Pohjois-Korean diktaattori otti ja kuoli. Nähtyäni teksti -tv:stä uutisen virnistin julmasti, katsoin ikkunasta ulos ja sanoin: puut ovat pystyssä, ei onneksi kääkähtänyt ydinpomminappulansa päälle. Yhtä säälimättömällä linjalla oli Erkki Tuomioja. Aika harvoin lausutaan valtionpäämiehen kuoleman jälkeen muistosanoiksi, että “häntä ei jäänyt kukaan kaipaamaan”.
Telkkarikuvien perusteella näytti siltä, että kaipaajia oli sadoittain. Korealaiset suorastaan kierivät maassa ja ulvoivat tuskasta, kun Suuri Johtaja jätti heidät. Ei ole montaa viikkoa siitäkään, kun Muammar Gaddafi vietti viimeiset hetkensä siltarumpupoliitikkona . Hänelläkin riitti villinä hurraavia faneja vielä hetkeä ennen surkeaa loppua.

Euroopan unioni lopetti teloituksiin käytettävän myrkyn viennin Yhdysvaltoihin. Tursassa kerrottiin, että kuolemantuomion toteuttaminen maksaa jopa 300 miljoonaa taalaa vuosien oikeusprosesseineen, erikoisvankiloineen, huippuunsa kehitettyine tappamistekniikkoineen kaikkineen. Vankiloiden ulkopuolelle kokoonutaan osittamaan suosiota, kun joku erityisen raakalaismaiseksi mainittu  rikollinen surmataan.

Näiden tapahtumien herättämät ajatukset mielessä myllertäen havahdun huomaamaan, että olemme jouluviikossa. Muistaakseni uskontotunnilla opetettiin, että sitä juhlitaan, koska kerran syntyi Ihmisen Poika.  Kovia ajatuksiani häveten tunnustan, että kenenkään  kuolemalla ei saisi riekkua. Oli lähtijä kuka tahansa, hän oli yksi ihmisistä.

En ole koskaan kunnolla osannut käyttää muita tietokoneita kuin Apple/Macintosh -pönttöjä. Ensimmäinen läheinen suhde syntyi Radio Sataan ostettuun kottaraispönttömalliin, jolla sai paitsi väännettyä tekstiä ja tehtyä kuulijalukuja kuvaavia pylväsdiagrammeja, myös pelattua tosi pahasti koukuttavaa Crystal Quest -peliä. Olin Microsoftille raivoissani, kun asiakirjat piti tallentaa jollain kummallisella äxyxc.doc-tietopuulla, jonka jälkeen kirjoittamaani tekstiä ei löytynyt. Kun Applella kirjoitti kirjeen äidille, sen nimeksi annettiin “Kirje äidille” ja se vedettiin hiirellä laatikkoon, jonka nimi oli “Kirjeet”. Sen ymmärsi humanististen tieteiden kandidaattikin. Työpöydälläni on nyt kai jo ties kuinka mones Apple -kotikone, tätä naputan iBookilla ja yöpöydällä odottelee illan surffailuja  iPad, joka lopulta on se vehje, jolla viitsii tallentaa,  katsella ja kavereillekin näyttää itse otettuja valokuvia. Sen myötä diaprojektori ja filmikamera menivät lopulta museoon.

Visa Nurmen kanssa vaihdettiin ajatuksia tällä palstalla vuosi ennen kuin iPhone tuli markkinoille. Olimme molemmat vakuuttuneita siitä, että tulossa on lopultakin käsipuhelin, joka on hyvän näköinen, hauska ja helppo käyttää ja ominaisuuksiltaan ylivoimainen. Olimme siis Apple-uskovaisia.

Usko osui oikeaan, iPhone on juuri sitä, mitä uumoilimme. No, yksi pieni puute kapulassa on. Sen kanssa ei oikein voi soittaa. No, tietysti voi ja soitan, mutta puhelimena vehje on  raivostuttavan epävakaa. Katkeilee, pätkii, temppuilee. Voihan olla, että haukun väärää puuta: ehkä se on Sonera, joka ei saa kenttäänsä kantamaan (vaikka masto näkyy ikkunasta). Niin uskoo Apple-uskovainen.

