Olipa hieno urheiluiltapäivä. Sain seurata oikein VIP -paikalta Veikkausliigan päätösmatsin, jossa Inter varmisti hopeamitalit Turkuun. Aurinko lämmitti katsomossa kuin elokuussa ja Inter esitti taidokasta ja aktiivista peliä; jyväskyläläiset panivat ansiokkaasti hanttiin. Melkkest turkulainen Baba Wusu oli vieraiden paras pelaaja.
Keskiviikkona oli väkeä koolla tuplaten. TPS:n mitalitoivo tämän vuoden liigassa pamahti pari minuuttia ennen pelin loppua yläristikkoon. Se sisään niin Turussa olisi hyvin mahdollisesti kanniskeltu sekä hopeita että pronsseja. Turku on monessa mielessä Suomen jalkapallopääkaupunki.

Aina joskus kuulee väitettävän, että samalle paikkakunnalle ei mahdu kahta jalkapalloseuraa, kahta radioasemaa, kahta teatteria. Kokemus kertoo toista. Paikallinen kipailu tuo eloa alalle kuin alalle. Usein se nuorempi on vikkelämpi, tämän huomaa vaikkapa Linnateatterin menestystä ja meininkiä huomioimalla.

Jalkapallomaailmassa Interin ja Tepsin taisto on synnyttänyt myös kaksi kovaäänistä fanilaumaa. Nuoruus on tietysti jonkinlainen puolustus typeryydelle, mutta silti haluan pappamaisesti muistuttaa, että  jalkapalloon sopii paremmin tietty herrasmiesmäisyys kuin rivo mölinä . Mutta mitäpä voi vaatia kannattajilta, kun ylistetty maajoukkuepelaaja  huutaa jäähyväisottelussaan  suoraan yleisölle: V###u s####na p####le!!

P.S. Oheinen pallo ei ole pallo ensinkään vaan myöhäinen hapero tai pilkuton nuori kärpässieni. Se löytyi toisen hienon urheilulajin parista. Kullavuoren kauniisiin maisemiin ja Karevansuolle pääsee hyvin merkittyjä polkureittejä pitkin kätevästi Ruskolta tai Raisiosta

Suomi on jääkiekon maailmanmestari.  Tämä antaa nyt meille yllättäen merkittävää poliittista pääomaa EU-politiikassa. Siellä pohditaan nyt, miten Valkovenäjää tulisi rankaista sen ihmisoikeuspolitiikan takia. Esillä ovat “normaalit” keinot: sijoitusten vähentäminen tai poisveto maasta ja esimerkiksi poliittisten johtajien matkustuskielto unionin alueelle.

Uutena ajatuksena on Euroopan parlamentissa nostettu Valkovenäjälle myönnettyjen vuoden 2014 jääkiekon maailmanmestaruuskisojen peruttaminen. Sehän ei ole kovin helppoa. Kisat järjestää nimittäin kansainvälinen jääkiekkoliitto, jonka päämaja on Sveitsissä, joka ei ole edes EUn jäsenmaa. Mutta ainahan on mahdollista yrittää sopia, että EU:n jäsenmaat panisivat kisat boikottiin.

Jääkiekkokisat ovat kyllä sinänsä oiva väline. Tunnettuahan on presidentti Lukashenkon intohimo jääkiekkoon ja kisojen peruuntuminen tai boikotointi olisi hänelle varmaan kova henkilökohtainen pettymys. Mutta tuskin se saisi häntä parantamaan Valkovenäjän ihmisoikeuspolitiikkaa.

Suomelle tilanne on haaste. Hallitsevana maailmanmestarina sen kantaa varmaan kuunnellaan tarkasti. Suomihan voisi otaa roolin EUn jääkiekko -maiden ryhmänjohtajana ja puhemiehenä. Löytyisi  johtorooli jossakin asiassa.

Kokonaan toinen asia on, tulisiko urheilu sotkea politiikkaan. Mutta toisaalta, jääkiekko on jokseenkin kaukana urheilun ideaalista, enemmänkin liiketoimintaa. Ja politiikka ja liiketoiminta ovat kovinkin intiimisti toisissaan kiinni.

