, sillä on ollut huolissani kalan myynnistä aina ja saanut tarkasta syynistä huolimatta vanhaa kalaa ja vanhaa lihaa ostoskärryyni. Eivätkä ne ole vanhentuneet omassa kylmäketjussani.

Mutta en tuuleta, vaan olen murheellinen. Murheellinen, että tällaista tapahtuu. Ja murheellinen siitä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vaikka Evira alkaisi painattaa minkämoisia laatutarroja kauppojen oviin, palvelutiskitoiminta kaupassa kuolee lopullisesti. Nyt on hyvä syy lopettaa kallis palvelu. Asiakkaitten luottamus on tapettu ’muiden vastuuttomalla toiminnalla’.

Se olisi todellinen sääli ja takapakki kehityskululle, jota aika ajoin on ollut nähtävillä. Suomessa nimittäin on edelleen hyviä palvelutiskejä, tuoretiskejä, joilla itsekin asioin mielelläni.

Olisiko sama lääke hyvä kuin vaalirahasotkujen selvityksessä: nimet esille?

Ei tarvi kapakoiden ryhtyä lakkoilemaan. Nyt kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ravintolaruoan alv on laskettava myös.

Ja suoraan 12 prosenttiin. Katainen on paha kun tohti ehdottaa 14 prosentin kantaa. Hui!

Yhdentekevää kuinka homma hoituu, kunhan hoituu. Eikä omanarvontunnosta  tarvi tinkiä. Sitä paitsi vaalikarjan muisti on niin lyhyt, ettei lausuntoja rikkaitten ravintolassa syömisen tukemisesta saati ”joskus myöhemmin” –jutut häiritse.