Yrityksiin sitoutuminen on mielestäni tyhmää varsinkin silloin, kun kyseessä ei ole oma yritys. Siitä huolimatta suhteesta Apleen on tullut henkilökohtainen. Ja siksi uutinen Steve Jobsin kuolemasta teki murheelliseksi melkein kuin kyseessä olisi ollut oikeasti tuttu ihminen.  Samanlaisia tuntoja näköjään sinkoilee verkkokeskusteluissa muuallakin.

Viisi EUn ulkopuolista keskuspankkia suunnittelee tukevansa Euroopan keskuspankkia velkakriisin hoidossa. Maailmantalouden suurimmat kehittyvät taloudet eli ns.BRICS -maat lupaavat tukea EU:ta  velkakriisin hoitamisessa tukemalla Euroopan Keskuspankkia.

Tämä ei kumminkaan olisi puhtaasti hyväntekeväisyyttä. Kaikille BRICS-maille EU on tärkeä yhteistyökumppani ja sen talouden vakaus tärkeätä. Euroopan vakaus ja talouden dynamiikka vaativat velkakriisin ratkaisua. Kiina on sanonut jokseenkin suoraan, että se haluaa vastapainoksi poliittista hyväksyntää ja helpompaa pääsyä EU:n markkinoille. Kohdelkaa meitä niinkuin suurvaltaa ja päästäkää meidät Euroopan markkinoille, on kiinalaisten viesti.

Yhdysvallat on niin ikään tukemassa dollareillaan eurooppalaisia pankkeja EKP:n kautta. Holhouksen elementti on ilmeinen. USA lähetti valtionvarainministeri Timothy Geitnerin peräti EU:n valtiovarainministereiden epäviralliseen kokoukseen Puolan Wroclawiin puhumaan kollegoilleen järkeä. On jokseenkin harvinaista, että kokous avataan ulkopuoliselle.

On kovin vaikeata arvioida näiden operaatioiden seurauksia . Tukijoiksi on ilmoittautunut joukko entisiä siirtomaita, Yhdysvallat etunenässä, Kylmän Sodan arkkivihollinen ja nykyinen lähinaapuri Venäjä ja vielä Kiina. Eurooppa voi olla tyytyväinen sentään siihen, että sitä pidetään maailmantaloudessa yhä niin merkittävänä tekijänä, että sen pelastamiseksi nähdään vaivaa. Mutta varmasti tullaan myös kysymään, minkälaisia kytkentöjä, julkituotuja tai vaiettuja, tukeen liittyy, ollaanko holhouksessa vai ei ja kuinka vahvasti.

Yksi ulottuvuus on erityisen kiintoisa: mikä vaikutus sillä on ns. transatlanttisiin suhteisiin, siis Euroopan ja Yhdysvaltain suhteisiin. Amerikkalaisittain kysyttynä, minkälaisia naruja tukeen liittyy?  Amerikkalaiset ovat valittaneet pitkin vuotta, että eurooppalaiset liittolaiset eivät riittävästi osallistu sotilaalliseen yhteistyöhön Naton raameissa esimerkiksi Libyassa eivätkä riittävästi pidä huolta omasta puolustuksestaankaa.Tuleeko euron tukemisesta väline atlanttisen liittosuhteen tiivistämiseen?

Yhtä lailla sopii kysyä, onko Venäjällä talouden vakauden lisäksi taka-ajatuksia ja minkä laisia?

Entäpä jos Geitner asettuikin tukemaan Suomen takuuvaatimuksia. Näkeekö Jutta Urpilainen silloin kytkentöjä?

Monet nimekkäät suomalaisetkin asiantuntijat todistelivat kaksoistornien tuhon jäälkeen, että maailma on totaalisesti muuttunut, että nyt on tullut mukaan uusi vihollinen, jota ei voi paikantaa niinkuin vihollisvaltion voi ja että maailma joutuu elämään alituisen terrorismihyökkäyksen uhan alla.

