Olisipa mielenkiintoista kaivaa esille, mitä erilaiset kommentaattorit sanoivat vuosi sitten, kun Obamania riehui Euroopassakin! Ohi ovat nyt Obamanian päivät. Mikään ei oikein loksahda paikalleen. Edessä ovat vielä täytevaalit. Kennedyjen senaattoripaikka meni jo. Demokraattien rivit ovat pahasti hajallaan kun taas republikaanit hakevat uutta puhtia.

Nyt on Amerikassa menossa mediaviikonloppu. Ennen muuta on Super Bowl eli Amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu. Suomalaisen on mahdoton käsittää sen merkitystä amerikkalaiselle elämänmenolle. Meillä ei ole mitään vastaavaa.

Pesäpallon Itä-Länsi –ottelusta voisi tehdä sellaisen. Molemmat ovat kansallispelejä ja molempien voittajat ovat samalla ”maailmanmestareita”. Kunpa Pesäpalloliitto olisi lähettänyt delegaation pariksi kuukaudeksi seuraamaan Super Bowlin loppuottelun rakentamista ja soveltaisi oppejaan ensi kesänä! Saataisiin megaluokan tapahtuma, jonka “suomalainen voittaa aina.”

Toinen huipputapaus on Nashvillessä, jossa Teekutsut –liike (Tea Party) järjestään konventtinsa. Historian kirjoista muistamme Bostonin teekutsut 1773, jossa suuret määrät teetä tuhottiin mielenosoituksena teen verotukselle. Se oli ensimmäisiä tapahtumia ketjussa, joka johti Yhdysvaltain itsenäistymiseen.

Samalla nimellä on syntynyt konservatiivisten republikaanien kansanliike puolueen ja Amerikan uudistamiseksi. Liike saa voimansa hävitystä presidenttivaalista vuosi sitten. Se haluaa palautta amerikkalaiset arvot politiikkaan ja aivan erityisesti torjua Obamanm ”sosialismia”.

Sarah Palin kirjaansa markkinoimassa

Kuka onkaan ottamassa henkistä johtajuutta liikkeessä? No vanha ystävämme Sarah Palin! Hän on pääpuhuja viikonlopun konventin huipentumassa, pihvi ja hummeri –partyssa. Kukaan ei osaa arvata etukäteen, mitä Sarah siellä sanoo. Mutta hän rahastaa sanomisestaan kuulemma 100 000$!

Lupaan, että Kannuvalimo tulee seuraamaan Palinin Saaran ajatuksia ja elämää tiiviisti. Olen päättänyt kouliintua Suomen johtavaksi Sarah Palin –tuntijaksi. Sarah on sentään republikaanien kärkinimi vuoden 2012 pressavaaleissa, tällä hetkellä, ja entinen Miss Alaska.

On tullut aika saada Valimo hehkumaan. Visa oli Valimon ideoija, sen ylläpitäjä ja myös sen sydän. Kannun ystävät ovat kyselleet sen perään. Tuntuu, että on suorastaan velvollisuus palata kehiin.

Syksy on ollut loistavaa aikaa bloggaajille. Vaalirahasotku jatkuu, Euroopan unionissa on melkoinen rumba menossa, muurin kaatumista on juhlittu. Teemoja on liikkeellä vaikka kuinka paljon. Kirjasyksy on kuumimmillaan. Kulttuurielämä pulppuaa, sikainfluenssa leviää. Turku antaa aiheita.

Kannu on ollut vahva ruokafoorumi. Visaa ei voi korvata mutta ulottuvuutta täytyy ruokkia.

Kannu on ollut ajan ja ilmiöiden tarkkailija ja ruotija. Sen täytyy pysyä sellaisena. Se menee suoraan asiaan. Ja pyrkii asian ytimeen. 1500 merkkiä on oiva mitta blogille. Se ei salli sepittelyä eikä jahkailua. Se pakottaa pysymään asiassa. Tästä pidetään kiinni.

Lähdetään liikkeelle vaivihkaa, tutkivalla mielellä. Kaipaamme uusia kirjoittajia, uusia ideoita. Hyvät ystävät, kommentoikaa, esittäkää toiveita, tarjotkaa mielipiteitänne.