Olen sairaslomalla ja  siis toimetonna. Olen ruvennut päivisin seuraamaan TV:stä luonto-ohjelmia. Minulla on lautasantenni ja kymmeniä kanavia. Luonto-ohjelmia tulee  runsaasti. Tosin olen huomannut, että pitkälti samoja ohjelmia tulee eri kanavilta. Mutta niitä on kiva seurata.

Nyt olen koukussa vielä alkavan viikon Italian ympäriajoon, Giro d’Italiaan. Seon kiehtovaa seurattavaa. Äijät saattava polkea yli 200 km päivässä kilpaa kolmen viikon ajan päivittäin vuoristoteitä ylös ja alas. Sunnuntain kisa kesti parhailtakin yli seitsemän tuntia.  He ajavat joukkueissa, jotka kantavat rahoittajan nimeä. Koko juttu on puhdasta ja avointa kaupallista touhua. Totta, pyöräilykilpailuun liittyvät huumeet ja lääkeaineet, mutta littyväthän ne hiihtoonkin. Viikonloppuna ajettiin Dolomiiteilla ja maisemat olivat huikeita.

Kiehtovinta koko asiassa on, että taktiikalla ja älyllä on niin suuri osuus menestykselle niin fyysisessä toiminnassa. Joukkueet ajavat joukkueina. Joidenkin tehtävänä joukkueessa on olla apumiehinä ja auttaa pääajajia voittoon.  Jotkut keskittyvät mäkiajoon, jotkut kiriin. Ja roolista tulee pitää kiinni. Apuajaja ei saa keskittyä voittamiseen.

Jotenkin lohduttavaa on sekin, että teiden varsilla innokkaimmat kannattajat ovat Kauppatorikunnossa. Riehuminen onkin siis eurooppalaista  menoa!

Lisää tätä herkkua on tulossa heinäkuussa kun ajetaan klassikkojen klassikko Ranskan ympäriajo.  Aion seurata joka päivä sikäli kun kuntoutusohjelmani sen sallii . Tämmöset jutut ovat sitä eurooppalaista kulttuuria enemmän kuin Euroviisut konsanaan. Suomi on tästä syrjässä. Tanskaan asti se on levinnyt, Tanskalaisia ajajia on tiimeissä, suomalaisia on kaksi, ilmeisesti apuajajien apuajajina.

Eikä se ole vain eurooppalaista. Samaan aikaan Giron kanssa ajetaan Kalifornian ympäriajoa, jota sitäkin Eurosport lähettää.

Kunpa joku panisi pystyyn vielä Tour de Baltic -kisan, Itämeren ympäriajon. Sen suuntainen kisa ajettiin muistaakseni neljä kertaa 1980-luvulla Simo  Klimscheffskijn ideoimana. Rahaahan se vaatii tolkuttomasti, mutta ei varmaan Giroakaan tappiolla pyöritetä.

Olen huono suomalainen. En ollut viikonloppuna millään torilla enkä edes pystynyt katsomaan loppuottelua kun Ruotsin ensimmäiseen maaliin asti. Olen kyllä vankkumaton penkkiurheilija lapsesta lähtien. 1950-luvulla, kun vielä oli Salpausselän kisojen lisäksi Puijon kisat, Ounasvaaran kisat ja ties mitä Porrassalmen hiihtoja, oli tapana että niitä selostettiin radiossa, Kun viidenkympin hiihto saatettiin  käydä kahtena lenkkinä, selostaja joutui rakentamaan ohjelman näkemättä hiihtäjiä kuin lähdössä, puolivälissä ja maalissa. Tiiliainen rakensi loistavan tunnelman väliaikojen perusteella. Niitä sitten alakouluikäisenä kirjasin vihkoon. Ikävä  kyllä vihko on hävinnyt elämän käänteissä.

Nyt en  pysty kuuntelemaan Mertarannan hölinää . Ikävä asia. Mikähän minua vaivaa, kun en liioin  pysty kokemaan koko maailmanmestaruutta kollektiivisena kansallisena ja isänmaallisena kokemuksenakaan enkä siksi kykene  osallistumaan juhlintaankaan. Ei vain loksahda. Voisiko joku selittää, mikä minua vaivaa.