No näinhän ei sentään käynyt. Lännen valtiot ovat pystyssä, Amerikka pysynyt maailman johtavana valtiona kaikesta huolimatta eikä kasvoton terrorismi piinaa kansalaisten jokapäiväistä elämää, ellei satu olemaan todella aktiivinen lentomatkustaja tai asumaan Pakistanissa.

Mutta onhan sillä ollut suuria epäsuoria vaikutuksia, jotka leviävät ympäri maailmaa. Financial Timesiin kirjoittava Lionel Barber toteaa, että kuluneen kymmenen vuoden käytetyin  termi ei ole terrorismin vastainen sota, “war on terror”  vaan “made in China”. Maailmantalouden painopisteet ovat muuttuneet.2001 öljy maksoi 28$ tynnyriltä kun se nyt on noin 115 $. Yhdysvaltain budjettivaje on mielettömän suuri ja Yhdysvallat käy kahta kuluttavaa sotaa, Irakissa ja Afganistanissa ja on sitoutunut moniin pienempiin kriiseihin ympäri maailmaa. Tämä kaikki syö Yhdysvaltain uskottavuutta ja johtajuutta ja vie sen huomion pois maailmantalouden ja maailman finanssijärjestelmän kriisistä, jotka ovat lopultakin suurin uhka maan turvallisuudelle

Tavoitteeksi asetettu uusi Amerikan vuosista ei näytä toteutuvan. Enemmänkin puhutaan Amerikan talouden romahdusvaarasta eikä maa enää tarjoa menestyksen mallia muulle maailmalle. Yhdysvaltoja pidetään jopa sortuvana valtiona, vähän niinkuin Ukrainana.

Kokonaan oma kysymyksensä on 9.11. vaikutus kansalaisoikeuksiin ja yksilöiden asemaan. Nämä teemat olivat näkyästi esillä terrorismin vastaisen sodan alkuvaiheessa mutta nyt jo taka-alalla.Ne ovat kuitenkin vakavia kysymyksiä demokratialle ja oikeuksille. Järkyttävin oikeuksien hävittäminen on tietenkin Quantanamon vankileiri. Sivistyneet yhteiskunnat eivät toimi niin.

Mennyttä on myöskin liittolaisten solidarisuus, joka 9.11 jälkeen oli rikkumaton. Toki useat maat osallistuvat USA:n rinnalla “pyhään” sotaan Afganistanissa. Jopa liittoutumaton Suomi.

Mutta poislähtijöiden joukko kasvaa. Yhdysvallat itse on avoimen huolestunut Naton yhtenäisyydestä ja omasta johtajuudestaan. Natossa on monia, jotka yhteisissä operaatioissa tulevat toki kokouksiin kahville ja pullalle, mutta eivät  ole halukkaita osallistumaan itse toimintaan.

Vuonna 1985 syyskuun lopulla sain kokemuksen hirmumyrskystä Yhdysvaltain Itärannikolla. Myrskyn nimi oli Gloria. Tämä muisto  on palannut mieleeni kun TV-uutiset näyttää tämänsyksyisen ensimmäisen hirmumyrskyn etenemistä Yhdysvaltain Itärannikolla.

Glorian eteneminen noudatti Irenen kaavaa. Se iski maihin suurin piirtein sinne, missä Irenekin iskee. Se pyöri sitten pitkin Itärannikkoa ylöspäin New Yorkin ohitse päiväkausien ajan ja siirtyi sisämaahan juuri siinä, missä asuimme, Milford Conneticut, kuollakseen sitten Uuden Englannin metsiin.

Oli se mieleen jäävä kokemus. Jo pari päivää ennen H-hetkeä meri nousi. Talomme oli Long Island Soundin rannalla ja meno oli melkoista. Talosta rantaan oli noin 100 metriä. Onneksi talo oli mäen rinteessä eikä vesi aivan noussut pihalle ja kellariin mutta myräkkä merellä oli melkoinen.