Ottakaa yhteyttä vaikka tähän: esko.antola@centrumbalticum.org

”Kun nainen kieltäytyy silittämästä tai siivoamasta, voisi karrikoidusti sanoa, että suhde vetelee viimeisiään” ja ”Tasa-arvo ei minusta ole sitä, että kohdellaan toinen toistaan täysin samalla tavalla. Nainen on niin fyysisesti, psyykeltään kuin tunne-elämältään aivan erilainen kuin mies. Tämän vuoksi naiset pärjäävät usein huonommin myös johtaja-asemissa: he käyttävät tunteita vääränlaisissa tilanteissa, jolloin tunne menee usein järjen edelle.”
Esko Kiesi, 59v, Audi Finland

Ensinnä: harmittaa, etten kirjoittanut tätä jo viikko sitten.
Toiseksi: kyllä, seuraan aktiivisesti myös naistenlehtiä, kuten muutakin mediaa.

Sain viime viikolla käteeni tavallista ohuemman Anna-lehden. En huomannut siinä mitään kummallista. Kauniita ihmisiä kannessa ja ihan peruslayout.

Lukemaan ryhdyttyäni huomasin, että kyseessä onkin mainostoimiston ideoima erikois-Anna mainostajille, mainos- ja media-alan ihmisille. Jutut olivat Annan juttuja, mutta tehty alan ihmisistä. Niinpä sivuilla esiintyi kantta myöten mainostoimiston johtajaa, markkinointi- ja viestintäjohtajaa ynnä muuta väkeä. Ja Audin myyntijohtaja Esko Kiesi.

Nyt Esko Kiesin haastattelusta on noussut iso haloo, eikä suotta. Normaaliin journalismiin kuuluu, että jos jokin haastateltava on sovinistisika, hänestä kirjoitetaan juttu, jossa ominaisuus ilmenee. Nyt kyseessä oli mainos, jonka tavoitteena oli tietenkin se, että Audi käyttäisi Yhtyneiden kuvalehtien lehtiä mainosvälineenä, erityisesti tietenkin Annaa. Eikä ole epäilystä, etteikö haastateltava olisi hyväksynyt tekstiä.

Siksi myyntijohtajan lausunnot miten  hän käyttää naista, vertaa naista auton ominaisuuksiin ja kertoo mitä ei siedä naisessa saavat ihan tavallisilla arvoilla varustetun lukijan karvat nousemaan pystyyn. Siihen ei tarvita edes feministiä.

No, muu media on palkinnut myyntijohtaja Kiesin puheet tänään Hesaria, Yleä ja iltapäivälehtiä myöten. Mitenkähän VV-auto palkitsee Kiesin?

Siis mikä peli? No tietenkin hallituksen arvonlisäveroarvonta! Hallitus pääsi yllättäen yhteisymmärrykseen koko paketista. Oikea rivi on 22-12-8, joka kuitenkin muutetaan ensi heinäkuun alussa muotoon 23-13-9.

Pakettiin sisältyy yksi merkittävä asia, ravintolaruoan veron laskeminen 13 prosenttiin, samaan kuin elintarvikkeet nousevat heinäkuussa. Hieno juttu, lopultakin! Voisihan tuota vielä repostellakin, vaan kannattaako.

Ratkaisu on luova ja onnistunut kun kaikki saivat haluamansa, kukaan ei menettänyt kasvojaan ja uusia maksuvälineitä keksittiin karkista ja limusta. Kuin kruununa kaikelle tälle opposition Jutta Urpilainen toteaa: ”Hölmöläisten hommaa!”.

Ruoka on pysynyt ja tuntuu pysyvän otsikoissa. Veron jälkeen peli liha- ja kalatiskeillä on puhuttanut. Lukekaapa aiheesta kolumnini tämän aamun Hesarista.

Ikävä juttu on myrkkysienien syömistapaukset. Ehkä itsestään selvää asiaa ei korosteta tarpeeksi, niiden kanssa ei ole leikkimistä.

Varoitus:
Tämä kirjoitus on puolueellinen. Tykkään kovasti Kari Hotakaisen tyylistä kuvata tätä maailmaa kirjallisissa töissään.

Kun Kari Hotakaisen uutuus, Ihmisen osa (Siltala 2009) ilmestyi ja sen oitis hankin käteeni, en sännännyt sitä suinpäin lukemaan. Kyseessä oli harras hetki. Ryhtyä syksyn yhteen merkkiteoksista vaatii keskittymistä. Sitä ei myöskään pidä ahmia.