En vaikka ainakin osittain  juhlamuodossa on kyse eurooppalaistumisesta. Satuin vuonna 1985 Barcelonaan iltana, jolloin Barca oli voittanut Espanjan cup-mestaruuden jalkapallossa.  Autot ajoivat  edes takaisin La Ramblaa torvet soiden ja liput liehuen.Siihen aikaan vielä katu oli myös autojen käytössä. Ihmettelin  suuresti menoa.Se oli ensimmäinen kokemukseni tästä juhlamuodosta. Mutta nyt se on täällä. Sovitaanko sentään, että Hornetin lento oli osa normaalia Ilmavoimien harjoitusta!

Viikonloppuna juhlittiin Suomessa toistakin maailmanmestaruutta. Ristijärvellä järjestettiin Kaisa Mäkäräisen maailmanmestaruusjuhlat. Kakkukahvit ja Kaisalle annettiin joku sininen kaapu. Naisten ampumahiihtoon osallistuu kilpailijoita suurin piirtein yhtä monesta maasta kuin jääkiekon mm-kisoihinkin, ellei useammastakin. Mutta meno oli vähän hillitympää Ristijärven juhlissa. Joku sosiologi tai Jutta Urpilainen  voisi todistaa, että taas uusi ilmentymä kansan jakaantumisesta kahtia.

Mutta yksi asia on muuttunut. Kun presidentti Kekonen palasi muistaakseni viimeiseltä Moskovan matkaltaan lentäen, hänen askeleensa petti viimeisellä laskuportaan portaalla. Tapaus tuli nauhalle, mutta sitä ei häveliäisyyssyistä ajettu ulos puoli yhdeksän uutisissa.Nyt se on u-yubessakin. Kun  nyt nuorten ja reippaiden kansallissankareiden valmentajan jalka lipesi ja valmentaja syöksyi päistikkaa kentän pintaan tapahtuma ajettiin ulos puoli yhdeksän uutisissa. Ainakin jälkimmäisessä lipeämisessä alkoholilla näytti olleenvankka osuus asiassa, saattoi olla edellisessäkin.

Eläköön avoin tiedonvälitys!

Tasan kymmenen vuotta sitten makasin Teneriffalla hyvässä hotellissa helvetillisessä kuumeessa. Silloin liikkeellä ollut infulenssaepidemia oli saanut minusta uhrin juuri viikon etelänloman alkaessa. Kyllä se tästä ohi menee -ajatukset osoittautuivat itsepetokseksi. Hätistelin matkatovereita nauttimaan auringosta ja kieriskelin lakanoissa välillä buranakuurin ansiosta likomärkänä, välillä nousevan kuumeen hakkavassa horkassa täristen. Eurosport paasasi sängyn päässä kuvaa Lahden MM-hiihdoista. Voitonjuhlat ja niitä seuranneet painajaismaiset lehdistötilaisuudet sekoittuivat kuumesairaan painajaisiin. Aina en tiennyt, oliko Paavo M. Petäjän punainen naama todella näkynyt telkkarissa vai oliko kyseessä houre.

Vaikka flunssa parani, jäi jäljelle immuniteetti hiihtourheilupenkkiurheiluhulluudelle (hienoa tämä suomen kieli!) Olen sukupolvea, jonka kansallisylpeys on peräisin vuoden 1964 olympiakisojen ajoilta. Opettaja Sylvi Reinikainen antoi yliskulman kansakolulaisten katsoa omasta kotitelkkaristaan, miten Eero Mäntyranta oli Seefeldin kuningas ja miten Veikko Kankkonen pyyhkäisi piponsa otsalle onnistuneen leiskauksen jälkeen. Lahti 2001 oli kuin henkilökohtainen loukkaus eikä latukisojen seuraaminen tällä vuosituhannella ole juuri mieltä kiihdyttänyt. Erityisen katkera olen ollut jostain syystä mieshiihtäjille, vaikka tiedän naishiihdon olleen ihan samassa dopingsuossa kuin koiraspuolenkin. Ihan niin kuin äijät olisivat olleet jotenkin enemmän kieroja. Sovinistisesti sitä ajattelee, että naisdouppaajat varmaan olivat vaan jotenkin harhaanjohdettuja.