Erityisen mieleen jäänyt kokemus olivat ne minuutit, jolloin myrskyn keskus kulki talon yli. Tuuli pysähtyi, aurinko paistoi ja linnut visersivät. Mutta kohta mylläkkä alkoi taas. Myrskyn silmä on siis auvoinen hetki.

Vähemmän auvoisia olivat sen sijaan lähipäivät kun kaupat olivat kiinni, sähköt ja kaasu poikki. Tiet olivat poikki kaatuneitten puiden sulkemina ja monien naapureiden katot ties missä.

Mieleen jäänyt kokemus, jota ei kumminkaan haluaisi kokea välttämättä uudestaan.

Suomessa järjestetään presidentinvaalit tamikuun lopulla ensi vuonna, siis puolen vuoden päästä. Tähän mennessä on kaksi asetettua ehdokasta, lisäksi yksi itsensä asettama ja yksi savolaisten demarien asettama ehdokas-ehdokasja yksi puolittain asetettu . Kun maassa nyt on uusi hallitus voisivat puolueet oikeasti ryhtyä esittelemään ja hakemaan meille ehdokkaita.

Ensi vuonna on kolmet merkittävät presidentinvaalit: Suomessa, Venäjällä ja Amerikassa, tässä järjestyksessä. Amerikassa ehdokas-ehdokasasettelu on pääsemässä vauhtiin. Pari viikkoa sitten käytiin ensimmäinen republikaanien väittely, johon osallistui seitsemän kääpiötä, kuten amerikkalaisessa mediassa todettiin. Tällä ei kuvata heidän fyysisiä ominaisuuksiaan vaan republikaaniehdokas-ehdokkaiden henkisiä mittoja. Ja toden totta. Lähes ainoa teema keskustelussa oli haukkua istuvaa presidenttiä. Kannuvalimon suosikkiehdokas Sarah Palin ei vielä ole päättänyt, lähteekö kisaan.

Kolme vahvana pidettyä ehdokasta on ilmoittautunut. Ensimmäisenä Michele Bachmann ja Mitt Romney.Myös entinen Utahin kuvernööri John  Huntsman on mukana .Yhdysvalloissa julkaistiin mielipidetiedustelu, jonka mukaan äänestäjät vierastavat mormoonitaustaisia kandidaatteja. 22 prosenttia äänestäjistä sanoo ei äänestävänsä sellaista. Siis noita tummapukuisia, joita Turunkin kaduilla liikkuu ja joita Romney ja Huntsman ovat. Vain homot ja ateistit kohtaavat enemmän vastustusta. Eipä siis ihme, että  monet republikaanitkin tuntuvat olevan valmiita antamaan Obamalle mahdollisuuden toiseen kauteen

Suomenkin politiikassa mormoni -käsite on tuttu.  Kokoomusministereiden avustajia on leikkisesti sanottu Kokoomuksen mormooneiksi, koska he mieluusti pukeutuvat tummiin pukuihin. Hallitusneuvotteluiden kiihkeinä hetkinä Eero Heinäluoma, todennäköinen demariehdokas, puhui korrektisti Kokoomuksen mittatilauspukumiehistä.

Pukeutuminen on viestintää. Iäkkäämmät meistä muistavat kuinka SKDL:n edustajat esiintyivät  ensimmäisissä TV-keskusteluissa 1960-luvulla rudullisissa työmiehen paidoissa, toki kravatti kaulassa. Nykyään vain iäkkäimmät meistä tietävät edes mikä se SKDL oli.