Niinpä aloitin lukemisen sunnuntaiaamuna aamiaisen syötyäni ja päivän lehdet luettuani. Ja nautin.

Kirja alkaa valtavalla intensiteetillä kun kirjailija päättää kirjamessujen tupakka-alueella tehdä tarjouksen ostaa Salmen elämäntarina 5000 eurolla. Salme toisin vedättää hintaa parilla tonnilla, mutta silti kauppoihin päästään.

Hotakainen kuljettaa tarinaa niin, ettei lukija oikein tahdo ymmärtää missä mennään, mutta sitten taas ymmärtää. Ja nauttii.

Tarinaa ryydittävät uudenlainen huumori, rankka ajankuva ja kuitenkin kerronnan lämpö. Salme-äidin postikortit jakavat kerrontaa jännittävästi. Ja kun kirjan salaisuus ratkeaa, lukijalle jää hyvä mieli.

Hieno kirja, josta nauttimista lisää upea Elina Warstan kansikuvitus. Ennen lukemista se herättää ansaittua kiinnostusta, lukemisen jälkeen voi todeta: siinähän se on, koko tarina.

Kun luin viime viikon perjantain Hesarista nimimerkillä ”Asiakkaiden ja paremman laadun puolesta” laaditun mielipidekirjoituksen ”Tuoretiskillä myydään surutta vanhaa kalaa”, tajusin oitis, että tästä nousee vielä haloo. Kun lehti vielä poikkeuksellisesti – ja ymmärrettävästi – julkaisi jutun nimimerkillä, olin varma, että taustakin on varmistettu.

Reaktioita asiaan ei tarvinnut kauan odottaa. Jo seuraavana päivänä asiasta sai lukea lisää niin päivälehdistä kuin myös netistä.

Myös keskustelu alkoi vyöryä. Ilta-Sanomien keskustelupalstalla on aiheesta tätä kirjoitettaessa lähes viisi sataa kommenttia. Yksi synkkä asia yhdistää niitä: samanlaista tapahtuu kaikkialla. On tapahtunut aina ja tapahtuu vieläkin.

Huominen Turun Sanomat tulee nettisivujensa mukaan kertomaan kaksi tarinaa Turun seudulta.

”Nonnih, tätähän minä aina olen sanonut, vanhaa kalaa!” Näin voisin tuulettaa, sillä on ollut huolissani kalan myynnistä aina ja saanut tarkasta syynistä huolimatta vanhaa kalaa ja vanhaa lihaa ostoskärryyni. Eivätkä ne ole vanhentuneet omassa kylmäketjussani.

Mutta en tuuleta, vaan olen murheellinen. Murheellinen, että tällaista tapahtuu. Ja murheellinen siitä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vaikka Evira alkaisi painattaa minkämoisia laatutarroja kauppojen oviin, palvelutiskitoiminta kaupassa kuolee lopullisesti. Nyt on hyvä syy lopettaa kallis palvelu. Asiakkaitten luottamus on tapettu ’muiden vastuuttomalla toiminnalla’.

Se olisi todellinen sääli ja takapakki kehityskululle, jota aika ajoin on ollut nähtävillä. Suomessa nimittäin on edelleen hyviä palvelutiskejä, tuoretiskejä, joilla itsekin asioin mielelläni.

Olisiko sama lääke hyvä kuin vaalirahasotkujen selvityksessä: nimet esille?

Kannuvalimo ei ole kokoelma ruikutuskirjoituksia, mutta nyt kyllä pitää vähän pohdiskella sitäkin puolta.

Eilen aamulla autoni ikkunassa oli pieni käsin tuhrustettu lappu, jonka otsikko oli tämän jutun otsikko. Ja tuhrustus jatkui: ”Olisi syytä tutkia tieliikennelakia! 1) Suojatie 2) alle 5m risteyksestä”

Tiesin parkkeeratessani vallan hyvin, että paikka oli kielletty. Kun ei ollut laillista paikkaa jätin paikalle, joka ei vaarantanut muita tiellä liikujia millään lailla.

Jonkun mielenrauha järkkyi pahasti kun piti lappu laittaa. Vaikka kirjoittaja varmaan tiesi, että yksi pihapiirin kolmesta pihaparkista on putkiremontin vuoksi suljettu ja samaan aikaan yksi parkkitasanne. Tämä aiheuttaa n. 30 paikan poistumisen.