Matti Heikkisen työntäessä itsensä perinteisin menoin hiihtokuninkaaksi tuntui kuitenkin jo pientä innostuksen heräilyä. Tosin takaraivossa on olo, joka joskus petetyllä on: voiko tämäkään kestää. Traumasta toipuminen voi viedä kauan, mutta ehkä sen ei tarvitse jatkua elinikää.  Avaan töllön ja alan odottaa parisprinttiä.

Turun hyllytetty apulaiskaupunginjohtaja Tero Hirvilammi on käynyt ankaraan oikeustaistoon Turun entistä ja nykyistä johtoa vastaan. Elinkeinoelämän neuvostoliittoon lähtenyt Mikko Pukkinen on saamassa Hirvilammilta kunnianloukkaussyytteen eivätkä haastemiehen kiireet taida tähän loppua.

Hirvilammi on mielestään varmasti aidosti kokenut vääryyttä kun kotiväkivaltatuomio ja väitetyt pienemmät töppäilyt viranhoidossa johtivat potkuihin. En ota kantaa siihen, oliko kalossille juridisia perusteita. Sen sijaan on mielestäni sietämätöntä, että Turun muutenkin hintelällä julkisuuskuvalla varustettu hallinto joutuu kuukausien tai jopa vuosien ajan  kuluttamaan resursseja  Hirvilammin kanssa kiukuttelemiseen.

Johtajan hommissa pitäisi olla kylmä käytäntö.  Jos ei herralla ole  omien herrojensa luottamusta, on pöytä siivottava ja virka-auton avaimet luovutettava mutisematta. Palkka ja muut edut on sellaisiksi asetettava, että oikeuden ja kunnian perään ei jäädä käytäville huutelemaan.

Malliksi sopii jääkiekkoseurojen valmentajakäytäntö. Hannu Jortikka klaarasi Jokereiden koutsina kohtalaisesti mutta kun käsky kävi, oli mies kymmenessä minuutissa ulkona hallista.  Ketutusta on  hoidettu kävelylenkeillä ja kalja-jallusilmäkuurilla kavereitten kanssa .  Jortikasta jää miesmäinen mielikuva ja pian hänet taas nähdään jotakuta porukkaa pelottelemassa.  Hirvilammin seuraava johtajan paikka voi olla kiven alla vaikka kuinka valittaisi oikeuksille, että mulla kyllä oli parempi CV.

Lyhyt yhteenveto viikonvaihteen mediapeliottelusta Kepu-Kokoomus:

1. Kepu valitsee Mari Kiviniemen, joka esiintyy ällistyttävän tasapainoisesti.  1-0.

2. Kokoomus: oma maali. Kanervalta käsittämätön virhe.  (voi Ike perhana minkä taas teit) 2-0.

3. Kepu antaa potkut kelmi Korhoselle ja antaa Paavon pillittää pöntössä sääliä tuntematta. Vahingonilomaali kepulle 3 -0.

4. Kokoomus sählää omassa päässä: vastustaa pakkoruotsia ja kannattaa pakkoruotsia. Ruotsinkielisten  porvarien joukkopako uhkaa eikä temppu varmaan tuo persuista juntteja tilalle .  4-0.

5. Kepu valitsee puoluesihteeriksi Timo Laanisen,  joka  osaa ammatikseen pelata median kanssa.  Vähän niin kuin maalaisvihreä Virmavirta. 5-0.

6. Yleisön häirintä sekoittaa Kokoomuksen peliä: Greenpeacen pölvästit onnistuvat antamaan vaikutelman, että meneillään on jonkin sortin ympäristörikollisten kokous. 6-0.

Kepu voitti suvereenisti ja aloitti kuherruskuukauden etelän median kanssa. Saas kattoa, riittääkö nostetta vaaleihinkin.  Ai että oliks rkp:llakin joku kokous jossain?  En huomannut.

 Parhaillaan televisiossa menee huippujännittävä ja kiinnostava jääkiekko-ottelu Norja-Sveitsi. Myöhemmin illalla onkin sitten ankara valinta: katsonko Täydellisiä naisia vai Valko-Venäjä-Tanska –ottelua. Vahinko, että äärimmäisen kiintoisa Tsekki – Latvia –ottelua ei voi nähdä!