Venäjän ehdokasasettelu on auki. Lienee viisasta olla kommentoimatta sitä tällä hetkellä, vaikka  lopputuloksen vaikutus Suomeen on melkoinen. Monet asioita seuraavat maailmalla tuntuvat olevan sitä mieltä, että kun elokuussa tulee 20 vuotta vallankaappausyrityksestä Neuvostoliitossa, olisi aika vähän suuremmalle remontille Venäjällä. Ei vain aika vaan myös tarve ja paineita siihen on

En liioin koe tarvetta kommentoida Ruotsin monarkian tilannetta. Mutta Alexander Stubbin edessä on mielenkiintoinen vuosi. Meille on kerrottu, että Kokoomus saa seuraavaksi Suomen EU komissaarin postin, joka kuulemma on Alexin tavoite. Mutta jos Niinistö ei asetu ehdokkaaksi ,Kokoomus kääntyy Stubbin puoleen. Niinistön kieltäytyessä Olli Rehniä varmaan kiinnostaa vaaleihin meno  eikä ilman mahdollisuutta tulla valituksi. Mitä Alex tekee? Odottaako Rehnin voittoa ja on jo tähän aikaan ensi vuonna komission jäsen vai haastaako Rehnin vaalissa ja heikentää tämän mahdollisuuksi mutta ei tule itsekään valituksi. Molempien ongelma on, että Eurooppa -tausta ei oikein ole äänestäjäkunnan mieleen näinä päivinä.

Kullakin meistä on omat pulmamme mietittävänä.

.

WikiLeaks -niminen organisaatio on saanut aikaan ristivetoa diplomatian saleissa urkkimalla tietoonsa ja julkaisemalla valtavan joukon USA:n lähetystöjen ja päämajan välillä kulkeneita salaiseksi luokiteltuja viestejä. Enimmäkseen lehdissä olleet lainaukset ovat olleet kiusallisia, eivät järisyttäviä.

Kuinkahan näihin paljastuksiin suhtautuisi? Aikansa toimittajana skuuppeja jahdannut minäni ilakoi: näinhän annetaan kansalle vallan virkistävä kurkistus vallan kammareihin. Ilon pilaa kiusallinen  second though eli toiseen kertaan ajatteleminen.  Entäpä, jos tietovuotoa ei olisikaan  toteutettu tiirikoimalla auki salasanoja ja käyttäjätunnuksia vaan perinteisemmin vääntämällä postilaatikko rikki sorkkaraudalla ja höyryttämällä sisällä olleet luottamukselliset kirjeet auki?  Media saattaisi riekkua vähemmän vahingoniloisena.

Vastakkain joutuvat siis avoimuuden, julkisuuden ja sananvapauden ihanteet ja länsimaisissa perustuslaeissa määritelty  kirjesalaisuus, jonka mukaan vain kirjeen lähettäjällä tai vastaanottajalla on oikeus päättää sisällön julkistamisesta.  Kahden osapuolen väliset sähköpostiviestit rinnastetaan kirjeisiin. Toimittajapiireissä saivarrellaan paljon siitä, mikä olisi niin tärkeää tietoa, että rikoksella hankittu tieto ylittää julkaisukynnyksen. Minusta se, että Medvedved jenkkidiplomaatin mielestä muistuttaa Robinia Batman -Putinin rinnalla ei ole suuri skuuppi. Senhän me tiesimme ilman vuotoakin.

Hieman vakavammassa valossa WikiLeaksin toiminta näyttäytyy,  jos julki vuotaa aineistoa, joka kertoo vastapuolelle vakoilijahommien viitta ja tikari -nimiä ja toimintatapoja.  Sellaiset uutispommit voivat muuttua oikeiksi verta ja suolenpätkiä sinkoaviksi räjähteiksi.

Kovasti on ainakin englantilaisessa lehdistössä vouhkattu, kun kuningatar Elisabeth lähti YK:n yleiskokoukseen puhumaan. Viime kerrasta on kulunut 54 vuotta! En ole vaivautunut ottamaan selvää, mistä Elisabeth tänään puhuu. Koirista vai hevospoolosta?

Kruununpään esiintyminen YK:n päämajan istuntosalissa on toki kiinnostavaa, kun sitä katso ajallisesta perspektiivistä. Kuningatar on tavannut Yhdysvaltain presidentit Eisenhowerista Obamaan ja oman maansa pääministerit Churchillista Cameroniin!