Lappua käsissäni pyritellen mietin: kenen ongelma? Minun, lapun kirjoittajan vai taloyhtiön, joka hoitaa koordinaation huonosti?

Yksi on varmaa. Tyhmyydelläkin on oltava rajansa.

Ei tarvi kapakoiden ryhtyä lakkoilemaan. Nyt kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että ravintolaruoan alv on laskettava myös.

Ja suoraan 12 prosenttiin. Katainen on paha kun tohti ehdottaa 14 prosentin kantaa. Hui!

Yhdentekevää kuinka homma hoituu, kunhan hoituu. Eikä omanarvontunnosta  tarvi tinkiä. Sitä paitsi vaalikarjan muisti on niin lyhyt, ettei lausuntoja rikkaitten ravintolassa syömisen tukemisesta saati ”joskus myöhemmin” –jutut häiritse.

Hans Välimäki kolumnoi tänään vauhdikkaasti Kauppalehden kolmossivulla, jossa hänen kesätauolla ollut palstansa taas alkoi pyöriä. Aiheena on ravintolaruoan arvonlisävero ja sen alennuksen pihtaaminen.

Kirjoituksessa kyytiä saa keskusta, joka Välimäen mukaan on kaiken syntipukki. Eikä hän väärässä olekaan. Tuntuu, että Vanhanen ja Korhonen joukkoineen ovat ottaneet ravintolat suorastaan kiusaamisen kohteeksi. Vai mitä muita johtopäätöksiä Sirkka-Liisa Anttilan ”ruoan alv nollaan”-kampanjoinnista voi tehdä?

Rikkaat syövät ravintolassa on kepun ajatus. Siinä ajatuksen lennossa unohtuu ravintolan rooli suomalaisessa ruokaketjussa.

Hans Välimäki provosoi ravintoloita lakkoon. Viikoksi kiinni koko elinkeino. Katsotaan sitten miten suu pannaan?

Tragikoominen koko asia. Vuosikausia koko asia vyörytettiin EU:n päälle. Eivät anna lupaa, selittivät päättäjät. Nyt kun lupa on, ei puuhaan tartuta.

Saas nähdä millä argumenteilla Vanhanen tulee torpedoimaan Kataisen tänään tekemän ehdotuksen yhteisestä 14 prosentin verokannasta sekä ravintoloissa, että päivittäistavarakaupassa. Semmoinen ratkaisu kun olisi paitsi kansantaloudellisesti perusteltu, myös reilu.

Jos esitys kaatuu, lakkoon vaan!

Lisäys: sieltähän se tuli, kepun tyrmäys Anttilan ja Kallin suulla…

Eilen oli tärkeä päivä. Puolentoista vuoden uurastus palkittiin kun uusi ruokakirjamme Mojo saatiin käteen.

Siis kenen meidän? Niinpä: tekijöinä ovat itseni lisäksi tietenkin Antti Vahtera ja uutena jäsenenä Iiro Rantala.

Kun aloimme Antin kanssa suunnitella menestyksekkään Skandimanian jälkeen uutta kirjaa, päätimme, että se on ihan jotain muuta mitä ennen on nähty. ”Kytketään siihen musiikki ja viedään nettiin”, päätettiin. Silloin syttyi lamppu jazzista ja Iirosta.

Teema Mojo aukeni musiikin kautta, vaikka se on terminä myös ruokaa, magiaa ja ties mitä.

Tehtiin värikäs kirja täynnä kiinnostavaa ruokaa, jossa jokaisessa annoksessa on jokin juttu, mojo. Mukana on soittolistoja, nuotteja, matkakertomuksia ja huulenheittoa. Netissä voi ladata musiikkia, katsoa videoita ja nauttia esimakua resepteistä.

Ensi-innostus markkinoilta lupaa hyvää, saa nähdä mihin päästään. Se ratkaisee myös strategiamme tuleviin kirjahankkeisiin, onhan tämä nyt jo kymmmenes kirjamme.

Huomenna kuitenkin huudetaan ilosanomaa Turun taiteiden yössä Turun Kansallisessa kirjakaupassa klo 18.45. Se on mukavaa puuhaa.

Mojon nettisivut aukenevat huomenna.