Ihan oikein.  Mikä ihmeen järki on näyttää kaikkea mahdollista pelaamista julkisen palvelun TV-kanavalla. Minusta on oikein hyvä, että nämä pelit siirtyvät maikkarille. Olen jokseenkin varma, että Valko-Venäjä – Tanska tai Norja-Sveitsi siirtyvät maksullisille kanaville. Niistä maksaisiovat siis ne, joita asia oikeasti kiinnostaa. Minulle, ja uskoakseni aika monelle muullekin suomalaiselle riittäisi, jos näytettäisiin Suomen pelit. Ja loppuottelu siinäkin tapauksessa että Suomi jostain syystä ei olisi siinä osapuolena.  

Valintani tänä iltana on Täydelliset naiset, joka olisi valintani  mitä tahansa ohjelmaa vastaan. Onkohan oikein tutkittu, miksi nämä kaikki pelit täytyy näyttää! Ymmärrän toki, että on ostettu koko paketti ja saatu varmaan könttäalennusta. Kauhean vaikea on kuvitella, ketä nämä kaikki pelit voivat kiinnostaa, kun ulkona paukkuu hellerajat.  Tässä taisi Jungerilla jäädä asian miettiminen kesken.

Väärinkäsitysten korjaamiseksi tunnustan, että olen suuri sohvaurheilun ystävä, mutta rajansa kaikella. En kyllä jaksaisi katsoa Kreikan talouskriisin puintiakaan suomalaisten poliitikkojen toimesta kovin intensiivisesti.

Sain melkoisen opetuksen lauantaina, kun lupasin esittää kommentin Timo Soinin haastatteluohjelmassa. Koin olevani samalla tavalla väärässä paikassa väärään aikaan kuin presidentti Koivisto, kun hän osallistui laivan vesillelaskuun Sydänten Prinsessan varjossa.

Meikäläisen retoriikka ja Soinin retoriikka eivät vaan kohtaa. Tulihan sekin opittua, mutta pitikö se oppi hankkia satojen tuhansien televisionkatsojien läsnä ollessa.

Tepsi kävi hakemassa pojan kotiin Hämeenlinnasta. Noudatettiin seurajohdon säästäväisyysohjelmaa loppuun saakka. Kun ei tartte enää Vappuna pelata, menee homma yksillä krapuloilla.
Hatunnosto tekijöille! Jiihaa!

Kävin juontokeikalla Kaukokiidon uuden terminaalin avajaisissa lentokentän kupeessa. Toiveikkuus oli korkealla hulppeissa tiloissa, joihin toiveikkuuden lisäksi mahtuu sata rekkaa. Pilot -hankkeen turkulaisvetäjien pöydässä hymyiltiin leveästi. Asiaa auttoi se, että läppärit olivat kiinni eikä tieto lentoliikenteen pahenevasta kaaoksesta päässyt pilaamaan iltaa. Olen ollut pessimistien joukossa, kun visionäärit ovat puhuneet Turusta maailmaa yhdistävänä logistiikan solmukohtana. Ihan aikuisten oikeasti toteutuneet tuhannet hyötyneliöt ja omalle pihalle näkyvä lisääntyvä raskaitten rahtikoneiden (kun tuhkakin nyt jo laskeutuu) liikenne puhuvat toista.

Logomoksi ristityssä konepajassa painitaan haitarin tahtiin. Kulttuuripääkaupungin tempaukset alkavat muuttua lihaksi. Suorastaan läiskyväksi ja hikoilevaksi lihakseksi. Kritiikki kiittelee. En suoraan sanoen yhtään uskonut, että idea voisi kantaa, kun siitä ensi kerran kuulin. Nyt näyttää, että Turku saa kiitosta itselleen harvinaisesta ansiosta, ennakkoluulottomuudesta.

Ja kun Tepsikin vielä! Ei sillä joukkueella pitänyt pärjätä. Mutta niin vaan hurmostellaan.

Ja sinivuokotkin ovat kukassa meidän pihalla!