Brittien uusi ulkoministeri William Hague piti toissa päivänä saarivaltakunnan ulkopolitiikkaa linjanneen puheen. Uhkana on kuulemma valta-aseman menetys. Tämähän ei sinänsä ole mitään uutta – Westminsterin alahuoneessa on jo muutamia vuosikymmeniä kierrellyt huhu, jonka mukaan brittiläisen imperiumin asema ei olisi enää sama, kuin 1800-luvulla. Ylähuoneeseen huhu ei kai vielä ole yltänyt.

Konservatiivijohtoinen Cameronin hallitus pyrkii kilpailuttamaan suosiotaan Yhdysvaltain ja EU:n välillä. Tehtävä on vaikea. Obaman hallinto ja erityisesti Hillary Clinton inhoaa konservatiivipuoluetta, joka vaihtoi eurooppalaisen viitekehyksensä Euroopan kansanpuoleesta uuteen eurokonservatiivien puolueeseen. Tässä jälkimmäisessä mellastaa erityisesti Puolan Kaczynskien luomuksen, Laki- ja Oikeudenmukaisuus-puolueen mepit, jotka puolestaan ovat saanut kyseenalaista kunniaa mm. juutalaisia ja homoja herjaavilla puheillaan.

EU on saanut edellä mainitusta syystä oman annoksensa brittikonservatiivien änkyröinnistä. EU:n, federalismin, euron ja Brysselin yleinen vastustaminen ei kerää sympatiapisteitä kanaalin tällä puolen. Angela Merkel mielellään ei edes sanoisi päivää Cameronille. Britit edelleenkin porskuttavat unionissa alennetulla jäsenmaksuosuudella. Rahoitusmarkkkinoiden sääntelyä vastustetaan kategorisesti, sillä Lontoon Cityn asemaa ei haluta vaarantaa. Komission johtavien virkapaikkojen täytössä britit kyllä ovat kovin mielellään ja aktiivisesti mukana.

Että kyllä ulkoministeri Haguella haastetta riittää. Elisabethin lähettäminen New Yorkiin ei ihan riitä.

Turkkilaisilla on tapana todistaa, että suomalaiset ja he ovat sukulaiskansoja. Kannattaisi varmaan harkita tarjousta.  Turkki nimittäin nostaa kohinalla asemaansa vähintäänkin alueellisena suurvaltana. Ja suurvaltojen kanssa kannattaa olla väleissä.

Olen vuosia vastannut kysymykseen, koska Turkista tulee EU:n jäsen, että luultavasti ei tule. Ei sen takia, että EU ei hyväksy Turkkia vaan koska maa ei lopultakaan halua sitä. Nyt tämä skanaario näyttää vahvasti toteutuvan.

Kirjoitin Kannussa joku aika sitten, että Turkki ja Brasilia ovat rikkoneet yhden tabun ja menneet alueelle, johon vain yhdinaseita omistavan luokan on sallittua astua. Ne taivuttelivat Iranin jonkinlaiseen yhtiestyöhön ydinohjelmassaan.

Nyt vauhti on kovaa. Ensin Turkki irtaantui Israelin kumppanuudesta. Se auttaa toimimaan tuolla alueella huomattavasti. Nyt Vladimir Putin ja Irananin presidentti Mahmoud Ahmadinejad tulivat Istanbuliin kokoustamaan pääministeri Erdoganin kanssa. Iranin ydinohjelma oli taas asialistalla.

Turkki, tuo Naton jäsen ja siis Yhdysvaltain läheinen liittolainen, pelaa kovaa peliä. Se pani välit poikki Yhdysvaltain suojeleman Israelin kanssa ja nyt haastaa avoimesti Yhdysvaltoja Iran-politiikallaan.

Turkin nousu on hämmentävää ja politiikka taitavaa. Gazan tapahtumien jälkeen vei vain 24 tuntia, kun YK jo tuomitsi Israelin toimet. Se on kova saavutus. Turkin nousu on ollut vähittäistä eikä kovin meluisaa. Se on tehnyt itsestään alueellista suurvaltaa, mutta pehmeästi. Se osaa olla myös kova niinkuin Gazan tapauksen jälkivaiheet osoittavat.

Paljon puhutaan myös, että Turkki on yhä selkeämmin alkanut tunnustaa islamilaista perintöään. Tässäkin on mahdollisuuden ikkuna. Muslimimaailma on vailla johtajaa. Turkki voisi olla sellainen ja luultavasti maltillinen sellainen.

EU-jäsenyys ei nyt kiinnosta. Turkin geopoliittinen asema on niin vahva, että sen vaikutusvalta Euroopassa on kasvava ilman sitäkin. Kaikki etelästä kulkevat kaasu- ym. putket kulkevat Turkin kautta. Lähestyminen Venäjää on mitä luontevinta tässä katsannossa.

Bryssel ei ole pystynyt politiikkaan. Eiköhän muuteta EU:n ulkopolitiikan ja vaikutusvallan korostamista vähän realistisempaan suuntaan, Alexander Stubb. Ehkä sitten kun ehkä joulukuussa saadaan se ulkoasiainhallinto pystyyn!

Olisipa mielenkiintoista kaivaa esille, mitä erilaiset kommentaattorit sanoivat vuosi sitten, kun Obamania riehui Euroopassakin! Ohi ovat nyt Obamanian päivät. Mikään ei oikein loksahda paikalleen. Edessä ovat vielä täytevaalit. Kennedyjen senaattoripaikka meni jo. Demokraattien rivit ovat pahasti hajallaan kun taas republikaanit hakevat uutta puhtia.

Nyt on Amerikassa menossa mediaviikonloppu. Ennen muuta on Super Bowl eli Amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu. Suomalaisen on mahdoton käsittää sen merkitystä amerikkalaiselle elämänmenolle. Meillä ei ole mitään vastaavaa.

Pesäpallon Itä-Länsi –ottelusta voisi tehdä sellaisen. Molemmat ovat kansallispelejä ja molempien voittajat ovat samalla ”maailmanmestareita”. Kunpa Pesäpalloliitto olisi lähettänyt delegaation pariksi kuukaudeksi seuraamaan Super Bowlin loppuottelun rakentamista ja soveltaisi oppejaan ensi kesänä! Saataisiin megaluokan tapahtuma, jonka “suomalainen voittaa aina.”

Toinen huipputapaus on Nashvillessä, jossa Teekutsut –liike (Tea Party) järjestään konventtinsa. Historian kirjoista muistamme Bostonin teekutsut 1773, jossa suuret määrät teetä tuhottiin mielenosoituksena teen verotukselle. Se oli ensimmäisiä tapahtumia ketjussa, joka johti Yhdysvaltain itsenäistymiseen.

Samalla nimellä on syntynyt konservatiivisten republikaanien kansanliike puolueen ja Amerikan uudistamiseksi. Liike saa voimansa hävitystä presidenttivaalista vuosi sitten. Se haluaa palautta amerikkalaiset arvot politiikkaan ja aivan erityisesti torjua Obamanm ”sosialismia”.

Sarah Palin kirjaansa markkinoimassa

Kuka onkaan ottamassa henkistä johtajuutta liikkeessä? No vanha ystävämme Sarah Palin! Hän on pääpuhuja viikonlopun konventin huipentumassa, pihvi ja hummeri –partyssa. Kukaan ei osaa arvata etukäteen, mitä Sarah siellä sanoo. Mutta hän rahastaa sanomisestaan kuulemma 100 000$!

Lupaan, että Kannuvalimo tulee seuraamaan Palinin Saaran ajatuksia ja elämää tiiviisti. Olen päättänyt kouliintua Suomen johtavaksi Sarah Palin –tuntijaksi. Sarah on sentään republikaanien kärkinimi vuoden 2012 pressavaaleissa, tällä hetkellä, ja entinen Miss Alaska.